Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jo kaksi kertaa tullut Kelalta ukaasi, että tarvitaan lääkärinlausunto toimeentulotuen saamiseksi

Vierailija
06.08.2024 |

Ensimmäisellä kerralla kitisivät, että vuokra ylittää kuntakohtaisen rajan. Ylitys on siis vähäinen ja se on ennen hyväksytty terveydentilani perusteella. Kuitenkaan Kelalle ei enää käynyt tämä vanha selvitys terveydentilastani, vaan nyt piti toimittaa uusi. Tähän riitti onneksi sosiaalihuollon lausunto, ettei tarvinnut lääkäriä vaivata, mutta vei tämä asia kumminkin sosiaalityöntekijänkin resursseja, jolla olisi ollut oikeitakin asiakkaita. Toisella kerralla sitten tuli ukaasi, että vesilasku ylittää hyväksyttyjen menojen rajan (taas vain muutamalla eurolla) ja tarvitsemme lääkärinlausunnon, että voimme hyväksyä tämän ylityksen. Olisin saanut toimeentulotukea vähän päälle 10 euroa (plus apteekin maksusitoumus), lääkärinlausunnon hankkimiseksi taas olisin joutunut maksamaan n. 50 euroa lausunnosta ja noin 20 euroa lääkärikäynnistä, eli olisin jäänyt tappiolle. Kehotin Kelaa katsomaan minusta Kelaan aiemmin lähetetyn lääkärinlausunnon, missä kuvataan oireiluani ja sairauksiani, mitkä selittävät suuremman vedenkäytön tarpeen. Tämä meni onneksi läpi, mutta olipa urakka...

Nämä tämmöiset kuormittaa turhaan jo ennestään kuormittunutta terveydenhuoltoa (saati toimeentulotuen hakijaa itseään)! Miten hallituksessa kuvitellaan, että lääkäreillä on aikaa jotain tämmösiä lappuja kirjoitella?

Kelan työntekijä sanoi minulle keväällä suoraan, että hallitukselta on tullut heille tiukat ohjeet, että mitään harkintaa ei saa enää käyttää. Siltä tämä vaikuttaa, että tahallaan halutaan tehdä mahdollisimman hankalaksi.

Ja turha kommentoida tähän, että mene töihin. Olen pysyvästi työkyvytön ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Eläke on niin pieni ja terveysmenot niin suuret, että tarvitsen sen lisäksi välillä myös toimeentulotukea.

Kommentit (51)

Vierailija
21/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen roikkunut työttömänä työnhakijana jo viitisen vuotta. Ensimmäinen lääkäri kirjoitti minulle kipulääkereseptin, joka ei kuitenkaan parantanut vaivaa. Toinen innostui kolesterolistani ja verenpaineestani niin, että jätti varsinaisen vaivan huomiotta. Hänen mukaansa työmarkkinatuki oli ihan kiva juttu, että sillä voi elellä. (Minä olisin halunnut parantua ja päästä töihin.)

Nyt olen kiltisti siirtynyt halvemmalle paikkakunnalle (ja joutunen taas muuttamaan remontin tieltä) ja odotellut lääkärille pääsyä yli puoli vuotta. Jouduin siirtämään lääkäriaikaa edellisenä päivänä, koska olin liian huonossa kunnossa kulkemaan taksilla terveysasemalle. Jollei parannuskeinoa löydy, olisi kiva saada jonkinlainen status quo tähän loppumattomaan epävarmuuteen. 

Vierailija
22/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

OCD, voi olla pakko olla suihkussa monta tuntia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ääh, tää on se pakko-oireinen joka luttaa vettä satoja litroja päivässä vaikka sairauteen on olemassa täysin toimiva altistushoito. 

Vierailija
24/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveydenhuolto ei suostu antamaan lääkärille aikoja Kelan asuntoasiaa varten. Tämä on jo koomista. 

Onneksi käyn yksityisellä aina lääkärissä..

