Nyt ollaan kusessa! Luottoluokitusyhtiö Fitch muutti Suomen luottoluokituksen näkymät negatiivisiksi. Aiemmin näkymät olivat vakaat.
Kommentit (362)
Paljon tekee nuoret itsemurhia. Eivät tunne kuuluvansa joukkoon. Eikä papit ja pipit siihenkään mitään. Miettikääpä.
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaisten mielipiteet asiasta kuin asiasta ovat täysin turhia. Niitä toki on olemassa mutta ne eivät vastaa todellisuutta millään tavalla. He eivät ymmärrä isoja kokonaisuuksia vaan keskittyvät epäoleelliseen öyhöttämiseen. Mitään hyvää he eivät ole saaneet aikaiseksi vaan ainoastaan muiden syyttelyä. Nyt kun heillä on tilaisuus tehdä asioita niin kuin haluavat he eivät kykene mihinkään. Enemmistöhallitus ja silti ei tehdä mitään minkään hyväksi vaan velkaannutaan lisää ja hyökätään työtä tekevän väestön kimppuun voimakkaasti. Hyökätään vapaata tiedonvälitystä vastaan sellaisella intensiteetillä ettei Suomessa ole ennen nähty. Keskitytään epäoleelliseen saamatta siinäkään mitään aikaiseksi. Mutta sitä saa mitä on äänestetty eikä ole todellakaan älymystön vika jos vallassa on lauma vähemmän älykkäitä.
Ympäripyöreä teksti, jossa keskityt pelkkään öyhöttämiseen. Selkeästi et ainakaan isoja kokonaisuuksia ymmärrä, vaan keskityt ainoastaan syyttelyyn, peittääksesi sen, että et vaan käsitä taloudesta ja politiikasta yhtään mitään. Hallitus on jo alentanut työtä tekevien veroja. Onko Yle mielestäsi ainoa instanssi, jolta ei voi leikata, kun ihan kaikesta muusta joudutaan leikkaamaan? Todellako? Ja Ylen tiedonvälitys ei todellakaan ole vapaata. Kaikki paitsi sinä tietää tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankaa paska asialle, menkää itse perässä. Kun persut pääsi hallitukseen, jälki ei voi olla muuta kuin kuraa! Järjellinen ihminen on tajunnut tuon jo alunperinkin vaalien jälkeen.
Kokoomuslainen talouspolitiikka ja "talousosaaminen" tässä on syynä. Syödään ihmisiltä ostovoima, laitetaan miljardit tuottamattomiin investointeihin jne.
Säästötkään eivät ole olleet säästöjä, vaan vain tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, kun leikattu summa on siirretty esim. varakkaiden veronkevennyksiin ja muihin etuihin.
Ei ole olemassa mitään "tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille". Ei köyhillä ole rahaa. Köyhä saa kaikki rahansa niiltä rikkailta. Rikkaat kustantaa tämän lystin. Ne tulonsiirrot menee aina rikkailta köyhille.
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tyttö ministereille riitti kunhan huulipunaa ja jauhoja riitti. valtion asioista ja velasta viis. puolueet kyllä muistetaan.
Tämä Purra-Urpon hallitus ottaa tänä vuonna puoltoista kertaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus enimmillään koronakurimuksessa. Purra-Urpon hallituksen päätavoite oli saada 100 000 tuhatta uutta työpaikkaa. Uusien työpaikkojen sijaan nämä kädettömät pellet on saaneet aikaiseksi 40 000 uutta työtöntä ja nyt on jo luottoluokituskin syöksykierteessä. Kauanko tämän katastrofihallituksen annetaan vielä sekoilla ja tuhota maatamme?
100 000 työpaikkaa kenelle? Hyvin on halpatyövoima työllistynyt. Kohta ei valkoihoisia näe missään töissä ihanaa! Sanna marinin vaatteet! Olympialaiset!
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Fitchin luottoluokitus on valtion ostama. On iiseimmästä päästä. Moodysiltä ei suomen valtio enää luottoluokitusta kysele joka olisi oikeasti paljon realistisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankaa paska asialle, menkää itse perässä. Kun persut pääsi hallitukseen, jälki ei voi olla muuta kuin kuraa! Järjellinen ihminen on tajunnut tuon jo alunperinkin vaalien jälkeen.
