Oletteko rakastuneet kumppaniinne?

Olen edelleen. Kolme vuotta oltu yhdessä, sitä pidempään tapailtu kaveripohjalta.

Kyllä, mutta romanttinen rakkaus ei ole ainoa tapa rakastaa. Googlaa rakkauden muodot/lajit. Pitkässä suhteessa ne voivat vaihdella tai päällekkäistyä.  Sulla on niin lyhyt suhde takana, ettet vielä hahmota kaikkea. :)

Yksi tärkeä oivallus on se, että omalla asenteella, ajatuksilla ja teoilla on mahdollista kasvattaa tai kuihduttaa rakkautta. Miten katsot elämänkumppaniasi, miten puhut hänelle? Jaatko ajatuksiasi, haluatko että hän jakaa omiaan sinulle? Mitä teet hänen hyväkseen rakastettunasi? Osaatko kunnioittaa miehenäsi? Odotatko pääosin, että hän tekee asioita hyväksesi/mieliksesi vai yritätkö tehdä asioita mistä hän pitää? Jos teet itse, täyttävätkö ne sinun tarpeitasi vai ovatko ne miehellesi tärkeitä? Tiedätkö mikä on kumppanisi tapa rakastaa? Kilpailetteko toistenne palvelemisessa? Ei näihin tarvitse tässä vastata, mutta kannattaa miettiä.

Perhosia on mahdollista saada vatsaan vielä viidenkymmenen vuoden kuluttuakin (itse en ole ihan niin pitkällä). Se vaatii vain oikean asenteen ja sen, että keskittyy enemmän kumppaniinsa kuin omiin tuntemuksiinsa. Pelkkä romanttinen rakkaus on kuin vaaleanpunaista hattaraa, vain yksi osa rakkautta. Sillä ei elä eikä kasva, se ei kelpaa ravinnoksi yksinään, eikä  se tuota energiaa.

Kaverillisesti 25 vuotta, kaipaan intohimoa mitä oli muiden kanssa opiskeluaikoina.

Kumppani on tasaisempi, rauhallisempi luonne kuin itse olen.

Ei ole ollut koskaan mitään tunnemyrskyjä, rakastumisen tunnetta tai suurta intohimoa. Otin minulle sopivan, kun en saanut häntä jonka halusin. Toki pidän ja välitän hänestä ja olen ajan kuluessa kiintynyt. Varmasti ollut tasaisempi ja helpompi elämä näin, mutta kyllä sitä kaipaa sellaista tunnetta, joka tuntuu koko kehossa. Ettei voi lakata ajattelemasta toista, ettei voi elää ilman toista. Sellaista ei ole ollut.

Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja rakastan. Perhosia on vatsassa. Itkettää ihan ajatuskin, jos hänelle jotain pahaa sattuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut koskaan mitään tunnemyrskyjä, rakastumisen tunnetta tai suurta intohimoa. Otin minulle sopivan, kun en saanut häntä jonka halusin. Toki pidän ja välitän hänestä ja olen ajan kuluessa kiintynyt. Varmasti ollut tasaisempi ja helpompi elämä näin, mutta kyllä sitä kaipaa sellaista tunnetta, joka tuntuu koko kehossa. Ettei voi lakata ajattelemasta toista, ettei voi elää ilman toista. Sellaista ei ole ollut.

Tee itsellesi ja kumppanillesi palvelus. Näytä tämä hänelle ja kerro että se on kirjoittamasi. 

Hetkittäin. 

Minulla myös tilanne jossa kumppanin fyysinen olemus on jopa vähän luotaan pois työntävää.. Ei siis fyysisesti vastaa minun "miesmakua". Muuten kaikki muu rullaa arjessa niin hyvin ettei asiat voisi paremmin olla. Onko vinkkejä miten saan päästäni pois tuon häiritsevän ajatuksen, voinko ajatuksillani saada itseni viehättymään puolisostani? 

RL 

Minä olen! Alkuaikoina rakastuin pelkkään ulkomuotoon niin että vatsassa vihloi kun pelkästään ajattelin häntä. Suhteen alku venyi ja venyi kun menin ihan täysin lukkoon aina kun hän lähestyi, ja kun vihdoin tein aloitteen, hän vetäytyi kun pelästyi poloinen, enkä kyllä ihmettele yhtään! Kun seksiin asti päästiin, olin mennyttä naista. 

Olemme olleet yhdessä noin 17 vuotta. Hän on ollut mökillä nyt pari viikkoa ja näin eräänä yönä unen, jossa hän kuoli. Sen takia olin pois tolaltani monta päivää. Sydän on pakahtua kun hän tänään palaa reissustaan ja päätämme taas elämään omaa ihanaa arkeamme, jossa kaupassa käyntikin on mukavaa ja iloista yhteistä tekemistä. Yhteinen huumorimme sanaleikkeineen on jotain sellaista mitä en voisi kuvitella jakavani kenenkään muun kanssa, enkä usko että kukaan muu mies osaisi noissa sänkypuuhissakaan yltää hänen tasolleen.