Onko Turun maine Suomen persereikänä liioittelua vai pitääkö se paikkansa?
Ainakin ulkoisesti kesäinen Turku näyttää mukavalta, mutta muuta pitempiaikaista kokemusta ei kaupungista ole.
Kommentit (11)
eikä Turku. Turku voisi olla vaikka hikisukka
Aina te Etelä-Suomalaiset olette omimassa kaiken kunnian
Olen joskus lapsena käynyt siellä, mutta en oikeastaan tiedä paljoa kyseisestä paikasta. On tullut liikuttua lähinnä tällä parjatulla Helsinki-Savo-akselilla:)
Ennakkoluulot oli suuret minullakin, mutta Turku on ihana kaupunki! Tarpeeksi suuri, mutta ei kuitenkaan niin suuri että siitä olisi jo haittaa. Kaupunki on kaunis, ja etenkin kesällä todella kiva paikka. Ihmisistä, alkuperäisistä turkulaisista, on vain hyvää sanottavaa, olen saanut uusia ystäviä helposti.
Olen asunut Turussa 7 vuotta, nyt asun Turun lähistöllä. Ei kaupungissa mitään vikaa ole ainakaan minun näkökulmastani. Kulttuurielämää on monenlaista ja lastenkin kanssa voi tutustua historiaan mukavasti (esim. Turun linnan kierrokset, Aboa Vetus & Ars Nova, biologinen museo).
koska paljasjalkanen sydämeltään tamperelainen on viihtynyt moitteetta jo 5 vuotta. Tosi kiva ja kaunis kaupunki. Turun rahallinen tilanne ei ehkä paras mahdollinen, mutta innovatiivisia ideoita sitä paikkaamaan.
asun nyt Lahdessa ja voi pojat - Turku on tajuttoman ihana kaupunki tähän takahikiän junttituppukylään verrattuna!
Huokuu historiaa ja tarinoita. Upeita vanhoja rakennuksia ja kaunista jokimiljöötä on ihana katsella.
Ainoa pikkuinen huono puoli on se että siellä asuu turkulaisia. Turkulaiset ovat outoja. Yritin vilpittömästi olla heidän kanssaan avoimin mielin, mutta he ovat ihan ihme sakkia! Sanat eivät riitä kertomaan, menkää tutustumaan itse. Ottakaa se vaikka sellaisena elämysmatkailuna ja huomaatte kuinka ihmeellinen turkulaiskansa asuu koto-Suomessamme.
joulumarkkinat, Ruissalo, jokilaivat, Linnateatteri...