Lue keskustelun säännöt.
Koskahan lakkaan hakemasta hyväksyntää äidiltäni?
18.08.2024 |
Olen jo yli nelikymppinen nainen mutta silti haen edelleen hyväksyntää äidiltä. Joskus hän juttelee kanssani kuten normaalisti jutellaan mutta suurimmaksi osaksi tuntuu että hän ei jaksa kuunnella juttujani. Jos kerron jotakin mitä joku lapsistani tehnyt niin hän muuttaa äänensä sellaiseksi kiireiseksi ja teennäiseksi ja vastaa tyyliin "joo joo vai niin ja monesti teennäinen naurahdus" ja joko puheenaiheen totaaalinen vaihto tai ihan vaan "moikka" ja luuri kiinni ja jään hämnentyneenä siihen että mitä tässä taas tapahtui. Sitten kaduttaa että pitikin kertoa sekin asia. Tämä tuntuu tosi pahalta varsinkin jos yritän kertoa jotain huoltani tai murhettani että ignoorataan täysin. Ei tee tätä muille lapsille kuin mulle. Kahta sisarustani varoo suututtamasta ollenkaan.
Äsken taas kerroin yhden mieltä painavan asian ja en ollut saanut edes loppuun kerrottua kun tuli se äänen muutos ja kohtelias "kiitos ja hei".
Aina teen päätöksen että nyt en enää kerro yhtään mitään mutta silti kokeilen kerta toisensa jälkeen josko hän voisi sillä kertaa kuunnella ja olla empaattinen.
Ja ei, mä en oo yhtään masentunut tai negatiivinen tyyppi eli en kaada hänen niskaan kaikkea tai valita jatkuvasti. Olisi vaan joskus kiva jutella arjen asioista kuin aikuinen aikuiselle tai kuten tytär äidilleen.
Itselle ei tulisi mieleenkään puhua omalle tyttärelleni kuten äitini monesti puhuu minulle.
Äidilläni on varmaan vähän autistisia piirteitä mikä toki selittää mutta iän myötä hänestä on tullut entistä töykeämpi minua kohtaan. Tämä muutos on tapahtunut reilu 10 vuotta sitten. Sen jälkeen kun saavutin asioita elämässäni joita hän ei uskonut minun saavuttavan.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Lasteni koulutus on niin paljon korkeampi etten tosiaan pysty heitä enää neuvomaan.
Kyllä heidän ne on taaplattava ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Sulla ei liene vielä viiskymppiset lapset?
Entä jos sä ootkin se joka hyväksyy sinut ja ole armollinen itsellesi. Ja älä yritä miellyttää äitiä liikoja. Vaikka olisitkin muuten auttava hädässä. Elä itsesi kautta ja elä omaa elämää. Ehkä muutama neuvo jää äidiltä mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat saavuttaneet asioita joita minä en koskaan saavuttanut. Minusta olisi lähinnä jotain outoa jos he minua työasioillaan vaivaisivat. Toki kertovat jos ovat jonkun uuden nimityksen tms saaneet.
Eivät ole edes sen tyyppisiä että tehdäänpä tuo tyhmä äiti nyt kateelliseksi.
Siitäkö luulet olevan kyse? Että yritän tehdä äitiäni kateelliseksi! Naurettava ajatus ja tuollainen ei oo edes tullut mieleen. Tällaiset ajatukset tulee usein mieleen niille jotka itse kadehtii paljon muita.
Miksi kaikki tarttuu muutenkin tähän työjuttuun? Se oli esimerkki vaan keskusteluista. Koskee ihan kaikkea vähänkään henkilökohtaisempaa tai yleisempää asiaa tämä ignooraaminen. Tätä ei tapahdu aina eli joskus keskustelu sujuu kuten normaali keskustelu sujuu ja jää hyvä fiilis puhelun jälkeen. Usein vaan jää huono fiilis ja olo että mitähän hittoa nyt taas ja miksi edes kerroin tai yritin kertoa. Jos aina olisi tuota ignooraamista niin en varmaan asioistani puhuisikaan ikinä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Että en olisi rajaton, olen opetellut kysymään mitä kuuluu, sitten kuuntelen. Varon sanomasta muuta kuin: voi miten ikävää, toivottavasti asia selviää, onpas kurjaa, voimia, jaxuhali jne. Jos yksinpuhelu jatkuu hyvin pitkään, pelaan samalla salaa pasianssia, koska se autaa minua pysymään myötätuntoisissa ynähdyksissä ja olemaan sanomatta mitään. Erityisesti puolison haukkumisissa joutuu tarkkana olemaan. Lopuksi kysyn aina, voinko auttaa jotenkin ja tarkoitan sitä kyllä.
Koskaan minultakaan tosiaan ei kysytä, mitä minulle kuuluu. Ei tosin lasten isältäkään. Eivät esim. tiedä eturauhassyövästä, jonka ennuste tosin on hyvä. Ettei kuormitettaisi ja rajattomia oltaisi.
