Voiko henkirikoksen tehnyt ihminen olla tervepäinen?
Kommentit (15)
Ei, jos on kostettu esim kiusaajalle tai muulle joka on sen ansainnutkin 😌
No eihän se vaadi kuin kunnon kännin tai huimausaineita ja sen että tulee sekavuustilassa aggressiiviseksi. Että kyllä voi, mutta paljon yleisempää on että on jotain vakavia mt-ongelmia myös.
Onhan näitä nakkikiskatappajia. Joku on haastanut riitaa ja alkanut tönimään. Sitten on hermo mennyt ja nyrkki puhunut. Isku on osunut arkaan paikkaan tai riidanhaastaja kaatunut, lyönyt päänsä ja kuollut.
Ikävä juttu, mutta voi noin muillekin kuin persoonallisuushäiriöiselle käydä. Onneksi en nykyisin seisoskele aamuyöllä nakkikiska- tai taksijonoissa tönittävänä.
Jo kysymyksenasettelusta näkee ettei sinun pitäisi vaivata päätäsi liian monimutkaisilla asioilla.
Voi olla tervepäinen. Esim. se mummo, joka tappoi tyttärensä pahoinpitelevän puolison. Mummo pelkäsi oman tyttärensä ja lapsenlapsensa puolesta (täysin aiheesta). Sai elinkautisen, mutta Niinistö armahti jossain vaiheessa.
Suurin osa tapoista on vahinkoja. Tyypillisin tapaus on varmaan keski-ikäisten miesten känniriita joka eskaloituu puukotukseen. Selvinpäin tuskin olisi tapahtunut. Toinen on varmaan joku mustasukkaisuustappo parisuhteessa, joka johtuu tunnesäätelyn vaikeuksista ja impulsiivisuudesta. ...Murhat on asia erikseen. Siis jos suunnitellaan kylmäverisesti rikos, sellaisten tekijöillä on enemmän häikkää mielessä.
No vaikka vahingossa jonkun päälle ajava voi olla täysin normaali. Tai ihminen joka lyö kerran baarin edessä jotain ärsyttävää ihmistä ja sen pää iskeytyykin huonosti maahan yms.
Jokainen voi tappaa, jos tilanne vaatii. Kyllä minä ainakin ottaisin surutta hengiltä ihmisen, joka yrittäisi vahingoittaa läheisiäni.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla tervepäinen. Esim. se mummo, joka tappoi tyttärensä pahoinpitelevän puolison. Mummo pelkäsi oman tyttärensä ja lapsenlapsensa puolesta (täysin aiheesta). Sai elinkautisen, mutta Niinistö armahti jossain vaiheessa
Tappo jonka varmaan jokainen antaisi anteeksi.
Aleksenteri Kivimäen tulevan kostomurhan tekijä on mielestäni terveempi kuin yksikään Kivimäen tekojen anteeksiantaja. Suosittelen Kivimäen murhaajalle vuoden mielenterveysteon kunniamainintaa ja suurta rahallista palkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla tervepäinen. Esim. se mummo, joka tappoi tyttärensä pahoinpitelevän puolison. Mummo pelkäsi oman tyttärensä ja lapsenlapsensa puolesta (täysin aiheesta). Sai elinkautisen, mutta Niinistö armahti jossain vaiheessa
Tappo jonka varmaan jokainen antaisi anteeksi.
Paitsi humanistin. He kun vihaavat uhreja ja rakastavat pahantekijöitä ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Välteltäviä paskakasoja!
Pelottaako?
Välteltäviä paskakasoja!