Sähköinen iltapuku. Apua!!
Lauantaina on iltapukutilaisuus ja puku on niin sähköinen, että liimautuu kroppaan ja jalkoihin kiinni. Mitä tehdä sille? Puku on poikkeuksellisesti vesipestävä, joten upotanko vain runsaaseen huuhteluaineveteen? Auttakaa viisaammat!!
Kommentit (5)
Siis ei puvun rasvaus vaan rasvaa itsesi. Pitäisi kuulemma auttaa.
Jos housut tai hame tarttuu jalkoihin niin tapaan rasvata sukkahousut (siis puettuani ne ensin päälle). Tuntuu että rasvaus kestää pitempään sukkiksissa kuin pelkälle iholle laitettuna. Usein mukanani laukussa on myös tuommoinen hiuksiin suihkutettava hoitoainepullo kun on pitkät hiukset ja tuntuu välillä että hiukset lentää liihottaa ylöspäin. Tuota hoitoainetta olen myös mustiin housuihin joskus suihkuttanut ja on toiminut hyvin. Ei ole jäänyt tahroja, tosin ei kannata paljon suihkuttaa, ettei näytä siltä että olisi pissinyt housuihinsa.
Vedä metallisen pesulahenkarin pitkää syrjää pitkin vaatteen pintaa ensin ulko- ja sitten sisäpuolelta. Tämän pitäisi laukaista sähköisyys.
(Muukin metalliesine kelvannee.)
Eli suihkupulloon vaan huuhteluainetta ja vettä ja suihkutat sillä puvun kauttaaltaan. Kokeile ensin sisäpuolelle, ettei vahingossa tule jälkiä. Ja jos ei tule ja on vieläkin sähköinen, niin suihkuta päälipuolikin.