Niinpä, kyllä.kävisi kuhina vauvapalstalla jos vanhemmat kertoisivat sairauksistaan ja vaikka tiskikoneen rikki menosta. Aina ne niistä omistaan valittaa ja lääkäreistään.
Sensijaan sen syöpäsairaankin on jaksettava kuunnella kun päiväkoti sanoi rikkinäisistä kurahaalareista ja Minni töissä sanoi pahasti. Aikuiselta lapseltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tässä myös on aavistuksen sellainen kaiku, että joko äidilläsi on omia murheita joiden takia ei jaksa kuormittua muiden 'pikkuasioilla' mutta joista ei syystä tai toisesta saa itse kerrotuksi, tai sitten hänestä tuntuu että myöskään hänen asiansa ei kiinnosta sinua.
Kuunteletko ja myötäelät hänen asioitaan kiinnostuneena?
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut, että ihminen kasvaa omaksi itsekseen vasta, kun vanhemmat ovat kuolleet.
Kuolemaa ei tietenkään kukaan toivo, mutta sitten vasta seisoo täysin omilla jaloillaan.
Tämä. Joillakin napanuora katkeaa vasta tuossa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Mitä minä juuri luin.. Toivottavasti tämä ei ollut totta. Oma äitini on häthätää ammattikoulun käynyt, ehkei sitäkään loppuun. Sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja tuli hyvin köyhistä oloista. Isäni oli pahoinpitelevä juoppohullu.
Silti äitini on kiinnostunut lastensa, vävyjen, miniöiden ja lastenlasten opiskelu- ja työkuvioista hyvinkin tarkkaan. Nauttii kun kerron reissuista, tuon tuliaisia, välillä otan mukaan. Soittelee päivittäin.
Ei meidän välit mutkattomat ole, paljon joudun nielemään tietysti kun äitini on oman aikakautensa ja elämäntarinansa tulos, itse pitkälle opiskelleena taas "velvoitettu" katsomaan tilanteita laajemmin ja ymmärtämään konteksteja. Mutta läheisiä ollaan silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ovat saavuttaneet asioita joita minä en koskaan saavuttanut. Minusta olisi lähinnä jotain outoa jos he minua työasioillaan vaivaisivat. Toki kertovat jos ovat jonkun uuden nimityksen tms saaneet.
Eivät ole edes sen tyyppisiä että tehdäänpä tuo tyhmä äiti nyt kateelliseksi.
Siitäkö luulet olevan kyse? Että yritän tehdä äitiäni kateelliseksi! Naurettava ajatus ja tuollainen ei oo edes tullut mieleen. Tällaiset ajatukset tulee usein mieleen niille jotka itse kadehtii paljon muita.
Miksi kaikki tarttuu muutenkin tähän työjuttuun? Se oli esimerkki vaan keskusteluista. Koskee ihan kaikkea vähänkään henkilökohtaisempaa tai yleisempää asiaa tämä ignooraaminen. Tätä ei tapahdu aina eli joskus keskustelu sujuu kuten normaali keskustelu sujuu ja jää hyvä fiilis puhelun jälkeen. Usein vaan jää huono fiilis ja olo että mitähän hittoa nyt taas ja miks
Jos äitisi pitää sinua vaikka aikuisena eikä jaksa lapsen tasoista vaikerrusta? Mitä äitisi voisi tehdä työasioittesi tai avioliittosi eteen? Ei yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Mitä minä juuri luin.. Toivottavasti tämä ei ollut totta. Oma äitini on häthätää ammattikoulun käynyt, ehkei sitäkään loppuun. Sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja tuli hyvin köyhistä oloista. Isäni oli pahoinpitelevä juoppohullu.
Silti äitini on kiinnostunut lastensa, vävyjen, miniöiden ja lastenlasten opiskelu- ja työkuvioista hyvinkin tarkkaan. Nauttii kun kerron reissuista, tuon tuliaisia, välillä otan mukaan. Soittelee päivittäin.
Ei meidän välit mutkattomat ole, pa
Minulle riittää tieto, että miniä on lääkäri, pojat Di, tytär kuntapäällikkö.
En osaa neuvoa heitä tosiaan ihan totta, eivätkä he vaivaa minua työasioillaan. Hienoa kun äitisi osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Lasteni koulutus on niin paljon korkeampi etten tosiaan pysty heitä enää neuvo
Ei aina tarvitse ratkaista asiaa. Joskus riittää että vain kuuntelee hetken.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Sulla ei liene vielä viiskymppiset lapset?
No ei tietenkään ole eikä kyllä mun äidilläkään sen puoleen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Mitä minä juuri luin.. Toivottavasti tämä ei ollut totta. Oma äitini on häthätää ammattikoulun käynyt, ehkei sitäkään loppuun. Sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja tuli hyvin köyhistä oloista. Isäni oli pahoinpitelevä juoppohullu.
