Missä ne teidän kilpaurheilija-lapsenne luuraa?
Lähes jokaisen av-mamman lapsi kuulostaa kilpaurheilija ja lajinsa huipulla kotimaassa. Miksi eivät sitten ole olympialaisissa? Missä on ne kovakuntoiset nuoret, jotka polttaa kaloreita niin paljon, että syövät koko perheelle tarkoitetun makaronilaatikon ja 5 megapussia sipsiä päälle lihomatta?
Kommentit (8)
Siksi että olympialaiset eivät ole mitkään piirikunnalliset, joihin voi osallistua kuka vaan. Lisäksi kaikki lajit eivät ole olympialajeja, näin on asia esimerkiksi oman jälkikasvuni kohdalla. Ja kolmanneksi, kovaa voi treenata ja olla kovakuntoinen vaikka ei koskaan pääsisi edes SM-kisoihin.
Yhtenä päivänä osallistuin täällä keskusteluun maastopyöräilystä js minut teilattiin täysin sellaisen pyöräilijän toimesta joka kutsui itseään urheilijaksi. Hän ei siis harrastanut pyöräilyä vaan urheili. Pariisin olympialaisissa on yksi suomalainen maastopyöräilijä joten olettaa täytyy että keskustelin silloin hänen kanssaan.
Oma lapseni (joka juuri lopetti kilpaurheilun) harrasti lajia, jossa kumpikaan maajoukkue ei pääse / päässyt olympialaisiin, edes karsintoihin. Lapsikaan ei ole junnumaajoukkueleirityksiä pidemmällä koskaan ollut. Kilpaurheilija oli silti, ykkössarjaa pelasi parhaimmillaan (pari liigapeliä).
Tänään aloitti lukion, harrastamansa laji ei ole olympialaji. Syksyllä on oman lajin em-kisat ja ensi vuonna mm-kisat. Toki kun kyseessä on varsin pieni laji, niin kynnys varsinkin junnuilla arvokisoihin on varsin matala. Mutta pääsee nyt maajoukkueverkkareissa osallistumaan. Aikuisissa on sen verrna kovempi kisa, että luultavasti ei siinä kohtaa ole enää asiaa kisajoukkueeseen. Varmasti noista parista osallistumisesta tulee itsessään kiva kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni (joka juuri lopetti kilpaurheilun) harrasti lajia, jossa kumpikaan maajoukkue ei pääse / päässyt olympialaisiin, edes karsintoihin. Lapsikaan ei ole junnumaajoukkueleirityksiä pidemmällä koskaan ollut. Kilpaurheilija oli silti, ykkössarjaa pelasi parhaimmillaan (pari liigapeliä).
Höpöhöpö mikään kilpaurheilija vaan harrasti ko lajia.
Mistähän ap nyt taas repäissyt tämän, että jokaisen mamman lapsi on edes av:lla huippu-uhrelija. Ei näitä avauksia täällä käytännössä näy.
Ap tuskin on itse koskaan harrastanut muuta kuin keskikehon rakennusta, mutta jos nyt puhutaan vaadittavista ruokamääristä, niin liikunnallinen nuori voi syödä aika paljon lihomatta. Ihmisillä on kuitenkin elämässä monia tavoitteita eikä tavoitteellisestikaan treenava nuori välttämättä edes tähtää maajoukkuetasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni (joka juuri lopetti kilpaurheilun) harrasti lajia, jossa kumpikaan maajoukkue ei pääse / päässyt olympialaisiin, edes karsintoihin. Lapsikaan ei ole junnumaajoukkueleirityksiä pidemmällä koskaan ollut. Kilpaurheilija oli silti, ykkössarjaa pelasi parhaimmillaan (pari liigapeliä).
Höpöhöpö mikään kilpaurheilija vaan harrasti ko lajia.
Miten sinä määrittelet kilpaurheilijan?
olen lapseton.
:D