Aina puhutaan äitien jaksamisesta, olenko ainut joka kokee että ei tässä ole mitään " jaksamista" ?

antaa kaikkensa lapsille eikä ota pikkujutuista turhia stressejä.



Asioihin vaikuttaa niin paljon, millainen tukiverkosto on ympärillä. Onko sukulaisia auttamassa, saako välillä itse hengähdystaukoa, kuinka mies osallistuu arkeen jne jne.



Mä ainakin myönnän, että kahden lapsen arki on rankkaa ja se imee kyllä kaikki mehut vanhemmista pahimmillaan.

Nyt kun saan nykyään nukuttua paremmin, ei arkikaan tunnu enää niin raskaalta kahden alle 3 v kanssa. Kuukausia kestäneiden parin kolmen tunnin pätkäunien aikana maailma näytti kyllä aika mustalta.

ja mies osallistuu hyvin lastenhoitoon. Molemmat isovanhemmat hoitavat lapsia jne. Tietysti on ihan eriasia niillä joilla ei ole mitään apuja.

Mulla on mies jota saa kynsin ja hampain pidätellä perheensä parissa, ja olin ihan rikki ekat 2 vuotta, koska olin niin yksin lapsen kanssa. En ole mikään äitimammanen ihmistyypiltäni muutenkaan, ja oli raskasta kun kaikki lapsen sairaudet sun muut piti murehtia yksin nollakokemuksella lapsista. Toisena äitienpäivänäni (kun lapsi oli jo 2 vee,) pyysin ekaa kertaa että voisin nukkua äitienpäivän aamuna pitkään ilman herätystä. Siihen asti oli tehty niin, että viikonloppuisiin minä herään aina ensin lapsen kanssa ja hoidan aamutoimet, ja mies nukkuu niin kauan kuin haluaa, ja sitten minä voin mennä vielä hetkeksi nukkumaan. Sovittiin sitten että nukun, mutta mies valvoi jonnekin kolmeen asti aamulla, ja minä jouduin kumminkin heräämään lapsen kanssa. Että jos miehen vastuuntunto on neljää kymppiä lähestyessä tätä luokkaa, kyllä se vähän rassaa aina joskus.

Sen nyt luulisi jokaisen lapsia hankkivan tajuavan. Nykyään ihmiset vaan on niin paljon heikompia, kuin ennen. Kaikesta vaan valitetaan ja aikuiset on pienten lasten kanssa vaikeuksissa. Oikeesti mua puuduttaa koko meuhkaaminen asiasta. Kyllä kaikesta selviää jos ei heti heitetä pyyhettä kehään. (Nyt en tarkoita perheitä, joissa erityistarpeita omaavia lapsia, minulla kokemusta vain terveistä lapsista). Itse olen 23v yh ja haastavat, mutta niin ihanat 2 ja 3v uhmikset =)

Lapset pieniä, mies paljon töissä ja sukulaiset kaukana. Nautin oikeasti elämästäni.:)

miehen osallistuminen, harrastukset tai muu vapaa-aika jne. Itse asumme kaukana isovanhemmista, koskaan lapset eivät ole olleet heillä hoidossa ja vanhempi on nyt 6 ja nuorempi 3. Mies tekee pitkää päivää ja myös matkatöitä eikä ole yhtäkään ystävää lähimaillakaan. Siksi välillä tuntuu todella raskaalta ja tylsältäkin tämä arkinen aherrus mutta on niitä hyviäkin puolia. Itse olisin valmis muuttamaan lähemmäksi sitä tukiverkkoa mutta miehen työt pitävät meidät täällä.

se rasitus on henkistä rasitusta. Ei minua kotona olo, samat seinät ja pyykkien pesu rassaa, mutta tämä yksitoikkoisuus rassaa. Päivät ovat niin ennakoitavissa ja samanlaisia, ajatukset pyörivät samoissa asioissa, ja virikkeet ovat vähissä.



Toki se on itsestä kiinni, minne menee ja mitä tekee, mutta tämä kotiin jääminen on helpompaa. Ja sitten sitä taas passivoituu, kyllästyy, henkisesti uupuu....

16-17 välillä ja lisäksi vielä on mummoja ja pappoja, jotka tarvittaessa auttaa, niin ei varmaan muakaan väsyttäis. Mutta kun kaikilla ei ole niin. Mua stressaa ja väsyttää se, että joka paikkaan on pakko ottaa kaikki kolme mukaan. Jos vaikka yhdellä on lääkäri, niin kaikki on mukana. Tai jos yksi on kovasti kipeä, niin ne terveetkään ei pääse ulos. Tommosista jutuista kertyy ainakin mulle stressiä ja väsymystä.



Ja lisäksi kun mies tulee yleensä kotiin pikkusen vaille 19, niin se tarkottaa, että mun pitää laittaa ruuat aina niin, että lapset pyörii jaloissa. Monissa perheissä toinen on lasten kanssa ja toinen tekee kotihommia iltasin ja sit yhdessä hoidetaan iltatoimet. Meillä ei tommosta koskaan ja koska mies noin myöhään kotona, niin kaupassakin on mun käytävä aina kaikki kolme lasta mukana.



