Miten huonosti nykyajan nuoret naiset on oikein kasvatettu?
Itselläni on vain poikia, ja olen alkanut kauhulla miettiä, että kohta hekin ovat iässä että voivat ihastua johonkin tyttöön ja ryhtyä seurustelemaan.
Ja miksikö kauhistuttaa?
Olen seuraillut ystävieni ja tuttujeni about 15-20 -vuotiaita tyttäriä, ja... Anteeksi nyt että sanon tämän "ääneen", mutta miten itsekeskeisiä nirppanokkia osaavatkaan olla. Ja varsinkin poikia kohtelevat todella epäreilusti ja alentavasti.
Tänään juuri kuuntelin kahvipöydässä, kun erään ystäväni 18-vuotias tytär ystävänsä kanssa kertoivat tilanteesta, jossa joku tuntematon ikäisensä poika oli toiminut todella herrasmiesmäisesti heitä kohtaan, pelastanut tukalasta tilanteesta, ja omin rahoin kustantanut tytöille taksin kotiin turvallisuussyistä. Sitten tämä poika oli myöhemmin laittanut ihan mukavan viestin tytöille, niin nämä estivät pojan ja tirskuivat päälle kuinka tämä oli "ihan amis" ja pukeutuminen "kuin maalaisella" jne.
Ystäväni yritti tytärtään vähän oikaista, että oliko nyt reilua käytöstä, mutta tytär vaan nauroi ja nakkeli niskojaan ja jatkoi pojan haukkumista.
Vastaavia esimerkkejä olen kuullut muitakin, niin paljon että todella alan toivoa, ettei omat kohteliaat ja ystävälliset pojat joudu tällaisten kyykyttämiksi...
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä on parikymppisenä kokenut jo niin paljon paskaa miehiltä, että parempi olla varuillaan.
Siihenhän kommentit ihan amis ja pukeutuu kuin maalainen juurikin viittaavat.
Ap:lle voin lohduttaa, että nuoret tytöt (ja pojat) ovat aina olleet tuollaisia. Pinnallisia ja etenkin kavereille esitetään ettei ainakaan se ja se kiinnosta. On vain kourallinen yleisesti hyväksyttyjä tyyppejä, ainakin puheissa. Elämä opettaa ja kypsyys koittaa useimmille ajan kanssa. Ne epäsuositut nuoret saattavat löytää kumppanin ja olla erittäinkin tavoiteltuja vähän myöhemmin kun ollaan jo oikeasti aikuisia.Enpä kyllä omassa nuoruudessa kuullut tuollaista, että joku ei kelpaa kun koulutuslinja on väärä. Toki saatettiin nimitellä "lukiopelle" tms. Eroteltiin jos joku oli amis ja lukio, mutta ihastuttiin kehen ihastuttiin.
Aikuisilla se tuntuu enemmän olevan niin, että kumppani (jopa kaverit) valikoidaan koulutuksen/työn perusteella.
Muistan olleeni tuollainen 70-80-luvulla. En tiedä vaikuttiko siihen se, etten ollut "isän tyttö", vaan suhde isään oli vaikea. Hän varoitteli minua miehistä ja pelkäsi että tulen raskaaksi, vaikka olin niin arka, että tuskin uskalsin edes puhua ikäisilleni pojille ja vieraille miehille.
Sivistymättömiä narsisteja, joiden elämä on selfieitä, somea, vaatteita ja meikkejä.
Olen huomannut saman.
Omassa nuoruudessani nuoret naiset olivat pääsääntöisesti mukavia.
Syy muutokseen on uskoakseni seksuaalisuus. Nuorlle Naisille on opetettu, että he ovat seksuaalisuutensa ansiosta arvokkaita ja nuoria miehiä kohtaan saa olla röyhkeä kun voi. Some ei varsinaisesti helpota asiaa, kun 16v tyttö saa 200 tykkäystä ja 16v poika 20.
Tämän huomaa vaikka ruokakaupassa kun tytöt ovat nykyään poikia äänekkäämpiä ja kävelevät käytävillä kuin Euroopan omistajat, väistämättä ketään. Mitä niukempi pukeutuminen, sitä röyhkeämpi käytös.
Myös nuorten naisten ja tyttöjen toimittama väkivalta on yleistynyt kovaa tahtia, Jopa minua on uhattu kahdesti väkivallalla. Ruokakaupassa kun kolmen tytön bordellityylisesti pukeutunut kopla käveli suoraan päin ollessani paikallani, ja välittömästi seurasi "v*tun äijä pitääks vetää turpaa". Ja kaupungilla kun puututtuani kiusamistapaukseen uhattiin jo puukolla, johon totesin, että yksi askel vielä niin jommalle kummalle meistä käy huonosti. Teräase kun on sen verran vaarallinen kapistus, ettei itsepuolustuslajeja harrastava 80kg mieskään voi käyttää puolustautumiseen ns. pehmeitä keinoja.
