Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka kasvoit uskonnollisessa perheessä.
20.08.2024 |
Oletko nykyään uskossa vai et? Mitä ajattelet uskonnoista nykyään?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että miten uskonnollisessa perheessä kasvaminen on vaikuttanut sinuun? Onko siitä ollut haittaa vai hyötyä? Ap
Haittaa.
En saanut itse päättää kenen kanssa ystävystyin koska jos jostain kaveristani löytyi pienikin häikkä niin se oli liikaa vanhemmille. Esimerkkinä annettakoon paras ystäväni jonka kanssa en enää saanut kaveerata kun vanhemmilleni selvisi että hänen isänsä on eronnut kirkosta.
En saanut lapsena katsoa pokemoneja koska ne olivat vanhempieni mielestä demoneja, monia muitakaan lastenohjelmia en saanut katsoa. Monia lapsille tarkoitettuja pelejä en saanut pelata koska joku oli aina vanhemmistani joko deminista taikka jumalanpilkkaa. Monta lapsille tarkoitettua kirjaa oli kiellossa koska niissä oli jotain häikkää heidän miele
Kaste näköjään suojelee riivaajilta, vaikka kukaan paikallaolijoista - pappi mukaanlukien - ei olisi uskossa ristiinnaulittuun ja meidän koko syntivelkamme lunastaneeseen Jeesukseen. Vähän katolinen tulokulma, mutta Luther oli samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvoin lestadiolaisperheessä, tein eroprosessia pitkään nuoruusiässä. Monessa suhteessa kaikki meni hyvin kun lopulta sain erottua, elämä on hymyillyt. Surullista kyllä jokin minussa vaurioitui tuon ristiriitojen täyttämän kasvuvaiheen aikana. Vielä vuosikymmenien päästäkään minulla ei ole omaatuntoa. Se uskonnollisen aivopesun jatkuva omaantuntoon vetoaminen sai aikaan sen, että tavallaan omatunto piti kytkeä pois päältä jotta vapautui yhteisön kontrollista. Sitä ei olekaan niin helppo kehittää uudelleen. Välillä tunnen olevani psykopaatti. Lisäksi pitkäaikaisen teeskentelemisen myötä minulla on vaikeuksia tunteiden aidon ilmaisemisen kanssa. Esim. todellisissa tilanteissa (tuttava suree omaisensa kuolemaa ja lohdutan häntä) koen epäaitoutta,kuin lausuisin vuorosanoja enkä tavoita todellista empatian tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin lestadiolaisperheessä, tein eroprosessia pitkään nuoruusiässä. Monessa suhteessa kaikki meni hyvin kun lopulta sain erottua, elämä on hymyillyt. Surullista kyllä jokin minussa vaurioitui tuon ristiriitojen täyttämän kasvuvaiheen aikana. Vielä vuosikymmenien päästäkään minulla ei ole omaatuntoa. Se uskonnollisen aivopesun jatkuva omaantuntoon vetoaminen sai aikaan sen, että tavallaan omatunto piti kytkeä pois päältä jotta vapautui yhteisön kontrollista. Sitä ei olekaan niin helppo kehittää uudelleen. Välillä tunnen olevani psykopaatti. Lisäksi pitkäaikaisen teeskentelemisen myötä minulla on vaikeuksia tunteiden aidon ilmaisemisen kanssa. Esim. todellisissa tilanteissa (tuttava suree omaisensa kuolemaa ja lohdutan häntä) koen epäaitoutta,kuin lausuisin vuorosanoja enkä tavoita todellista empatian tunnetta.
Ja joo, tällä kokemuksella suhtaudun varauksella kaikenlaisiin totalitaarisiin uskontoihin. Sellainen perinteitä kunnioittava kerran vuodessa joulukirkkoon on ok.
Vierailija kirjoitti:
Jumala etsii henkilökohtaista suhdetta, ei mitään sääntöjen noudattamista. Hän on tänäänkin saatavilla Kristuksessa.
Tuolla fraasilla voi alkaa vuosien sumutus, kun niitä sääntöjä/oppeja onkin ihmeen paljon siinä "Kristuksessa".