Silti äitini on kiinnostunut lastensa, vävyjen, miniöiden ja lastenlasten opiskelu- ja työkuvioista hyvinkin tarkkaan. Nauttii kun kerron reissuista, tuon tuliaisia, välillä otan mukaan. Soittelee päivittäin.&n
Kyllä minä.olen heistä ylpeä mutta ihan oikeesti, pidän heitä aikuisina. Meillä ei edes kanneta roinaa matkoilta ja hekin paljon matkustelevat (tai 3 heistä) ei se heillekään ole kuin arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Sulla ei liene vielä viiskym
Joo, niin arvelinkin, aikuiset puuttuvat porukasta paitsi se äiti jonka pitää olla likasanko, jolta kerjätään empatia ja huomio. ymmärtävä aikuinen.. (Ja ehkä rahatkin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en osaa myötäelää nelikymppisten lasteni työelämää, aloilla ja tehtävissä joista en tiedä mitään. Kyllä heidän pitäisi jo sillä saralla pärjätä ilman äidin tukea ja myötätuntoa. Joku muu asia, sairaus, avioero ( no siihenkin paras ottamatta kantaa) , se on eri asia
Purjeet ompelin mutta merellä on jo pärjättävä itse
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap
Sulla ei liene vielä viiskym
Kun lapsesi ovat viiskymppisiä annatko heidän jo sitten olla aikuisia etkä kysele, tuputa neuvojasi jopa työasioissa, puutu joka asiaan?
Tai odottaisitko äidiltäsi että kun täytät 50 hän pitää sinua aikuisena eikä enää ole kiinnostunut mitä söit välipalaksi.
Mitä ihmeen kommentteja täällä taas 😅
Ihan odotan keskustelua aikuiselta aikuiselle, normaalia vuorovaikutusta. Vai onko teille välipaloista raportointi normaalia vuorovaikutusta? Kukaan ei tuputa neuvoja. Mun tytär itse kertoo mulle paljon asioitaan ja mielenkiinnolla kuuntelen. Mitä sitten jos hän ei ole vielä viittäkymmentä? Mitä se tähän liittyy?
Mun mielestä on törkeetä puhua tuolleen miten äitini välillä puhuu mulle niin kenelle tahansa. Varsinkin kun ollaan aina oltu aika läheisiä niin siksi se tuntuu pahalta. Reissataankin monesti yhdessä eli he haluavat lähteä usein meidän matkaan kun vaikka ulkomaille lähdetään. Jos porukalla ollaan jossakin ja istutaan iltaa niin silloin äitini on täysin normaali oma entinen itsensä. Kahdenkeskisissä keskusteluissa tämä tulee vaan ilmi. Jos meillä olisi huonot välit niin tämä tuskin haittaisi tai ei tuntuisi näin pahalta.
Ap
Aivan järkyttäviä kommentteja täällä! "En viitsi turhaan kuunnella, kun en asiassa osaa neuvoa".
Jos joku kertoo uudesta työpaikastaan, niin ei hän silloin tarvitse työn sisältöön mitään mielipidettä. Ihan voi vaan kysyä, että oletko viihtynyt siellä, onko työ sellaista mitä sen ajattelit olevan, onko monta työntekijää, minkälaisissa tiloissa työpaikka on, onko pitkä työmatka, minkälaisia työsuhde-etuja on, minkälaiset työkaverit? Se, että sanoo vaan "kiitos, hei. Enpä jaksa nyt kuunnella tätä." on aivan uskomattoman törkeää ihan ketä tahansa kohtaan ja varsinkin omia lapsiaan!
Minulla on kolme aikuista lasta ja todellakin jaksan loputtomiin kuunnella heidän asioitaan. Ihan vaan siksi, koska he ovat minulle tärkeimmät koko maailmassa.
Ap, älä välitä idioottien kommenteista, niitähän riittää!
mulla on ihan samalaista äitini kanssa, eli hän ei jaksa kuunnella oikeastaan mitään, mitä kerron hänelle. Enkä tosiaankaan rasita häntä paljon, ehkä kerran pari kuukaudessa puhumme puhelimessa. Hän on sellainen ihminen, joka on kiinnostunut vain omista asioistaan, eikä viitsi edes näytellä, että oman tyttären asiat kiinnostaisi paskankaan vertaa. Ymmärrän siis, miltä sinusta tuntuu ja otan osaa. Vaan ei mahda mitään, yritetään jaksaa äitejämme, mutta mielellään vain harvakseltaan ;)
Ja jos äiti on kiinnostunut ja kyselee, aina se utelee ja sotkeutuu asioihini. Ei viitsi soitella ees kun se tahtoisi tietää kaikki.
Et siis viitsi kuunnella kenenkään muunkaan ihmisen juttuja vai koskeeko vain lapsiasi? Eli vaikka joku ystäväsi eri alalta kertoo jotain työhuolia niin et kuuntele? Etkä ota kantaa muihinkaan huoliin. Okei. Mä ainakin haluan pitää omiin lapsiini hyvät välit ja kuunnella aina heidän asioitaan, oli kyse mistä tahansa.
Ap