Kokoomuslainen talouspolitiikka ja "talousosaaminen" tässä on syynä. Syödään ihmisiltä ostovoima, laitetaan miljardit tuottamattomiin investointeihin jne.
Säästötkään eivät ole olleet säästöjä, vaan vain tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, kun leikattu summa on siirretty esim. varakkaiden veronkevennyksiin ja muihin etuihin.
Ei ole olemassa mitään "tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille". Ei köyhillä ole rahaa. Köyhä saa kaikki rahansa niiltä rikkailta. Rikkaat kustantaa tämän lystin. Ne tulonsiirrot menee aina rikkailta köyhille.
Kerropa, millainen olisi Suomi tai ylipäätään maa, jossa ihan kaikki olisivat rikkaita? Kävisivätkö rikkaat harrastuksenaan vaihtamassa vanhusten paskavaippoja ja siivoamassa kauppoja ja virastoja? Etkö todellakaan ymmärrä, että kaikkia työntekijöitä tarvitaan? Mikseivät siivoojat mene koskaan lakkoon, kannattaisi. Samaten keittäjät ja ravintolan työntekijät. Tehkööt varakkaat itse ruokansa ravintolan keittiössä harrastuksenaan ja siivotkoot jälkensä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Fitchin luottoluokitus on valtion ostama. On iiseimmästä päästä. Moodysiltä ei suomen valtio enää luottoluokitusta kysele joka olisi oikeasti paljon realistisempi.
No onko se Fitch yksityinen yhtiö vai ei?

On yksityinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan että yhtesikunnalle hyödytön väki päästetään pois kärsimyksistään modernin eutanasian keinoin. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömt ja monisairaat vanhukset olisi aika päästää vaivoistaan kertaheitolla.
Kaikki tuottamattomat kuluerät, kuten eläkeläiset, myös.
Eläkeikää on nostettu sen verran runsaasti, ettei monikaan enää edes ehdi eläkkeelle, kun jo kuolo korjaa.
Kun joskus ammoin asetettiin eläkeiässä 65 vuotta, elinajanodote oli lyhyempi. Keskivertokansalainen kuoli ennen eläkeikää. Ei siis mitään uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankaa paska asialle, menkää itse perässä. Kun persut pääsi hallitukseen, jälki ei voi olla muuta kuin kuraa! Järjellinen ihminen on tajunnut tuon jo alunperinkin vaalien jälkeen.
Kokoomuslainen talouspolitiikka ja "talousosaaminen" tässä on syynä. Syödään ihmisiltä ostovoima, laitetaan miljardit tuottamattomiin investointeihin jne.
Säästötkään eivät ole olleet säästöjä, vaan vain tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, kun leikattu summa on siirretty esim. varakkaiden veronkevennyksiin ja muihin etuihin.
Ei ole olemassa mitään "tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille". Ei köyhillä ole rahaa. Köyhä saa kaikki rahansa niiltä rikkailta. Rikkaat kustantaa tämän lystin. Ne tulonsiirrot menee aina rikkailta köyhille.
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Ei aavistustakaan millainen maa Suomi olisi, jos kaikki olisivat rikkaita, rikas? Minä sanoin ainoastaan, että tuet maksetaan rikkaiden maksamista veroista, piste. Eli köyhältä ei siirretä tuloa yhtään kellekään. Köyhä on se, jolle rikas siirtää tuloa. Minulla ei ole mitään siivoojan ammattia (eikä mitään ammattia) vastaan, mistä ihmeestä tällaistakin kuvittelit? Luetun ymmärtäminen on todella vaikeaa joillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Fitchin luottoluokitus on valtion ostama. On iiseimmästä päästä. Moodysiltä ei suomen valtio enää luottoluokitusta kysele joka olisi oikeasti paljon realistisempi.
Tarkoitatko realistisuudella vieläkin huonompaa luokitusta?
Mielestäni on hiukan erikoista, että tuollaisen täysin yksityisen puljun mielipidettä palvotaan kuin jotain jumalan sanaa, vaikka se on vain heidän näkemyksensä asiasta. Joku yksityinen yritys määrää, saako valtio enää luottoa, jotenkin absurdia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan että yhtesikunnalle hyödytön väki päästetään pois kärsimyksistään modernin eutanasian keinoin. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömt ja monisairaat vanhukset olisi aika päästää vaivoistaan kertaheitolla.
Kaikki tuottamattomat kuluerät, kuten eläkeläiset, myös.