Itse on osamme valittu eikä valiteta, mutta joskus kyllä todella väsyttää. Ap ei tämmösestä arjesta tiedä mitään, ei kantsis ehkä liikaa julistaa tota kuinka ei ymmärrä miten lapsiarki voi jotakuta väsyttää....

Siis että luen lastenkirjoja, tuijottelen tyynyssä olevaa punaista väriä vauvan kanssa, käyn ruokaostoksilla ja teen muuta simppeliä kotihommaa. Aivot turtuu, enkä enää osaa keskustella tai kirjoittaa mitään järkevää!



Mitään naistenlehtiä ja AV-palstaa älyllisempää ei voi lukea, kun joku keskeyttää kolmen sekunnin välein.... :-/



En ole myöskään menijätyyppi, joka viihtyy mammakahviloissa ja muskareissa.

Itsellä 4 lasta,kolme alle kouluikäistä. Enkä ikinä ole kokenut arkea raskaaksi. Mies tekee pitkiä työpäiviä,itsekin olen juuri aloittanut työnteon. Isovanhempia ei asu lähellä eikä muitakaan jotka hoitaisivat lapsia.

Ymmärsit ihan väärin. En missään vaiheessa puhunutkaan mistään kellä on apuja ja kellä ei. Lähinnä minua kiinnosti onko meitä muita, jotka nauttivat kotona olosta. Tottakai ymmärrän että kaikilla ei ole apuja ja joutuvat selviytymään kaikesta yksin. ja varmasti se on rankkaa. En epäile sitä yhtään. Tuntuu vaan että aina kaikilla on asiat huonosti.



Kiva kuitenkin huomata, että meitäkin vielä on joilla on asiat hyvin. Osallistuva mies ja muita apuja lähellä jos haluaa.

Tarkoitus ei tosiaan ollut olla mitenkään ylivertainen ja arvostella toisten elämän rankkuutta. Totta on että itse en tiedä sellaisestä elämästä missä mies ei auta ja on paljon matkoilla yms. Vaikka kyllä minunkin mieheni tekee pitkää päivää töissä, mutta en minä kärsi siitä että tulee kotiin vasta seitsemän aikoja.



Omat työpäivänikin ovat todella rankkoja, ehkä siksi osaan nauttia tästä kotona olosta kun tiedän että loputtomiin minulla ei ole tähän mahdollisuutta vaan on pakko hypätä taas työelämään mukaan.

Helppoja lapsia ja hyvin menee, osaan pitää huolta myös itsestäni ja minulla on omia harrastuksia jne. olen itsekäs äiti mutta lapsistani pidän hyvää huolta. Minulle on vain sattunut helpot lapset ja minulla on rento kasvatustyyli mutta silti kuri ja osaan nauttia elämästä.

Joo saan öisin nukuttua. Ja tosiaan en arvostellut muiden elämän rankkuutta enkä tarkoittanut tästä keskustelua että kaikki oikein kertoo miten rankkaa niillä onkin ja miten en pysty sitä ymmärtämään.



lapset on pyöristettyinä 6v 4v ja 2v.

Että voi sitä muutakin lueskella kun lastenkirjoja..

Minulla kaksi pientä lasta, mies ei kotona ollenkaan viikolla ja usein viikonloppuisinkin töissä, sukulaiset asuvat tuhansien kilometrien päässâ (eri maassa) eli ihan yksin pyöritän arkea lasten kanssa, mutta ei minusta tunnu mitenkään erityisen raskaalta. Työelämässä oli paljon rankempaa (nyt olen siis kotiäiti). Lapseni eivät ole mitään erityisen " helppoja" , mutta olen erittäin aktiivinen ja käymme yhdessä kaikki mahdolliset vauvajumpat ja muskarit ja kerhot eli koskaan emme ole koko päivâä vain kotona. Pidän itseäni erittäin etuoikeutettuna, kun ei tarvitse käydä töissä, vaan saan itse päättää päiväohjelmastamme.

Lapset vois olla pyöristettynä 3, 2, ja 1v..

Vaikka on ne munkin lapset olleet pieniä, eivät syntyneet ton ikäisinä ;-)



Mutta nyt on pakko taas mennä. Jatkakaa ilman mua.

pyrin olemaan hyvä äiti: virikkeitä, päivärytmiä, itsetehtyä ruokaa, kehuja, kasvatusta, rajoja ja rakkautta sopivina annoksina.



Pyrin olemaan hyvä kodinhengetär: käyn kaupassa, suunnittelen ja teen ruoat itse, koti ja kaapit kiiltää, piha siistissä kunnossa, vaatehuolto pelaa.



Pyrin olemaan hyvä vaimo: huolehdin ulkonäöstäni, vaatteistani, keksin miehelleni viihdettä....







ja joo, VÄSYTTÄÄ ja OTTAA PÄÄHÄN! Miksi tein lapsen, tuli vaan lisää työtä.

mutta sillonkin he olivat, 4,2 ja vauva.. Eivät 2,1 ja vauva.. Mikä on ihan eri asia..