Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut masentuneet hakeutuvat synkän ja rikkinäisyydessä vellova taiteen äärelle?
29.08.2024 |
On nuori nainen joka on masentunut, on mm. viillellyt. Hän pukeutuu täysmustiin ja kaveeraa muiden mustiin pukeutuvien ja lävistettyjen kanssa joilla on satanistisia tatuointeja. He kuuntelevat musiikkia jonka laulaminen on huutamista särkyneellä äänellä kaikkea sairasta ja musiikkivideolla ihmiset kieriskelee lasinsiruissa. Tää nuori v*ttuilee muille ja puhuu vähättelevästi ja halveksii ns. tavallisia ihmisiä vaikka eihän ilkeys kuulu masennukseen. Se on tahallista.
Niin miksi kaikki tämä kun siitähän tulee vain entistä pahempi olo. Toimin itse aikoinaan masentuneena päinvastaisessa tavalla, siksi parannuin. Jotkut haluaa lisää pahaa oloa?
Kommentit (13)
Näin tässä eräs päivä "emo"-tyylisiä nuoria, siis tummia vaatteita ja hiukset mustaksi värjätty ja mietin, että voiko olla iloinen pukeutuessaan noin? Nuorena minulla oli useita kavereita, jotka pukeutuivat noin ja heillä kaikilla oli ongelmia.
Ennen rakastin surullista musiikkia, mutta lopetin sen kuuntelun ja huomaan olevani iloisempi. Enää ei edes tee mieli kuunnella noita samoja kappaleita, joita ennen kuuntelin viikoittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että siihen synkkään yms. musiikkiin ja muuhun taiteeseen on helpompi samaistua ja tuntea vetoa tietyissä tilanteissa/ tunteissa.
Ne voivat tuoda jopa lohtua.
Eikä niissä ole vikaa, kunhan ei niihin jää liikaa vellomaan.
Elämässä voi kyllä olla vaiheita, jolloin tuollaisen taiteen ( oli sitten musiikkia tms.) avulla jopa pystyy kestämään eteenpäin.
Mä ymmärrän mitä sä haet takaa ihan täysin, ohan toi totta, ainaki se osa mitä luin
Se ongelma on nimenomaan siinä, että ihminen identifioituu sitte niihi porukoihi ja niihi omii ongelmii. Se on tosi haitallista.
Mä oon aina sanonu sitä, että jos ihminen on ylipainoinen, sen ei koskaan pitäisi ajautua muiden ylipainoisten sekaan, tai jos on masennus, sen ei koskaan pitäisi ympäröidä itseään pelkästään muilla masentuneilla, tää sama menee kaikkeen
Siinä tapahtuu sellanen asia että siinä ihmiset luo yhteisellä energialla enemmän sitä asiaa sulle itselle myös.
Ihmiset luulee että se on jotain vertaistukea, mut ei se oikeesti oo
Hakeudu aina sellasten ihmisen joukkoon, missä sä opit uutta ja mikä kehittää sua
<3
No riippuu kyllä...
Jos on masentunut tai sairastanut masennusta, kyllä sitä vertaistukeakin tarvitaan.
Sen ei tarvitse olla edes mikään joukko vaan juurikin joku, joka on kokenut/ kokemassa samaa.
Koska valitettavan usein ne, jotka eivät sitä henk.koht. ole kokeneet eivät todellakaan ymmärrä.
Eivät toki kaikki masentuneetkaan ymmärrä toisiaan...
Se on aika paljon tuurista kiinni, että löytää jonkun jonka kanssa kykenee toisiaan ymmärtämään.
Ns. terveet elävät täysin omissa ulottovuuksissaan.
Heidän joukossaan on valitettavasti myös niitä, jotka vähättelevät masennusta ja niitäkin jotka katsovat jopa "velvollisuudekseen" opastaa sairaita.
Usein täysin sopimattomasti.
Ammattilaiset tietenkin erikseen, vaikka heidänkin joukossaan joku pösilö joskus saattaa olla.
Nykypäivänä ei enää niin paljon, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän mitä sä haet takaa ihan täysin, ohan toi totta, ainaki se osa mitä luin
Se ongelma on nimenomaan siinä, että ihminen identifioituu sitte niihi porukoihi ja niihi omii ongelmii. Se on tosi haitallista.
Mä oon aina sanonu sitä, että jos ihminen on ylipainoinen, sen ei koskaan pitäisi ajautua muiden ylipainoisten sekaan, tai jos on masennus, sen ei koskaan pitäisi ympäröidä itseään pelkästään muilla masentuneilla, tää sama menee kaikkeen
Siinä tapahtuu sellanen asia että siinä ihmiset luo yhteisellä energialla enemmän sitä asiaa sulle itselle myös.
Ihmiset luulee että se on jotain vertaistukea, mut ei se oikeesti oo
Hakeudu aina sellasten ihmisen joukkoon, missä sä opit uutta ja mikä kehittää sua
<3
Yksinkö olisi siis parempi, kun kovin kauaa esimerkiksi pahoin masentunutta ei porukassa yleensä jakseta? Ei toki jaksa se masentunutkaan, mutta "hylkääminen" harvoin ainakaan helpottaa sitä tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkääs tsiigaan Kalervo Palsan "taideteoksia"!
Tunnistan tuon. Masentuneena tulee etsittyä netistä tietoa itsemurhasta ja kuunneltua todella synkkää kamaa. Vaikka pitäisi keskittyä positiivisiin aiheisiin. Mutta kun mieli toimii niinkuin toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoisin että sellainen on terapeuttista...jokin siinä koskettaa....
tuskin tyhjänpäiväinen pop saisi tunteita liikkeelle.
En tiedä. Itse olin todella maassa kuukausia. Olin sängyssä, en jaksanut usein peseytyä tai pystynyt lähtemään ulos asunnosta.
Oli niin paha olla että en saanut sanotuksi sitä mitenkään edes itselleni. En koskaan maalaa mutta silloin otin lopulta pensselin ja värit esille. Maalasin sisäisen tunteeni ulos. Keskityin vain ja ainoastaan siihen. Se oli synkkä maalaus ja vieläkin tallessa, edelleen herättää sen tunteen kun sitä katsoo.
Se vaan auttaa ainakin hetkeksi kun pystyy jotenkin sen tunteen kanssa elämään ja tuomaan esille.
Parannuin sitten kyllä askel kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samasta syystä mielenterveysongelmaiset lukevat paljon. Se voi johtua siitä että valitsemalla nykytyylin naisten uhriutumiskirjat esim Rauman Häpeä, saa vahvistusta sille harhaiselle oletukselle että koko muu maailma on väärässä ja MINÄ oikeassa.
Ehdottaisin että kaikki mielenterveysongelmaiset naiset kuuntelisivat tämän:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen masentunut ja katson lähinnä synkkiä kauhu- ja jännityselokuvia, kun ne sopii mun mielenmaisemaan. Mitään iloista ja kepeää en halua nähdä.
Niin. Miksi esim. hautajaisissa lauletaan synkkiä virsiä, niistähän tulee vain pahempi mieli. Eikö kannattaisi laulaa iloisia lauluja, niin saattoväki piristyisi.