Siis mikä mun äidillä on, en tajua käytöstä????
Äiti on 70 v, todella hyvässä kunnossa ja omatoiminen. Nyt (ensimmäinen kerta oli vuosi sitten) alkanut ihan oudot jutut. Alkuun näitä sattui tosi harvoin, nyt melkein päivittäin ja monta kertaa päivässä.
Äiti esim soittelee minulle päivittäin. Jankkaa asioita, puhuu outoja. Esim hänen luonaan käy joku, joka varastaa hänen rahansa. Ja kaiken muun, jopa kahvipaketteja ja sukkia.
Joku voi nyt nauraa, mutta minua ei naurata kun saan sen 5 puhelun saman päivän aikana jossa toinen vuoroin itkee ja syyttelee muita. Äiti uskoo ihan täysillä, että lähes jokainen tuttu käy hänen asunnossaan.
Ihmiset haluavat hänelle pahaa. Kun kysyn miksi, ei osaa oikein vastata. Inttää, että kun he vain haluavat. Varoittelee myös minua hysteerisenä, etteivät samat ihmiset jotka äidin mukaan vainoavat häntä ala vainota minuakin.
Taannoin äiti soitti ja itki. Vuokra oli maksamatta ja vuokrantaja oli sitä kyselemässä. Äidin mukaan valehteli ja menin paikalle selvittämään asiaa. Vuokranantajan kanssa huomasin (minä katsoin äidin nettipankin myöhemmin) ettei vuokraa oltu maksettu pariin kuukauteen.
Maksoin omalta tililtäni sen sitten.. Äiti kun ei osannut kertoa, mihin (vuokra)rahat olivat menneet. Oli nostanut käteisenä isoja summia. On myös tilannut lehtiä ja muuta, ei edes vttu lue niitä kaikkia. Ja sitten kun käyn, näyttää jotain metsästys & kalastus lehteä, ja ihmettelee miksi hänelle lähetelläön tälläistä. Kun lehtimyyjät pakottivat tilaamaan. Näitä ollut kiva selvitellä..
Ja ei, ei suostu lääkäriin. Alkaa itkeä ja rupeaa hysteeriseksi, jos mainitaan sana lääkäri. Hänessä ei ole mitään vikaa. Saattaa heittää minut ulos, jos puhun lääkäriin menosta. Ja seuraavana yönä soittaa, että kun pelottaa olla yksin yöllä...
Onko mitään ideoita, miten saada hoitoon? Olen ihan poikki:(
Kommentit (47)
Tarvitsee edunvalvojaa talouteen. Ketuttaa kyllä noi puhelinmyyjät jotka kauppaa vanhuksille kaikenmaailman paskalehdet. Ensin puhelimeen markkinointikielto ja mielellään estot noihin telkkarin visoihin.
Oma mummo oli aluksi samanlainen. Ei millään mennyt lääkäriin. Jouduttiin vähän juksaamaan, että ihan perus "terveystarkastukseen" mennään, niin sinne lähti sitten pitkin hampain kun menin itsekkin tutkittavaksi muista syistä.
Vaikuttaa alkavalta Alzheimerin taudilta. Koita saada äiti muistitestiin jos vain mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli ilmoitus. Ehdottomasti lääkäriä tarvitsee.
Voivatko pakottaa lääkäriin? Äiti kieltäytyy menemästä, enkä usko minkään sossun saavan häntä sinne. On sen verran jäärä, ettei liiku metriäkään jos niin päättää.
Ap
Varmaan mahdollista saada kotiinkin hoitajan tekemään muistitesti. Kannattaa ensin itse yrittää hänelle asiaa selittää jos suinkin mahdollista.
Alzeimer tauti. Varastamisjutut viittaa siihen.
Ihan selvät muistisairauden oireet, ei pienintäkään epäilystä, samoja oireita oli anopillani. Huoli-ilmoitus, jos ei suostu vapaaehtoisesti lääkäriin. Kunnan sosiaalipuolen on jotenkin tartuttava tilanteeseen. Meillä tuli (onneksi) muu sairaus, jonka takia joutui sairaalaan ja saatiin muistisairauteen liittyvät asiat rullaamaan.