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin lestadiolaisperheessä, tein eroprosessia pitkään nuoruusiässä. Monessa suhteessa kaikki meni hyvin kun lopulta sain erottua, elämä on hymyillyt. Surullista kyllä jokin minussa vaurioitui tuon ristiriitojen täyttämän kasvuvaiheen aikana. Vielä vuosikymmenien päästäkään minulla ei ole omaatuntoa. Se uskonnollisen aivopesun jatkuva omaantuntoon vetoaminen sai aikaan sen, että tavallaan omatunto piti kytkeä pois päältä jotta vapautui yhteisön kontrollista. Sitä ei olekaan niin helppo kehittää uudelleen. Välillä tunnen olevani psykopaatti. Lisäksi pitkäaikaisen teeskentelemisen myötä minulla on vaikeuksia tunteiden aidon ilmaisemisen kanssa. Esim. todellisissa tilanteissa (tuttava suree omaisensa kuolemaa ja lohdutan häntä) koen epäaitoutta,kuin lausuisin vuorosanoja enkä tavoita todellista empatian tunnetta.
tarkentaisitko tuota omantunnon poiskytkentää: tarkoitatko, että sinusta tuntui niin pahalta niin usein, koska tiesit toimivasi yhteisön arvoja vastaan, että tunteet piti kytkeä pois päältä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvoin äärimmäisen ankarassa helluntailaisperheessä, en ole ollut uskossa teini-iän jälkeen. Lapsuus oli täynnä kieltoja, sääntöjä ja pelkoa maailmanlopusta ja Jumalan rangaistuksesta. Se pitää kuitenkin todeta, että monella samassa liikkeessä oli paljon vapaampi lapsuus, saattoi jopa saada kuunnella rokkimusiikkia.
Lasketaanko lähes kiihkouskovaisuus kommunismia kohtaan?
Vasemmiston aatteet ja arvot täyttivät lapsuuteni. Vanhempani huusivat ulkona olevansa köyhälistön (elivät rikkaan isoisäni rahoilla). Valittivat etteivät saa valtiolta rahaa ja lapsella ei ole varaa edes polkupyörään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvoin helluntalaisperheessä ja lapsuuteni oli rajoitettua, osin uskonnon ja osin sen takia kun oltiin maatilan lapsia. Minä ja isoveljeni saatiin erilainen lapsuus kuin pikkusiskoni ja -veljeni.
Vanhemmat oli meille vanhemmille lapsille tiukempia, oli monta asiaa mitä ei saanut katsoa, kuunnella ja lukea. Katsomiset ja kuuntelemiset pystyin tekemään salaa vanhempien ollessa lypsyillä kun kukaan ei ollut kotona vahtimassa. Tämä ja kaverit saivat minut ajattelemaan asioita ja kyseenalaistamaan kaikki vanhempien opit. Miksi mikin oli väärin vaikka siitä ei mitään haittaa tullut. Esimerkiksi fantasia ja velhous, tiedostin jo lapsena, että ne ovat vain kuvitelmaa, eivät tosia. Silti vanhemmat kielsi koska se on kirottua.
Näytin toiminnallani esimerkkiä, että en muuttunut miksikään demoniksi vaikka rakastin fantasiaa ja katsoa telkkarista ohjelmia (olin yksinäinen kotona, ei ollut kavereita) ja isoveljeni näytti omalla tavallaan saman. Tästä johtuen pikkusisarukset saivat vapaamman kasvatuksen ja he saivat vapaammin katsoa ohjelmia, kuunnella musiikkia yms.
Kasvatus on jättänyt jälkensä. Nyt kolmekymppisenä arvostan sitä, että en välitä päihteistä ja alkoholista. Elän terveellistä elämää (tosin tunneruokailen), urheilen ja on vakituinen työpaikka. Kuitenkin ihmissuhteissa kasvatus on tehnyt huonomman jäljen. Haluan rakastaa ja olla rakastettu, mutta huomaan automaattisesti kumppaniehdokkaista arvioivan että kelpaako isälle. Vaikka en ole kumppania isälle ottamassa vaan itselleni. Se harmittaa. Kaverisuhteet ovat myös vaikeita, kun on vaikeaa löytää samanhenkisiä ihmisiä, itseä kun ei nuo juhlimiset yms kiinnosta.
Kasvoin ev.lut. perheessä, vanhemmat ovat hyvin uskovaisia. Meillä usko ei ollut peruste sille, että jotakin ei olisi saanut tehdä. Sain elää ihan tavallista lapsen ja nuoren elämää. Arvomaailma toki nousee uskosta. Teininä kokeilin rajoja urakalla, mutta aikuisena olen rauhoittunut. Uskosta on tullut minulle iän myötä entistä tärkeämpi asia.
Tämä on ehkä uskooni liittyen isoin asia. Minua ei koskaan peloteltu Jumalalla tai helvetillä, joten minulla on yhä hyvin rakastava ja lämmin jumalasuhde. Saman haluan antaa omalle lapselleni. Usko on turvaa ja iloa tuova asia, eikä pelottelun, painostamisen tai syyllistämisen aihe. Olen iloinen, että uskoni on tällaista.<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveää luettavaa. Hukkaan heitettyjä lapsuuksia.
Ihmetellyt itsekin tätä "henkivaltojen" näkeminen joka tilanteessa. Ihan kuin ihminen ei olisi itse vastuussa tekemisistään, vaan aina syytetään että joku henkivalta se vain oli. Riivaustapaukset on muutenkin äärimmäisen harvinaisia täällä päin.