Millainen ihminen (kotiäiti) on mielestäsi kiinnostava, jollaiseen haluaisit tutustua?

Mä olen niin kypsä jauhaa pelkästä säästä!

Mikäs mielestäsi sitten kertoo siitä älykkyydestä? Mikä se älykkyyden mittari on?

sellaisen ihmisen kokee kiinnostavaksi, joka ei höpötä koko ajan itsestään vaan osoittaa kiinnostusta vastapeluaria kohtaan. Saat ihmisen kuin ihmisen tuntemaan vetoa itseesi olemalla kiinnostunut keskustelukumppanistasi. Psykologiaa.

Missä voitaisiin tavata? Samaa kaipaisin minä. EI juttuja lapsista, miehistä, synnytkysestä, imetyksestä, säästä, telkkariohjelmista.

Oikeastaan se älykkyys oli ehkä väärä sanavalinta, vaan tarkoitin inhoavani sitä monimuotoista pinnallisuutta ja juoruamista, jonka yhdistän näiden tylsien ominaisuudeksi.

Vierailija:

sellaisen ihmisen kokee kiinnostavaksi, joka ei höpötä koko ajan itsestään vaan osoittaa kiinnostusta vastapeluaria kohtaan. Saat ihmisen kuin ihmisen tuntemaan vetoa itseesi olemalla kiinnostunut keskustelukumppanistasi. Psykologiaa.

Mutta entäpä jos toinen tulkitsee sen uteliaisuudeksi?

Kun mulla muksu on jo yli vuoden (samoin kuin näillä kolmella vuoden vanhoja tai isompia lapsia) niin ei millään jaksa enää jauhaa, että koska se kullannuppu sanoi ne ekat sanansa ja kuinka pitkä oli edellisellä neuvolakäynnillä.



Aluksi yritin kääntää puheenaihetta johonkin muuhun, mutta tuntuu että nämä tyypit ottavat loukkauksena, jos ei jaksa puhua (heidän) lapsistaan.



Tämä on ainoa kotiäitien-laji johon en halua tutustua. Muutoin uudet kaverit piristää aina mieltä :)

siitä, että kotiäidin ei missään tapauksessa saa haluta puhua siitä, mikä täyttää hänen päivänsä ja elämänsä, eli lapsista, kotitöistä ja kakkavaipoista. Koska työpaikoillahan kukaan EI ikinä puhu pahaa työkavereistaan, pomosta, valita paskamaisia hommia tai juoruile työkavereiden romansseista. Ei, siellä käsitellään Tärkeitä Filosofisia Kysymyksiä ja Päivänpolttavia Asioita. Huokaus. Voitais äidit jo luopua tästä nöyristelystä.



Jos kerran kukaan ei halua jutella äitiyteen liittyvistä asioista, sillä äitiyteen liittyvä asia ei voi olla älykäs, miksi äitien tapaamisissa silti jutellaan nimenomaan näistä asioista. Eikö kukaan teistä oikeasti uskalla aloittaa niitä filosofisia keskusteluja, että me kaikki muut voidaan välittömästi todeta, että phiu!!!! Saatiinpa viimeinkin lopettaa tämä puhe kotiäidin elämästä.



Minusta olisi kiva saada kavereita, joitten kanssa jutustella juuri näistä mustalla listalla olevista aiheista. Niin paitsi että ups! Enhän mä tartte enää lisää kavereita, koska mulla on niitä MONTA, ja arvatkaa mistä me puhutaan...

Ja valitettavasti näitä ihmisiä oikeasti on =(



Eniten ehkä kiinnostaisi joku jonka kanssa melko samanlainen elämäntilanne, arvot ja ajatukset (ei tietenkään kaikki, se on rasittavaa jo jos kaikki on just niin kyllä joo, eikä mitään omaa mielipidettä..)

mutta siitäkin voi puhua niin monella lailla. Minusta on kiinnostavinta, jos vähän ottaa etäisyyttä, pohtii vaikka vähän isompiakin ympyröitä välillä vaikka sitten kotiarjen perspektiivistä. Jatkuva valituskin rassaa, ja sellainen tuppervaarameininki yhtälailla...

