Miten saada takaisin se luonnosta saatu huuman ja rakkauden tunne minkä aina lapsena tunsi?

Mene metsään, vietä aikaa luonnossa. Ilman puhelinta. Siellä se on edelleen.

Lapsena se tunne johtuu siitä kun on täysin huoleton. Aikuisena harvemmin pystyy samaan. Mutta kannattaa päiviin sisällyttää kaikenlaista aktiviteettia mistä itse pitää, koska sellainen lisää hyvinvointia.

Menemällä luontoon usein ja yrität jättää taaksesi edes hetkeksi elämäsi. Itsekin luulin synkässä elämä tilanteessa, että luonnon mystisyyden hukkaa aikuisena, mutta olin väärässä. Alat vain viettämään enemmän aikaa metsässä ja vesistöjen äärellä. Sekin voisi auttaa, että vaikka teet jotain luonnossa, esim. keräät marjoja, käyt veneilemässä yms. 

Savuilla se voi onnistua. Ainakin melko lähelle samaa tunnelmaa sillä pääsee. Hyvä vinkki tuo puhelimen kotiin jättäminen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena se tunne johtuu siitä kun on täysin huoleton. Aikuisena harvemmin pystyy samaan. Mutta kannattaa päiviin sisällyttää kaikenlaista aktiviteettia mistä itse pitää, koska sellainen lisää hyvinvointia.

Lapsena se tunne johtui siitä että maailma oli uusi. Aikuisella maailmasta on tullut tapa. Jostein Gaarder

Kokeile taikasieniä. Suomen luonnossakin kasvaa psilosybiinipitoisia sieniä, tämän lähemmäksi lapsuuden utuisen loistavia kesämuisto-oloja ei varmaan tässä elämässä enää pääse. Lapsenomainen maailman ihmeellisyys ja ihmettely on palannut elämääni näiden sienten avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena se tunne johtuu siitä kun on täysin huoleton. Aikuisena harvemmin pystyy samaan. Mutta kannattaa päiviin sisällyttää kaikenlaista aktiviteettia mistä itse pitää, koska sellainen lisää hyvinvointia.

Lapsena se tunne johtui siitä että maailma oli uusi. Aikuisella maailmasta on tullut tapa. Jostein Gaarder

Minä en ole samaa mieltä. Luulen, että se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olemme menettäneet yhteyden luontoon. 

Kyllähän esimerkiksi ruoka on aivan yhtä ihanaa ja hyvää kuin lapsena syötynä. Kuten myös vaikka uiminen (itse pelkään kyllä nykyään sitäkin). 

On asioita joista innostuu edelleen mutta jotenkin sellainen huolettomuus ja olemisen hekuma on kadonnut. 

Mielestäni se on todella sääli. Miten paljon paremmin ihmiset voisivat voida mutta kai tämä on luonnon lakikin. Vanhemman väestön on pakko suojella lapsia ja olla huolissaan sekä rekisteröidä vaaratilanteet, jotta sukumme jatkuisi. 

Jaa-a. Minä olen nauttinut luonnosta enemmän aikuisena kuin lapsena. Lapsena oli liikaa huolia. Nyt sitä ottaa ilonsa irti sieltä, mistä saa.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile taikasieniä. Suomen luonnossakin kasvaa psilosybiinipitoisia sieniä, tämän lähemmäksi lapsuuden utuisen loistavia kesämuisto-oloja ei varmaan tässä elämässä enää pääse. Lapsenomainen maailman ihmeellisyys ja ihmettely on palannut elämääni näiden sienten avulla.

Täytyy mennä etsimään. Voiko niitä vain syödä sellaisenaan vai täytyykö niillä tehdä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile taikasieniä. Suomen luonnossakin kasvaa psilosybiinipitoisia sieniä, tämän lähemmäksi lapsuuden utuisen loistavia kesämuisto-oloja ei varmaan tässä elämässä enää pääse. Lapsenomainen maailman ihmeellisyys ja ihmettely on palannut elämääni näiden sienten avulla.

 

Täytyy mennä etsimään. Voiko niitä vain syödä sellaisenaan vai täytyykö niillä tehdä jotain?

Voi syödä sellaisenaan tai kuivata. 

Vierailija kirjoitti:

Kokeile taikasieniä. Suomen luonnossakin kasvaa psilosybiinipitoisia sieniä, tämän lähemmäksi lapsuuden utuisen loistavia kesämuisto-oloja ei varmaan tässä elämässä enää pääse. Lapsenomainen maailman ihmeellisyys ja ihmettely on palannut elämääni näiden sienten avulla.

Sama! Harva asia on niin nautinnollista kuin kesän tattireissut jossain jorpakossa! Tuo näkökulmaa elämään. Maaduttaa ja tasapainottaa. 

Lapsena se ääni kun tuuli suhisee puissa metsässä kesällä synnytti juuri sellaisen elämän huuman ja onnellisuuden tunteen. Se suhina on niin valtava ja kuuluu korkealta puista vaikka onkin lempeä ääni. Silloin sitä ei ajatellut, että ihana ääni, vaan se oli vain eriytymätön osa kokemusmaailmaa, elossa olemista.

En edes ollut täysin huoleton lapsi, mutta silti minullakin oli tuo.

En usko että samaa voi enää aikuisena kokea missään mielentilassa tai minkään aineen vaikutuksen alaisena. Ehkä muistisairas tai aivovammainen voi kokea jotain samaa, kun mieli ei erittele aistimuksia, en tiedä.

Samankaltaisen tunteen voi saada takaisin. Aloin viime vuonna järjettömän uupumuksen, surun ja stressin valtaamassa olotilassa käydä metsässä sienestämässä, ja alun keräilyyn keskittyminen muuttui ensimmäisellä kerralla jo lähes hengelliseksi kokemukseksi. Juuri sellaiseksi, kuin mitä lapsena muistan tunteneeni. Otin kengät pois ja hyppelin sammaleisilla kivillä, maistelin kuusenrungosta pihkaa, kävin selälleni varvikkoon ja katselin puunlatvojen välistä pilkistävää taivasta. Tutkin sammalia ja ihastelin ötököitä, kuuntelin luonnon ääniä, annoin itseni pelkistyä ihan sellaiseksi lapsenomaiseksi ytimeksi. Opettelin uusia ruokasieniä, ja tutkin mielenkiinnolla myös syötäväksi kelpaamattomia. Etsimisen ja löytämisen ilo oli huumaavaa, leikinomaista ja huoletonta. Siitä lähtien olen käynyt metsässä ja järvellä säännöllisesti, laitan puhelimen pois, ilmoitan puolisolleni meneväni omaan kirkkooni ja palaavani viimeistään muutaman tunnin kuluttua.