Minun on kyllä sanottava, että tämä huono käyttäytyminen lähti liikkeelle naisista ja tytöistä. Terveen itseluottamuksen ja tasa-arvon sijaan saatiin ajatus "miehet/pojat haluaa meitä ja me saadaan tehdä mitä huvittaa". Nythän pojat ja miehet ovat tämän seurauksena alkaneet vihaamaan vastakkaista sukupuolta.
Vierailija kirjoitti:
Minä kävi kesällä eräässä museossa jossa oli nuori nainen ilmeisesti kesätyössä. Ei vastannut tervehdykseen ja oli hymytön istui vaan tiskin takana . Sama eräässä kesäkirppiksessä.
Asiakaspalvelussa näitä nuoria naisia monesti näkee. Ovat laitettuja, pitkät hiukset kiharrettuja, muotivaatteet, osaavat kantaa itsensä ja tietävät olevansa kauniita. Ja se käytös. Ei tervehditä, katsotaan nenänvartta pitkin, ei pahoitella jos tehdään virhe yms. Jotenkin ristiriistaista.
Jaa. Meillä on kaikki kasvatettu ihan samalla tavalla sukupuolesta huolimatta. En ymmärrä miten sukupuoli liittyy asiaan? Itse en ole tehnyt mitään eroa käytös kasvatuksessa sen enempää tyttöjen kuin poikienkaan kanssa. Käyttäytyä tulee osata oli siellä jalkojen välissä sit mikä hyvänsä vehje. Meillä ei tuollaista käytöstä kuunnella, eikä katsella.

Ehkäpä ei.
Mutta sitten teinien ja nuorten maailmasa se menee niin, että on kahdenlaisia ihmisiä jotka saavat käyttäytyä huonosti.
Pojat, jotka ovat jostain syystä porukan ns. kingejä. Näitä on yleensä tyyliin yksi per luokka.
Tytöt, jotka ovat poikien silmissä seksikkäitä. Näitä onkin sitten paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman.
Omassa nuoruudessani nuoret naiset olivat pääsääntöisesti mukavia.
Syy muutokseen on uskoakseni seksuaalisuus. Nuorlle Naisille on opetettu, että he ovat seksuaalisuutensa ansiosta arvokkaita ja nuoria miehiä kohtaan saa olla röyhkeä kun voi. Some ei varsinaisesti helpota asiaa, kun 16v tyttö saa 200 tykkäystä ja 16v poika 20.
Tämän huomaa vaikka ruokakaupassa kun tytöt ovat nykyään poikia äänekkäämpiä ja kävelevät käytävillä kuin Euroopan omistajat, väistämättä ketään. Mitä niukempi pukeutuminen, sitä röyhkeämpi käytös.
Myös nuorten naisten ja tyttöjen toimittama väkivalta on yleistynyt kovaa tahtia, Jopa minua on uhattu kahdesti väkivallalla. Ruokakaupassa kun kolmen tytön bordellityylisesti pukeutunut kopla käveli suoraan päin ollessani paikallani, ja välittömästi seurasi "v*tun äijä pitääks vetää turpaa". Ja kaupungilla kun puututtuani kiusamistapaukseen uhattiin jo puukolla, johon totesin, että yksi askel vielä niin jommalle kummalle meistä käy huonosti. Teräase kun on sen verran vaarallinen kapistus, ettei itsepuolustuslajeja harrastava 80kg mieskään voi käyttää puolustautumiseen ns. pehmeitä keinoja.
Minun on kyllä sanottava, että tämä huono käyttäytyminen lähti liikkeelle naisista ja tytöistä. Terveen itseluottamuksen ja tasa-arvon sijaan saatiin ajatus "miehet/pojat haluaa meitä ja me saadaan tehdä mitä huvittaa". Nythän pojat ja miehet ovat tämän seurauksena alkaneet vihaamaan vastakkaista sukupuolta.
Ihan perseestä on ihmiset nykyisin.
Ja sitten ihmetellään, miksei idea yhteisöllisyydestä nappaa.
N21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman.
Omassa nuoruudessani nuoret naiset olivat pääsääntöisesti mukavia.
Syy muutokseen on uskoakseni seksuaalisuus. Nuorlle Naisille on opetettu, että he ovat seksuaalisuutensa ansiosta arvokkaita ja nuoria miehiä kohtaan saa olla röyhkeä kun voi. Some ei varsinaisesti helpota asiaa, kun 16v tyttö saa 200 tykkäystä ja 16v poika 20.
