Kohteletko muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Joo, mutta enää en jaksa olla kiva, kohtelias ja muut huomioonottava, kun kukaan ei ole sitä minulle.

Mä kohtelen muita just samalla tavalla mitä ne kohtelee minua. Aiemmin olin sopuisa ja mukava muille.

Kyllä, peruspilareitani elämässä ja kertoo tasa-arvoisuudesta. Täytyy hyväksyä siis sekin että kuuntelee toisten kokemuksia itsestä myöskin.

Kyllä, yritän kohdata ihmiset ystävällisesti, olla kiinnostunut heidän asioistaan ja pitää kiinni sovitusta.

Onhan se kaunis ajatus, mutta reaalimaailma ei sitä noudattavaa välttämättä, kenties useinkaan, palkitse.

Kun päätämme tietoisesti kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin, siitä tulee hiljalleen yhä automaattisempaa.

Mikä sai sinut tänään iloiseksi? Missä onnistuit ja mikä meni hyvin? Mistä haluaisit tänään olla kiitollinen?

Kun opimme rakastamaan pikkuhiljaa itseämme, voimme myös rakastaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Kun päätämme tietoisesti kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin, siitä tulee hiljalleen yhä automaattisempaa.

Mikä sai sinut tänään iloiseksi? Missä onnistuit ja mikä meni hyvin? Mistä haluaisit tänään olla kiitollinen?

Kun opimme rakastamaan pikkuhiljaa itseämme, voimme myös rakastaa muita.

Tämän lisäksi iloinen mieli on myös toimiva, hyvin keskittyvä ja muistava mieli.

Välttelen muita ihmisiä, koska en kaiken saamani kohtelun jälkeen tahdo jaksaa työntää todellisia tunteitani taka-alalle ja vetää roolia. Asiaa ei auta yhtään ne ihmiset, jotka katsovat heidän tarvitsevan kommentoida tyylillä näen sun läpi. Aha, kiitos. 

Olen etäisen kohtelias. Mutta itselleni tärkeille ihmisille oma itseni eli mukava, ymmärtäväinen ja empaattinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kaunis ajatus, mutta reaalimaailma ei sitä noudattavaa välttämättä, kenties useinkaan, palkitse.

Ei palkitse koskaan.

Joo. Yritän aina olla ystävällinen ja rakentava. Useimmiten helppoa, aina ei. En silti ilkeile, enkä haasta riitaa. Olenpahan vain vaitonainen niiden ihmisten seurassa, joista en erityisemmin pidä. 

Kyllä, jätän kaikki rauhaan kuten itsekin haluan, että minut jätetään. Elän erakkona.

No olisihan se mukavaa, että ihmiset (jopa ne harvat läheisetkin) olisi minua kohtaan samanlaisia kuin mitä minä olen heille, mutta en enää edes uneksi sellaisesta.

Tänäänkin kävin huolehtimassa vanhemmilleni valmista ruokaa alkuviikoksi ja täyttämässä dosetit (eilen kävin siivoamassa) ja sain pelkkää huutoa ja raivoamista kuinka vääränlainen olen. Mä en edes tiedä mistä tuo raivari kumpusi, mutta toisaalta olen kyllä aina saanut kokea olevani vääränlainen kaikessa etenkin isäni silmissä. Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava etten mä mikään onnistuja kyllä olekaan eikä elämä ole mennyt miltään osin kuten olisin toivonut.

Kyllä, mutta en ole mikään kynnysmatto. Osaan pitää puoleni ja antaa takaisin tarvittaessa.

En. Se on ihanne, jota ei täysin koskaan saavuta. Joskus en edes tiedä, miten toivoisin itseäni kohdeltavan.

Tähän asti aina, mutta nykyään en useinkaan. Tai siis pskasti mua kohdellaan anyway halusin tai en niin sama olla yhtä pskamainen muille.

Se hymy jonka lahjoitat maailmalle ei tosiaan palaa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

En. Se on ihanne, jota ei täysin koskaan saavuta. Joskus en edes tiedä, miten toivoisin itseäni kohdeltavan.

Oho. Itselleni riittäisi se, että muut ottaa minut huomioon ja kohtelee arvostavasti eli omaa normaalit käytöstavat ja sellaisen peruskohteliaisuuden, koska samalla tavalla suhtaudun itsekin muihin ihmisiin. Nykyään vaan harvemmin ja harvemmin tuo muilta ihmisiltä tuntuu onnistuvan.

Välillä ahdistus saa minut käyttäytymään luotaantyöntävästi ja menen helposti omiin maailmoihin. Samalla se ahdistus saa minut puollustuskannalle enkä päästä ihmisiä hirveän lähelle. Siinä mielessä en, mutta muuten pyrin parhaani mukaan. Yritän myös ihmissuhteita haittaavasta ahdistuksesta päästä eroon teraoian avulla