Jos ehdit ja saat vielä suostumaan, tehkää heti edunvalvontavaltuutus, jotta saat tarpeen tullen hoitaa hänen asioitaan, koska pian se ei näytä olevan enää mahdollista hänelle itselleen. Sitä ei tarvitse ottaa käyttöön, ennen kuin on pakko. Meillä ei ollut ja oli paljon monimutkaisempi, pitempikestoinen ja raskaammin hoidettava juttu saada virallinen edunvalvonta käyntiin, kun ei ollut tuota valtuutusta tehtynä. Moni ei tiedä, että lähiomaisenkaan raha-asioita ei saa ilman valtuutusta hoitaa.
Omaisille rankka tilanne, kun saa olla itse syytettynä ja harhojen kohteena ja kuuntelijana ja lisäksi huolissaan läheisensä voinnista.
Vierailija kirjoitti:
No ihan selvästi alzheimer dementia.
Jos homma on päivittäistä niin aika käy vähiin. Vietä aikaa niin paljon kun pystyt äipän kanssa.
Hieno diagnoosi sulla. Siis vahvasti mäkin sanon, että dementia ja alzheimer on tosiaan niistä yleisin, mutta toi voi kyllä olla ihan mikä vaan dementia ja jos on alkanut nopeasti noin vahvana niin viittaa enemmän vaskulaariseen dementiaan tai Lewynkapppale tautiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli ilmoitus. Ehdottomasti lääkäriä tarvitsee.
Voivatko pakottaa lääkäriin? Äiti kieltäytyy menemästä, enkä usko minkään sossun saavan häntä sinne. On sen verran jäärä, ettei liiku metriäkään jos niin päättää.
Ap
Mun äidille tuli huoli-ilmoituksen jälkeen lääkäri väkisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin muistitesteihin. Edunvalvontavaltuutus on myös syytä tehdä nopeasti
Ei tuossa vaiheessa pysty enää tekemään edunvalvontavaltuutusta. Se pitäisi tehdä terveenä. Tuollainen ihminen ei ole enää oikeustoimikelpoinen, pitää hakea kunnollista edunvalvontaa. Mutta asiat helpottuu (hieman), kun ap ottaa äitinsä raha-asiat hoidettavakseen.
Omalla äidilläni ei jäänyt laskuja maksamatta. Hänellä meni niin päin, että oli maksanut yhtiövastikkeita kahdesta eri pankista suoraveloituksella.
Pitäisi tutkia veriarvot, jos on jotain tulehdusta.
Laita kännykkäsi yöksi äänettömälle. Voit jo illalla soittaa äidillesi ja kertoa ettet ole öisin tavattavissa.
Saisiko toistuvat laskut e-laskuiksi? Tietysti äidin pitää olla suostuvainen asiaan.
Ota yhteyttä kunnan sosiaalihoitoon, sitä kautta voisi saada vaikka tarkastuskäynnin kotihoidon tarpeesta.
Vierailija kirjoitti:
Keksitty provo.
Nää trollit saavat aina valtavan määrän kommentteja, kun on kyse vanhuksista. Tai myös lastensuojelusta, sosiaaliavusta ynnä muusta.
Huomautan vaan, että suurehkl osa 70 vuotiaista on edelleen töissä:
Esimerkiksi toimivat yksityislääkäreinä. Optikkoina. Useat kokoneet sairaanhoitjat käyvär eläkkeellä osa- aikatyössä.
Suuri osa yrittäjäjistä, toimii edelleen firmansassaan, neuvonantajana ja käytännö töissäin.
Kaikki ikääntyneet eivät sairastu mihinkään muistisairauteen. Koskaan.
Ja jotkut sairastuvat Alzheimerin tautiin, jotkut dementiaan, jotkut Lewyn kappaleen raunioitumiseen, jne.
Muistisairauksia on erilaisia ja eri oireilla ja eri eliniän ennusteilla.
Ja kyll se AINA niin menee, ettö ne muistisairauden ensioireet huomaa aina läheiset.
<
Ja muistisairauteen sairastuu myös työikäisiä, osa kuolee jo ennen eläkeikää. Mikä siis oli pointtisi?