Eläkeikää on nostettu sen verran runsaasti, ettei monikaan enää edes ehdi eläkkeelle, kun jo kuolo korjaa.
Kun joskus ammoin asetettiin eläkeiässä 65 vuotta, elinajanodote oli lyhyempi. Keskivertokansalainen kuoli ennen eläkeikää. Ei siis mitään uutta.
Eläkeiän nosto eliniänodotteeseen on eläkeyhtiöiden toive, ettei tarvitse satojen miljardien pääomiin koskea voi vaan kerätä lisää ja jakaa johtajille miljoonan bonukset. Samat eläkeyhtiöt toivoo halpatyövoimaa korvaamaan suomalaiset että suomalaiset etenkin ennen eläkettä pysyy kortistossa näin pidetään eläkekertymä nollissa. Eläkemafia päättää suomessa veronmaksajien asiat eikä mikään vaali tai äänestys siihen vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Fitchin luottoluokitus on valtion ostama. On iiseimmästä päästä. Moodysiltä ei suomen valtio enää luottoluokitusta kysele joka olisi oikeasti paljon realistisempi.
Tarkoitatko realistisuudella vieläkin huonompaa luokitusta?
Mielestäni on hiukan erikoista, että tuollaisen täysin yksityisen puljun mielipidettä palvotaan kuin jotain jumalan sanaa, vaikka se on vain heidän näkemyksensä asiasta. Joku yksityinen yritys määrää, saako valtio enää luottoa, jotenkin absurdia.
Tyhmyydestäsi paistaa että olet nettosaaja, yksityiset tahot ne valtion velkalaput nykyään ostaa tai sitten ei osta ja jää laina saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Ei se määrää yhtään mitään. Se vain esittää oman arvionsa. Arvio on käytännössä tärkeä, koska niin moni sijoittaja ottaa sen vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankaa paska asialle, menkää itse perässä. Kun persut pääsi hallitukseen, jälki ei voi olla muuta kuin kuraa! Järjellinen ihminen on tajunnut tuon jo alunperinkin vaalien jälkeen.
Kokoomuslainen talouspolitiikka ja "talousosaaminen" tässä on syynä. Syödään ihmisiltä ostovoima, laitetaan miljardit tuottamattomiin investointeihin jne.
Säästötkään eivät ole olleet säästöjä, vaan vain tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, kun leikattu summa on siirretty esim. varakkaiden veronkevennyksiin ja muihin etuihin.
Ei ole olemassa mitään "tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille". Ei köyhillä ole rahaa. Köyhä saa kaikki rahansa niiltä rikkailta. Rikkaat kustantaa tämän lystin. Ne tu
Mielipiteesi vaikutti siltä, että rikkaat pyörittävät koko maata maksamillaan tulonsiirroilla, vaikka se ei pyörisi päivääkään ilman vähävaraisia ihmisiä. Hyvin harva ihminen on mikään nettomaksaja, sellaiseksi siirrytään keskimäärin yli 40-vuotiaana ja silloinkin tulojen tulee olla sellaiset että on siihen mennessä kustantanut oman olemisensa ja elämisensä koulutuksineen ja lääkärikäynteineen. Jos tulot ovat pienet, suomalainen on koko elämänsä ajan saamapuolella eikä koskaan siirry nettomaksajaksi.
Luottoluokitus oli lähellä vaarantua jo 1992. Nytko se sitten tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin on vain yksi yksityinen yhtiö tuo Fitch. Se sitten määrää kuin paraskin virallinen instituutio.
Fitchin luottoluokitus on valtion ostama. On iiseimmästä päästä. Moodysiltä ei suomen valtio enää luottoluokitusta kysele joka olisi oikeasti paljon realistisempi.
Tarkoitatko realistisuudella vieläkin huonompaa luokitusta?
Mielestäni on hiukan erikoista, että tuollaisen täysin yksityisen puljun mielipidettä palvotaan kuin jotain jumalan sanaa, vaikka se on vain heidän näkemyksensä asiasta. Joku yksityinen yritys määrää, saako valtio enää luottoa, jotenkin absurdia.
Ei sinun eikä kenenkään muunkaan ole mikään pakko kiinnittää mitään huomiota Fitchin luokituksiin. Sijoita mahdolliset säästösi koko puljusta piittaamatta.
Luulisi olevan työllisillä enemmän valtaa vaikuttaa vaikkapa työttömien palkkaamiseen.