Ihanaa on jos saa puhua justiin tasan siitä mikä mieleen juolahtaa. Oli se sitten oksennus tai seksiasento, tai vaikka presidentin peräpukamat.... Silloin keskustelu on rentoa, syvällistä, pinnallista, huumoripitoista, vakavaa, surullista, onnellista, mielenkiintoista, vähemmän mielenkiintoista, jne..... Ja aina riittää juttua.



Ainoa toive tämän lisäksi on se, että keskustelu on vastavuoroista.

ajatus on mielestäni, surullista kyllä, että lapset ei ole tärkeitä.



Mikä olisi sopiva, pikkurilli-ojossa-keskustelunaihe? Vaikka se, että joku ranskalainen muija on julkaissut taas uuden novellikokoelman? Sehän on ilman muuta tärkeämpää kuin vaikka se, että mamma äitisen lapsen kipeä näköiselle vaippaihottumalle tarttis tehdä jotain.

jos on pitempään ollut kotona, usemman lapsen kanssa peräti, ja sitä ennen vaikkapa opiskellut, harrastanut, ollut mukana työelämässä ja edlleen ulkomaailma kiinnostaa, niin kyllä sitä nyt _välillä_ haluaa puhua _jostakin_ muustakin kuin siitä arjen uuvuttavasta rutiinista! Eikä se tosiaankaan tarkoita, ettei lapset olisi tärkeitä! Ihan mielenvirkistykseksi sitä toivoo välillä muutakin päänvaivaa, että jaksaisi taas olla läsnäoleva äiti kyselyikäiselleen.

muuta kuin pikkurilli ojossa, niin... älä kuitenkaan usko, etteikö se voisi jotakuta oikeasti kiinnostaa, se kirjallisuus vaikkapa.

Kukin saa haluta puhua ihan mistä tykkää! Mutta MIKSI aina tämä sama MOLLAAVA, ylhäältä alaspäin -asenne ja samat litaniat kakkavaipoista ja reimatekeistä blaa blaa blaa blaa? Kertokaa mistä itse haluatte puhua, älkää haukkuko muita. .Tympeää tämä sävy mikä näissä keskuteluissa aina on. MMMMMMMMMINÄ olen parempi ihminen, kun MMMMMMMMINUA ei nämä äitijutut kiinnosta OLLENKAAN...

hyvänpäiväntuttujen kanssa. Varovasti voidaan sitten tunnustella, löytyykö muuta yhteistä kuin elämäntilanne. Joskus löytyy, toisinaan sitten taas ei.

että naiset kokee noloksi sen että puhuvat näistä jutuista, ja minusta se on surullista. Siis tietysti ne naiset, itseni mukaanlukien, joka NAUTTII lapsista ja perheestä puhumisesta. Että on mennyt kerhoaamupäivä hukkaan, jos on puhuttu sitten vaikka niistä lapsista, ja naurettu vatsamme kipeiksi jonkun synnärimuistoille tai anopin toilailuille. Meidän kerhossa yritettiin hetken sellaista, että olis alustetut aiheet, joista sitten keskustellaan. Se oli niin väkinäistä ja paskanjäykkää touhua, että luojan kiitos siitä luovuttiin.

siitä, että olette kovin mielenkiintoista tai älykästä keskusteluseuraa itsekään. Meneekö teidän keskustelut yleisesti tähän samaan tyyliin...? Jos keskustelukumppani kysyy, mistä jäätelöstä pidätte, vastaatteko viiden minuutin vuodatuksella siitä, miten tyhmiä kaikki muut ihmset on kun ne syö vaniljajäätelöä? Ja syy tähän vaniljajäätelön syöntiin on tietysti ilman muuta tyhmyys, laiskuus ja itsekkyys. Sekö se on sitä älykästä keskustelua?