Miehet, kiihottaako se jos työkaveri (nainen) nojaa joskus hieman liian lähelle, kun hänellä on asiaa?
Kommentit (23)
No ei se tällaista miehen ikään ehtinyttä ehkä ihan suoranaisesti sillä tavalla kiihottaisi, että keulimaan alkaisi. Mutta miellyttävää se kyllä olisi, ellei nyt olisi sellainen henkilö jonka kanssa ei muutenkaan haluaisi olla tekemisissä.
Tuollainen viaton kosketus voi olla oikein mukavaa. Kesällä olin stadionkonsertissa täydellä permannolla, ja vieressä joraili nainen, jonka kanssa käsivarret kävivät yhteen ehkä hieman enemmän kuin ruuhkan vuoksi olisi ollut välttämätöntä. Mitään muuta kontaktia siinä ei syntynyt, enkä itsekään ollut sellaista millään tavalla hakemassa, mutta silti, ne pienet pyyhkäisyt iho ihoa vasten parin biisin ajan lämmittivät kyllä mieltä.
Kyllä se herättelee jos hän on nuori ja hoikka kaunotar.
Ei. Fyysinen lähikontakti vieraiden ihmisten tai ihan tuttujenkin kesken tuntuu vaivaannuttavalta ja epämukavalta. Kaikki koskettelu on minulle luontevaa vain läheisimpien ihmisten kanssa.
Mukavalta tuntuu kun hän tulee viereen sohvalla.
Molempia. Kiihottaa ja vaivaannuttaa. Siinä on jotain taianomaista, kun on niin lähellä toista, että tuntee hänen kehonlämpönsä.
Yleensä kiihottaakin, mutta enemmän tuntuu läheisyyden lämpö. Hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Fyysinen lähikontakti vieraiden ihmisten tai ihan tuttujenkin kesken tuntuu vaivaannuttavalta ja epämukavalta. Kaikki koskettelu on minulle luontevaa vain läheisimpien ihmisten kanssa.
Mieluummin koskettelisin paljasta ihoa kuin puhua pälpättäisin niitä näitä. Mutta koska tie naisen pöksyihin käy yleensä vain lepestelyn, katteettomien kehujen yms. kautta, niin pakkohan niitä soidinmenoja on harrastaa. Poninhännästä kiinni toisella kädellä, takaapäin tissistä toisella ja kuumis suudelmia kaulalle ja suulle kunnes nainen sulaa ja antautuu. Se olisi my way tulla läheiseksi naisen kanssa.

Yäk. Inhottavaa.
Ei varsinaisesti kiihota, mutta sellainen hyvä fiilis siitä tulee. Joskus palaverissa työkaverinainen hipaisi vähän olkavartta kysyäkseen jotain, tuntui kyllä hyvältä ja jäi mukava tunne siitä. Mutta ei sentään keulimaan ruvennut, pitäisi ehkä tuntea jotain enemmän ko. naista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Fyysinen lähikontakti vieraiden ihmisten tai ihan tuttujenkin kesken tuntuu vaivaannuttavalta ja epämukavalta. Kaikki koskettelu on minulle luontevaa vain läheisimpien ihmisten kanssa.
Mieluummin koskettelisin paljasta ihoa kuin puhua pälpättäisin niitä näitä. Mutta koska tie naisen pöksyihin käy yleensä vain lepestelyn, katteettomien kehujen yms. kautta, niin pakkohan niitä soidinmenoja on harrastaa. Poninhännästä kiinni toisella kädellä, takaapäin tissistä toisella ja kuumis suudelmia kaulalle ja suulle kunnes nainen sulaa ja antautuu. Se olisi my way tulla läheiseksi naisen kanssa.
No, mutta kiitos tästä tiedosta jolla en tee yhtää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mukavalta tuntuu kun hän tulee viereen sohvalla.
Kuten tänään😚

Koulussa?
Kiihottaa, viime perjantainan palaverissa naisen kyynärvarsi koski omaani.Varastin sitten naisen kynän ja työnsin sen vessassa anaaliini.
No ei se nyt varsinaisesti kiihota, mutta tuntuu kuitenkin ihan kivalta.
Kun nainen laittaa käden reidelleni ja silittää reittäni niin erektio on varma.
Kerran nuorena poikasena yksi tyttö painautui sill tavalla kiini että hänen rintansa koski selkää/käsivartta. Se oli minusta jo aika selvä fyysisen läheisyyden osotoitus, jos en olisi ollut nuorena niin ujo niin siihen tilaisuuteen olisi kyllä jo pitänyt tarttua.
Toisen kerran joku rouva puristi pöydän alla jalkaa kiinni minun jalkaani. Sekin oli selvä flirtti, jossa ei valitettavasti ollut saumaa jatkolle kun ei päivittäin tavattu ja molemmat oli jo silloin parisuhteessakin.
Miellyttävänän koin molemmat. Sitten on näitä mitä nyt monet harrastaa ihan viattomasti, että tulee ihan viereen tai hipaisee puhuessaan, se on sellaista intiimiä mutta ei seksuaalista, ainakaan välttämättä.
Kiihottaa, jos nainen tuoksuu hyvältä, iho koskettaa ihoa tai jos tissivako näkyy.