Tämän huomaa vaikka ruokakaupassa kun tytöt ovat nykyään poikia äänekkäämpiä ja kävelevät käytävillä kuin Euroopan omistajat, väistämättä ketään. Mitä niukempi pukeutuminen, sitä röyhkeämpi käytös.
Myös nuorten naisten ja tyttöjen toimittama väkivalta on yleistynyt kovaa tahtia, Jopa minua on uhattu kahdesti väkivallalla. Ruokakaupassa kun kolmen tytön bordellityylisesti pukeutunut kopla käveli suoraan päin ollessani paikallani, ja välittömästi seurasi "v*tun äijä pitääks vetää turpaa". Ja kaupungilla kun puututtuani kiusamistapaukseen uhattiin jo puukolla, johon totesin, että yksi askel vielä niin jommalle kummalle meistä käy huonosti. Teräase kun on sen verran vaarallinen kapistus, ettei itsepuolustuslajeja harrastava 80kg mieskään voi käyttää puolustautumiseen ns. pehmeitä keinoja.
Minun on kyllä sanottava, että tämä huono käyttäytyminen lähti liikkeelle naisista ja tytöistä. Terveen itseluottamuksen ja tasa-arvon sijaan saatiin ajatus "miehet/pojat haluaa meitä ja me saadaan tehdä mitä huvittaa". Nythän pojat ja miehet ovat tämän seurauksena alkaneet vihaamaan vastakkaista sukupuolta.Ihan perseestä on ihmiset nykyisin.
Ja sitten ihmetellään, miksei idea yhteisöllisyydestä nappaa.
N21
Niinpä. Tavallaan tekee iloiseksi, että joku itseä puolta nuorempi ajattelee samoin :D
Mutta tuo menee kahteen suuntaan. Yhteisöllisyyden kanssa on se hyvä puoli, että pitää ainakin vähän ottaa erilaisia ihmisiä huomioon. Nyt taas on niin, että kaikki haluavat eristäytyä omiin kupliinsa. Se yksi komea ja itsevarma poika hengaa viiden tytön kanssa voittajien klubissa ja sitä rataa. Myöhemmin koulutetut ja hyvin pärjäävät omassa kuplassaan, jne.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä opetus sille pojalle ettei valkoritarointi kannata. Sit myöhemmin ihmetellään mihin kaikki kivat ja mukavat herrasmiehet on kadonnut.
Tämä. Näin aikuisiällä olen huomannut että kohtelias ja fiksu kannattaa olla naista kohtaan, yleensä arvostetaan tosi paljon, mutta jos ei niin ei kannata vähääkään olla avuksi.
AP:n tapauksessa tietysti ei kannata avun annon perusteella odottaakkaan minkäänlaista kiinnostusta enkä olisi poikana ottanut minkäänlaista yhteyttä. Jos kuitenkin ottaa niin siitä voi kohteliaasti kieltäytyä, on aikalailla täysin odotettuakin tuollaisten perusteella että naisia ei kauhean hyvin kohdella. Yleensä sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
oppirahoja pojalle. tietääpähän tulevaisuudessa, ettei haaskaa rahojaan tyttöihin.
Naiset ovat sitä keränneet ja valitettavasti kerjäävät kaiken aikaa käytöksellään ettei monesti miesten kannata heitä kohdella paremmin kuin tahallaan sanomalla ensimmäisenä että voisin vain panna sua. Ei usein kannata olla yhtään fiksumpi.
Moi! Minä aijon opettaa ja tehdä selväksi lapselleni tulevaisuudessa että sosiaalinen media ei ole hyvä paikka ja selittää ja keskustella asioista mitä tulee valitettavasti koulussa näkemään. Älypuhelimen kun saa joskus ..ehkä yläasteella niin tarkasti kaikki estot katsomme sieltä päälle minne ei sitten pääse puhelimella.
Nykyäänkin lapsia hankitaan liikaa ja tabletit laitetaan kouraan tai älypuhelin että pysyy rauhassa.
Tämä puistatuttaa minua, en anna lapseni käyttää muuten vaan puhelintani ja tabletteja ei tule eikä osteta,ohjelmat katsotaan television näytöltä.
Sinivalo vairioittaa silmiä ja älyluuri tekee lapsesta levottoman.
Joskus myönnän että jotain videoita katsottu pienenä kun en ole saanut syömään häntä niin ruokapöydässä. Mutta nekin kauempaa. Ainut keino millä ruennut syömään kun ollut vaikea vaihe menossa.
Tuntuu kyllä aivan uskomattomalta miten nämä asiat ei ole itsestäänselviä vanhemmille että ei älypuhelinta voi antaa ykkösluokkalaiselle.
Tietty on juu mt ongelmallisia vanhempia esim narsisteja ja on lestadiolaisuus.. ja alkoholistejakin että harmin paikka vaan ei kaikkia voida pelastaa.