Voi nyt #$£&%" tota meidän pojan luokkakaverin äitiä!
Muutenkin sillä on äitiys vähän hakusessa, mutta nyt lähti pohjat: Poika on tokalla luokalla, ja äidillä välähti: Poika voi alkaa kulkea kouluun yksin bussilla! No, ei siinä mitään, mutta kun matka ei ole ihan lyhyt. Ensin kävelyä 600 m pysäkille valtatien varteen, sitten 10 km bussilla, vaihto vilkasliikenteisessä keskustassa toiseen bussiin, noin 4 km bussimatkaa, jälleen pois bussista vilkasliikenteisen tien varressa ja kävelyä kouluun noin 500 m. Matkaan menee yli tunti. Äiti voisi kuljettaa autollakin, mutta ei viitsi. Ala-aste löytyisi myös vajaan kilometrin päästä kotoa, mutta kun se ei ole yhtä fiini. Haloo?
Kommentit (8)
ottaisi poikaa kyytiin samalla, kun oman pojan viette?
Niin suuria eroja ei etenkään alakouluilla voi olla, että tuommoinen kannattaisi. Kyllä se ihmisen onnellisuus ja menestys elämässä on jostain muusta kuin koulusta kiinni, menestyvää älymystöä tulee ihan tavallisistakin kouluista.
Hesassa esimerkiksi on sairaat erot eri koulujen suhteen. Minusta on löperöä vanhemmuutta panna mihin tahansa kouluun, kunhan itse pääsee helpolla.
Ja kyllä niihin kouluihin on ennenkin tarvottu, itse tarvoin tismalleen 6.30 pilkkopimeässä auraamatonta tietä pari kilsaa, että pääsin edes ekallle bussipysäkille. Mieheni asui ekalta luokalta kuusivuotiaasta lähtien viikot koulun asuntolassa.
2
Ja kyllä niihin kouluihin on ennenkin tarvottu, itse tarvoin tismalleen 6.30 pilkkopimeässä auraamatonta tietä pari kilsaa, että pääsin edes ekallle bussipysäkille. Mieheni asui ekalta luokalta kuusivuotiaasta lähtien viikot koulun asuntolassa
Syrjäseudulla oli ihan tavallista, että kouluilla asuttiin ja meilläpäin ainoaan kunnon kouluun oli tuollainen matka.
2
Ihmetyttää väite noista koulujen välisistä eroista. Tähtääkö kirjoittaja erolla siihen, että joissakin kouluissa on enemmän maahanmuuttajia, ja joissakin vähemmän?
Opetuksessa nimittäin ei ainakaan eroa ole, kaikki kun noudattavat samaa opetussuunnitelmaa. Opettajatkin ovat kaikki samosta yliopistoista valmistuneita, saavat eri kouluissa tismalleen samaa palkkaa, eikä näiden opetuskykyjäkään mitenkään arvioida tai pisteytetä kouluun palkattaessa.
Lapsen koulumenestys siis riippuu aivan hänestä itsestään, vaikka vanhemmat aina haluaisivat muuta uskoa.
enkä ollut ainoa.
Ja ymmärrän ehdottomasti, että lapselle halutaan paras mahdollinen ulottuvilla oleva koulu.
Omanikaan eivät mene lähikouluun, mutta onneksi minulla on mahdollisuus viedä ja hakea heidät.