Yksi hyvä puoli noissa toistuvissa puheluissa muistisairaan kanssa on. Ei haittaa mitään, vaikka itseltä palaa käämit ja tulee huudettua, vanhus unohtaa sen kyllä. Joskus jos kyllästyy kuuntelemaan, voi vaan jättää puhelimen auki ja lähteä muihin hommiin. Ei niitä vainoharhaisia höpinöitä kukaan jaksa loputtoman pitkään kuunnella. Kannattaa vetää rajat sille, mitä kaikkea jaksaa ja sietää, ettei mene omakin terveys.
Vierailija kirjoitti:
Tee äitisi puhelinnumerosta markkinointikielto ja ilmoita sen lisäksi kiellosta kaikkiin lehtiä lähettäneisiin lehtitaloihin ym.
Tämä! Alzheimerin tautiin sairastunut appeni tilasi kaikki lehdet ja kanavapaketit, kun ei kehdannut myöntää puhelinmyyjälle ettei ymmärrä mistä on kysymys. Anoppi teki kokopäivätyön peruessa näitä tilauksia.
Otat yhteyden muistihoitajaan, joka voi tulla kotiinkin tekemään muistitestit, jos äitiäsi ei saada menemään sinne. Mukana ollut omainen sai täytellä oman kyselylomakkeen. Tuon testin jälkeen sitten lääkäriin. Lääkäri määräsi ison kasan labratestejä, millä poissuljetaan muita vastaavia oireita aiheuttavat jutut, kuten esimerkiksi virtsatulehdus ja B-vitamiinin puutostila. Seuraavaksi sitten kuvattiin aivot.
Sitten uudet tarkemmat muistitestit ja erikoislääkäri, joka totesi kuvien perusteella (ja niiden muistitestienkin) Alzheimerin.
Ei menisi vain siihen pisteeseen että lähtee yksi ulos haahuilemaan pakkasyönä eikä tiedä minne on menossa. Kaiken lisäksi vähäpukeisena. Näin kävi minun äidille. Onneksi naapurin koira alkoi haukkumaan, jolloin naapurit heräsi ja saattoivat muistisairaan kotiin.
Nyt kaikki toistuvat laskut suoraveloitukseen. Jos äitisi suostuu, niin hän voi antaa tilinsä käyttöoikeudet jollekin omaiselle, joka saa sitten omat nettipankkitunnukset laskujen maksua varten. Äidin tunnuksillahan sitä ei laillisesti saa tehdä. Valtakirjoja eri asioiden hoitamista varten, kuten vaikka sinne terveydenhuoltoon. Jos äitisi pystyy vielä tunnistautumaan sähköisesti, niin ehdottomasti myös sähköiset asiointioikeudet esim. verottajalle.
https://www.suomi.fi/oppaat/edunvalvonta/tutustu-eri-vaiheisiin/apua-ta…
Nyt on kirjaesimerkki Alzheimerin oireista.
Jos hän ei suostu lääkäriin, niin tee huoli-ilmoitus
Miten joku voi olla noin tyhmä? Täysin päivänselvät Alzheimerin oireet, ja sinä kyselet ihan ihmeissäsi että mitä ihmettä tämä nyt on, apua apua. 🤦🏼 Että voi ihminen elää TYNNYRISSÄ!!
Keksitty provo.
Nää trollit saavat aina valtavan määrän kommentteja, kun on kyse vanhuksista. Tai myös lastensuojelusta, sosiaaliavusta ynnä muusta.
Huomautan vaan, että suurehkl osa 70 vuotiaista on edelleen töissä:
Esimerkiksi toimivat yksityislääkäreinä. Optikkoina. Useat kokoneet sairaanhoitjat käyvär eläkkeellä osa- aikatyössä.
Suuri osa yrittäjäjistä, toimii edelleen firmansassaan, neuvonantajana ja käytännö töissäin.
Kaikki ikääntyneet eivät sairastu mihinkään muistisairauteen. Koskaan.
Ja jotkut sairastuvat Alzheimerin tautiin, jotkut dementiaan, jotkut Lewyn kappaleen raunioitumiseen, jne.
Muistisairauksia on erilaisia ja eri oireilla ja eri eliniän ennusteilla.
Ja kyll se AINA niin menee, ettö ne muistisairauden ensioireet huomaa aina läheiset.
Muistin heikkeneminen on normaalia ikääntyvällä ihmisellä.
Pahantuulisuus, ilkeys, ärtyisä olo, saamattomuus, voi yhtä hyvin olla vannhuusiän depressiota.
Eli masennusta.