Toivottavasti saat sellaisen vaivan, jota ei yksityisellä hoideta, pääset esim. erittäin pitkään leikkausjonoon julkiselle. Putoat ehkä takaisin maanpinnalle ja heräät todellisuuteen.

Nyt oli kyse lääkärintodistuksen hankkimisesta. Mutta täällä on näköjään heti aamusta ihmisiä jotka tahtovat toisille huonoa, kuten leikkaukseen joutumista. Häpeäisit miten toivot pahaa toisille..muista karma!

Jos jonkun pitää tapella parin euron ylittymisestä vesilaskussa Kelan kanssa, niin millä luulet hänellä olevan varaa käydä yksityisellä hakemassa lääkärintodistuksia? Olet naurettavan tietämätön ja ylimielinen, ja ehkä sullekin karma vielä jakaa jotain vähemmän mukavaa ihan ansaitusti.

Vierailija
25/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveydenhuolto ei suostu antamaan lääkärille aikoja Kelan asuntoasiaa varten. Tämä on jo koomista. 

Onneksi käyn yksityisellä aina lääkärissä..

Toivottavasti saat sellaisen vaivan, jota ei yksityisellä hoideta, pääset esim. erittäin pitkään leikkausjonoon julkiselle. Putoat ehkä takaisin maanpinnalle ja heräät todellisuuteen.

Nyt oli kyse lääkärintodistuksen hankkimisesta. Mutta täällä on näköjään heti aamusta ihmisiä jotka tahtovat toisille huonoa, kuten leikkaukseen joutumista. Häpeäisit miten toivot pahaa toisille..muista karma!

Jos jonkun pitää tapella parin euron ylittymisestä vesilaskussa Kelan kanss

Karma voi jakaa huonoa sellaisille, jotka toivovat toisille pahaa. MInä en ole toivonut kenellekään pahaa :)

Vierailija
26/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap nyhtää kaikki valtiolta. Edes parin euron ylitys vesilaskusta ei voi /halua maksaa. Vuokran ylitys vähäinen-en taatusti maksa itse. Silloin hän voi muuttaa sillan alle, ei kiinnosta

Onneksi valtiolla on rahaa, jotta se voi käyttää tuhansia euroja ettei tuota paria euroa tarvitse vaan maksaa....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et ole töihin ajatellut mennä? 

Olen pahasti allerginen työlle.

Vierailija
28/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö edes EU saa poikki tällaista kansan sadistista kyykytystä? Suomen valtio on mielisairas psykopaatti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et ole töihin ajatellut mennä? 

 En ole  ajatellut enkä tule ajattelemaan t: eri

Vierailija
30/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveydenhuolto ei suostu antamaan lääkärille aikoja Kelan asuntoasiaa varten. Tämä on jo koomista. 

Onneksi käyn yksityisellä aina lääkärissä..

Toivottavasti saat sellaisen vaivan, jota ei yksityisellä hoideta, pääset esim. erittäin pitkään leikkausjonoon julkiselle. Putoat ehkä takaisin maanpinnalle ja heräät todellisuuteen.

Nyt oli kyse lääkärintodistuksen hankkimisesta. Mutta täällä on näköjään heti aamusta ihmisiä jotka tahtovat toisille huonoa, kuten leikkaukseen joutumista. Häpeäisit miten toivot pahaa toisille..muista karma!

Jos jonkun pitää tapella parin euron ylittymisestä vesilaskussa Kelan kanss

Tuli mullekin vesikulujen kohtuullistaminen ja ennen nykyistä hallitusta, vaikka terveyssyistä ja muista syistä vedenkulutus on normaalia suurempi. En alkanut hakemaan mitään lääkärintodistuksia enkä vääntämään asiasta. Seuraavan kerran, kun muutan, huomion mahdollisuudet pienempiin vesimaksuihin. Kaikki vedenkulutus ei ole kotona, jos voi käyttää vettä muuallakin. Kelassa on määrätty mitä huomioidaan menoiksi ja melko tiukasti pitivät niistä rajoista kiinni jo ennen nykyhallitusta. Ei vaikuta nykyhallitus tuohon. Itse teen töitä kotona, joten vedenkulutus on isompi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveydenhuolto ei suostu antamaan lääkärille aikoja Kelan asuntoasiaa varten. Tämä on jo koomista. 

