Kun olit itse ala-asteella, millaisia synttäreitä pidit?

Jostain syystä en vain muista. Ehkä on taas ollut niin häpeällistä, kun niitä ei ole ollut, etten pysty muistamaan miltä tuntui. Story of my life. Kavereilla kyllä oli ja olin usein kutsuttuna.

Yhdet synttärit itse asiassa muistan, oisinko ollu tokalla tai kolmannella ja nekin osaksi valokuvan kautta. Ohjelmaa tuskin oli, mutta äiti tietty huolehti kakun ja keksit pöytään.



Lähempänä yläaste ikää ei edes pidetty kaverisynttäreitä, siis semmosia isompia.



Pitääkö nykyään lasten syntymäpäivillä todella olla jotain järjestettyä toimintaa... ??!! Huoh...

Sitten touhuttiin pihalla ihan keskenämme. Ei äiti ja isä höösänneet siinä, onneksi. ;)

en muista yhtään pidettyä synttäriä. Ainoastaan 4 vuotis synttäreistä on pari kuvaa, jossa saan tutulta rouvashenkilöltä lahjan. Koululaisena kävin juhlissa, mutta omista synttäreistä ei muistoja. Joulukuussa syntyneenä sain monesti yhdistetyn joululahjan esim kummeilta.

Ja olen vieläkin vähän harmissani siitä.

Yleensä oli se perinteinen kuvio; kavereita kylässä ja kakkua pöydässä. Lahjojan avaamista ja muutama leikki. :) Yhdet synttärit oli Mäkkärissä, menivät kyllä tokaluokkalaisilta täysin hukkaan- muistan ettei kukaan jaksanut syödä ateriaansa!

Ei niitä muutenkaan mitenkään juhlittu. En ole esimerkiksi koskaan saanut vanhemmiltani syntymäpäivälahjaa.

30 vuotispäivää vietin kuin mitä muutakin arkipäivää ja alkaa toi 40 pikkuhiljaa tulla vastaan ja tuntuu vastenmieliseltä ajatella juhlivani niitä. Pelkään ettei niihin kukaan tule vaikka kutsuisikin. Muiden juhliin menen mielelläni jos kutsutaan.

Terapian paikka!

t. 5

Minusta tuntuu, että synttäreitä juhlii vain lapset. Miehen vaimo juhlii kaikki nimipäivätkin ja ei millään tahdo tajuta, että meillä ei ole mitään superpippaloita kun 2-vuotiaallamme on nimipäivä. Emme edes tietäisi koska se on ellei hän siitä olisi numeron tehnyt.

Hah, nimmarit, synttärit, kaikki kehiin vaan. Se ei jalosta, että elää arkea naama rutussa, mutta se tekee hyvän mielen edes lapsille että kaiken tasaisuuden keskellä on myös juhlia.

Jotenkin lastensynttäreistä tuli mieleen Astrid Lindgrenin ja Enid Blytonin nuortenkirjat. Ei semmoisia tavallisissa Suomalaisissa perheissä juhlittu. Siis leivottu ja laulettu sankarille.

On ollut 70-luvun puoliväliä. Itse olen syntynyt heinäkuussa ja vieläkin muistan, kuinka omille synttäreilleni pääsi vain kaksi kaveria. Olenkin siksi tyytyväinen, kun toinen lapseni on syntynyt keväällä ja toinen syksyllä. Juhlat ovat kouluaikaan.

Kaikenmaailman juhlat tekee minut kiukkuiseksi ja hermostuneeksi. Jotenkin ihan hirveää joutua johonkin tilanteeseen missä on pakko juhlia. Ei varmaan ainuttakaan juhlaa ole mennyt niin etten olisi huutanut, kiroillut, lähtenyt ovet paukkuen ja lopulta ottanut pari rauhoittavaa kestääkseni kaiken. Muuten olen sävyisä ja rauhallinen ihminen jopa hiljainen.