Korkeasaaressa havainnoin ihmisistä outoa.
Kävin siellä kaksin aikuisen lapseni kanssa. Emme puhuneet yhdessä aiheesta, mitta miten korviini särähtikään, kuinka ihan jatkuvasti joku lapsi kirkui ja kiukkusi. Myös jotkut aikuiset en minä ole sitä sinne kassiin laittanut! esimerkiksi huusi eräs nainen perheelleen kaivaen kassia. Jatkuvasti siis kuului riitelyä ja tuota yleiskiukkua, jossa lapsi vaan parkuu. (Huom. vauvoja tämä juttu ei koske, en tosin kuullut edes vauvan itkua).
Miksi ihmiset menee viettämään vapaa-aikaa yhdessä, jos pitää kiukuta ja riidellä paljon?
Olen ison perheen äiti, joten lapsien kanssa on kyllä tullut liikuttua ja paljon.
Toinen juttu Korkeasaaresta: katselimme jotakin eläintä Taas yksi mies huutaa suureen ääneen lapselleen jotakin, en muista mitä. Suorastaan korvaan sattui. Sitten hän sanoi minun aikuiselle lapselleni, että kos tämä siirtyisi, koska HE katsovat eläintä. Annettiin tilaa, mutta jäätiin siihen. Isä ja lapsi lähtivät melkeinpä heti pois. Asenne oli outo!
Mitä mieltä olette? Oletteko havainneet vastaavaa kesän retkillänne?
Kommentit (7)
En. Ihan outoa. Ei tosin olla käyty Korkeasaaressa. Eilen käytiin Jumbossa ja siellä oli valtavasti lapsiperheitä mutta ne oli ihan hiljaisia. Ja valkoisia.
Pinna on kireänä vanhemmilla näkynyt huvipuistossakin. Oi niin kiva päivä!
Toki myös niitä en lähde kotiin itku potku kiukkuja
Vierailija kirjoitti:
En. Ihan outoa. Ei tosin olla käyty Korkeasaaressa. Eilen käytiin Jumbossa ja siellä oli valtavasti lapsiperheitä mutta ne oli ihan hiljaisia. Ja valkoisia.
Mitähän he*** se valkoisuus kuuluu yhtään mihinkään?!?
Olet kyllä sokea ja kuuro, jos kuvittelet että vain tietyn väriset ihmiset metelöivät🤦🤦🤦🤦
Lisäksi tyhmä.
Vastasin tähän ja asiallinen kommenttini poistettiin. Että siinä aloittajalle vastausta. Ihmiset vievät lapsensa 'huvi'puistoihin siksi että naapurikinlapsineen tekee niin. Ei väliä,haluaako lapsi sitä tai jaksaako vanhempi. On vain näytettävä että meillä on rahaa ja vapaus valita ja että tarjotaan lapsille 'elämyksiä'. Säälittävää,niin äärettömän säälittävää.
Netissä on ulkomaiden eläintarhoista videoita. Lapset kiljuvat ja kova melu. Eläimille varmaan hyvin raskasta olla joka päivä ihmisten melussa ja lasten kovassa äänialassa. Kaupungeissa on myös melua yleensäkin.
Jotkut ihmiset ovat kovaäänisiä ja hermostuneita, eivätkä huomaa, että muut kärsivät siitä. Näitä huutajia on meidän pihassakin, eipä ole kesäpäivistä paljon voinut nauttia kuin samat kiljukaulat kailottaa aamusta iltaan.
Mielestäni rauhallinen ja leppoisa kommunikointi on toisen kunnioittamista. Ja ihmisen luo voi kävellä juttelemaan rauhallisella äänellä, ei tarvitse kiljua pihan toiselta puolelta asioitaan.
Olen joskus nähnyt ap:n perheen kaltaisia liikkeellä. He tuntuvat viihtyvän yhdessä ja nauttivan. Varmasti se moodi, jolla puhutaan, on yksi osatekijä viihtymisessä. Tulee muillekin mukava olo, kun näkee tällaisia perheitä.
Tämähän on tärkeä asia, johon kaikki voivat kiinnittää enemmän huomiota jatkossa.
Olin polulla kävelemässä niin alkoi kuulua kirkumista, itkun sekaista huutoa ja aikuisen kovempaa ääntä joka lähestyi. Oli jonkun matkan päässä sitten frisbeegolf rata. Siellä oli kaksi isiä pikku poikiensa kanssa "treenaamassa". Ei pojalla heitot onnistunut isin mielestä. Opetti sillä tyylillä että ehkä saattoi pojalta into hiipua.