Onneksi käyn yksityisellä aina lääkärissä..

Toivottavasti saat sellaisen vaivan, jota ei yksityisellä hoideta, pääset esim. erittäin pitkään leikkausjonoon julkiselle. Putoat ehkä takaisin maanpinnalle ja heräät todellisuuteen.

Nyt oli kyse lääkärintodistuksen hankkimisesta. Mutta täällä on näköjään heti aamusta ihmisiä jotka tahtovat toisille huonoa, kuten leikkaukseen joutumista. Häpeäisit miten toivot pahaa toisille..muista karma!

Jos jonkun pitää tapella

Mullakin kohtuullistivat vesilaskua ja sähkölaskuja. Sähköä käytän kuten ennen mutta veden kulutuksen olen puolittanut mikä onnistuu jo sillä että kun käy suihkussa,pesee hampaita ym. niin vesi on päällä vain silloin kun sitä tarvii eli ei ole esim. suihkussa päällä turhaan  silloin kun saippuoi. 

Vierailija
32/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä byrokratiassa olisi valtavasti karsimista. Siihen menee resursseja älyttömästi. 

Omalle veljelläni on isohkot vesilaskut, on sairauseläkkeellä mutta ei saa tt-tukea koska asuu sukulaisten ok-talossa nimellisellä vuokralla - koska hänen sairautensa aiheuttaa sitä että ei aina ehdi vessaan ajoissa ja hikoilee paljon. En kerro diagnooseja ettei häntä tunnisteta.  Sairauden vuoksi hänen on vaikea saada asuntoakaan muualta ja tuo sukulaisten talo pelastaa ettei jää ilman asuntoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja taas, aloittaja puhuu asiaa. Työkyvyttömiä kohdellaan todella paskasti tässä maassa ja on sairasta että näitä lippulappusia pakotetaan hakemaan tukea varten joka pitäisi olla mahdollinen kaikille. En ymmärrä tätä kansaa, jos joku on työkyvytön eikä eläkkeelle pääse(se on mahdotonta oikeiden sairauksien/vammojen kanssa. Ainoastaan parikymppiset "masentuneet" kaljaa lipittävät jätkät pääsevät) alkaa monisuinen ulina ja jahtaaminen kuinka sairastunut on paska ja "mene töihin" En ole tämänlaista käytöstä kohdannut minkään muun maan keskustelupalstoilla(vierailen useilla)

Mistä suomalaiset ovat oppineet tämän käytöksen vai onko oma kansani todellakin näin paska mielenvikainen julma kansa jotka tekevät kaikkensa potkiaksensa omanmaalaisiaan?? 

Vierailija
34/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole töihin ajatellut mennä? 

Hän on työkyvytön. Sano mille alalle pääsee kehitysvammaisen älykkyyosamäärällä ja täydellisellä ymmärtämättömyydellä mitä sinulla on. Haluan tietää missä olet töissä. 

Tätä minäkin olen joskus ihmetellyt, että missä osa työttömien haukkujista on töissä, kun ovat niin totaalisen tyhmiä. Itse en ole enää työtön (viimeinen lomaviikko, ensi viikolla alkaa työt), mutta kun olin, ammensin voimia keskustelupalstoilta. En lukenut haukkumisia haukkumisena, vaan totesin, että osa on niin totaalisen hölmöjä, että jos tuo on saanut töitä varmasti minäkin saan. Rinta rottingilla menin haastatteluihin ajatellen että kaikenmaailman tomppeleita on palkattu, minäkin voin olla vain oma itseni. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suuremman vedenkulutuksen voi aiheuttaa vaikka mielenterveysongelmat, kuten masennus tai skitsofrenia, joiden lääkitseminen aiheuttaa ylipainoa, joten tarvii huuhtoa makkaroiden välistä useammin ja tarkemmin kuin hoikalla ihmisellä. Hoikallakin vaikkapa joku ihosairaus voi aiheuttaa tiheämpää pesutarvetta. Suolistosairaudet voi aiheuttaa tiheämpää pyykinpesun tarvetta, kun välillä lurahtaa housuun. Samoin virtsatie- ja munuaissairaudet.

Vierailija
36/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kela noudattaa nykyisen hallituksen asettamia kiristyksiä. Mitäpä puoluetta äänestit vaaleissa?

Byrokratiaa lisättiin vaikka ennen vaaleja oli täysin toisenlaiset puheet.

Niinpä. Aika harvoin ymmärretään että kaikki kontrollin lisääminen ja tiukempien ehtojen asettaminen tuille on suomeksi sama asia kuin lisää byrokratiaa.

Vierailija
37/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuremman vedenkulutuksen voi aiheuttaa vaikka mielenterveysongelmat, kuten masennus tai skitsofrenia, joiden lääkitseminen aiheuttaa ylipainoa, joten tarvii huuhtoa makkaroiden välistä useammin ja tarkemmin kuin hoikalla ihmisellä. Hoikallakin vaikkapa joku ihosairaus voi aiheuttaa tiheämpää pesutarvetta. Suolistosairaudet voi aiheuttaa tiheämpää pyykinpesun tarvetta, kun välillä lurahtaa housuun. Samoin virtsatie- ja munuaissairaudet.

Tämä. Mun veljen lakanoita pitää pestä 2-3 kertaa viikossa. Alustoja on mutta isokokoisena ei löydy tarpeeksi pitäviä vaippoja ja hänellä virtsaneritys on normaalia runsaampaa. Sitä on jopa tutkittu, on vain todettu että laihtuminen voi sitä aiheuttaa kun nestettä poistuu. Hoitajatuttu selitti, että vähän nukahtamisen jälkeen keho rentoutuu ja silloin nestettä erittyy vaikka olisi käynyt pissillä juuri ennen nukkumaanmenoa ja siksi alkuillasta tulee tarve vessaan.

Vierailija
38/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun terveystarkastus ja lääkärin lausunto maksoi 300 euroa. Typin virkailija väitti että olen sairas ja työkyvytön joten ne katkaisi minun tukeni. Oli pakko mennä lääkäriin ja ne teki laajan terveystarkastuksen joka maksoi 300 euroa. Valitin typin teosta oikeuteen ja valtio tuomittiin maksamaan minulle 2500 + terveystarkastuksen kulut. Menetin myös työmarkkinatuesta 400 euroa ja sen sain takas myös korkojen kanssa. Tuli kalliiksi sekin juttu. Minun ei pitänyt edes olla typin asiakas vaan joku virkailija oli keksinyt että oon sairas koska olen ollut työtön liian kauan. Oikeuskin totesi ettei työttömyys ole syy väittää työtöntä sairaaksi ja työkkärin virkailija ja typin virkailija tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta.. Vaadin myös korvauksia yhdeltä sosiaalityöntekijältä mutta se vaatimus hylättiin

Vierailija
39/51 |

Semmoinen suuruusfantasia tällä kertaa.  Köyhä työtön sairas haastoi valtion oikeuteen.

Vierailija
40/51 |
07.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä byrokratiassa olisi valtavasti karsimista. Siihen menee resursseja älyttömästi. 

Omalle veljelläni on isohkot vesilaskut, on sairauseläkkeellä mutta ei saa tt-tukea koska asuu sukulaisten ok-talossa nimellisellä vuokralla - koska hänen sairautensa aiheuttaa sitä että ei aina ehdi vessaan ajoissa ja hikoilee paljon. En kerro diagnooseja ettei häntä tunnisteta.  Sairauden vuoksi hänen on vaikea saada asuntoakaan muualta ja tuo sukulaisten talo pelastaa ettei jää ilman asuntoa. 

0/5

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän neljä