Kaksi lasta löydettiin elottomina Vantaan Kuusijärvestä
VANTAAN Kuusijärvellä oli perjantai-iltana käynnissä pelastusoperaatio. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen Kuusijärvelle hieman ennen iltakuutta. Kyseessä oli ihmisen pelastaminen vedestä.
Pelastuslaitoksen mukaan kello seitsemän aikaan illalla tehtävä oli edelleen käynnissä. Paikalla oli palomestari ja kolme pelastusyksikköä.
Pelastuslaitokselta ei kommentoitu tehtävää tarkemmin. Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneiden silminnäkijöiden mukaan tapahtumapaikalla olisi elvytetty lapsia.
Puoli kahdeksan jälkeen illalla Keski-Uudemaan pelastuslaitos kertoi X:ssä seuraavasti:
Tehtävä ei ollut pelastustoimelle kuuluvaa pelastustoimintaa. Pelastuslaitos ei tiedota tilanteesta.
ITÄ-UUDENMAAN poliisilaitos tiedotti illalla, että paikalla oli löydetty kaksi alle 10-vuotiasta lasta elottomina vedestä.
Poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon tullessa paikalle lapset oli löydetty vedestä, ja heitä elvytettiin uimavalvojien toimesta. Molemmat lapset kuljetettiin sairaalahoitoon.
Itä-Uudenmaan poliisi selvittää osaltaan tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä.
Poliisi toivoo, että tapahtumapaikalla kuvattua materiaalia elvytystilanteesta ei jaeta eteenpäin, eikä julkaista.
Paikalla olevan IS:n toimittaja Wilma Parkkarin mukaan rannalla ei näy enää merkkejä pelastustehtävästä iltakahdeksalta. Rannalla on paljon ihmisiä ja lapsia uimassa.
Parkkarin mukaan kaksi uimavalvojan vaatteisiin pukeutunutta nuorta ihmistä puhuu sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöiden kanssa.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Olikohan taas vieraskansaa? Niitä siellä paljon käy ilman vanhempiaan Silminnäkijöiden mukaan näyttivät afrikkalaistaustaisilta. Varmaan jo olette lukeneetkin, että ilmoituksen teki lasten isä. Ei tainnut olla mukana vedessä, jolloin olisi huomannut ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Olikohan taas vieraskansaa? Niitä siellä paljon käy ilman vanhempiaan
Tai sitten valkoinen mies. Ei tehdä oletuksia vielä. Se on tiedossa, että vastuuhenkilö oli MIES
Joo tiedetään! Miksi pitää tehdä samoista asioista miljoona aloitusta??
Asiasta ei ole uutisoitu enempää.
Tiedotusvastuu ei kuulu kenellekään, sillä Pelastuslaitos ilmoitti eilen illalla, ettei kyseessä ollut pelastustehtävä, joten se ei tiedota asiasta enempää.
Mikään juorulehtikään ei ole onnistunut onkimaan tietoa sairaalasta, miten lapset voivat.
Terveystiedot ovat salassa pidettäviä tietoja.

No, eihän se ollut Pelastuslaitokselle pelastustehtävä, kun uimavalvojat olivat jo löytäneet lapset, kun pelastuslaitos rannalle saapui.
Ja uimavalvojat olivat elvyttämässä lapsia.
Mikä siinä on että lapset ei osaa enää uida? Itse kävin penskana läheisessä montussa uimassa ja opin uimaan muutakin kuin käsipohjaa. Sukeltelin kuin norppa. Mutta tietäähän sen että matalassa vedessä pitää opetella ensin uimaan käsipohjaa kellukkeiden avulla ennenkuin mennään syvemmälle.

Tietyt maassa elävät vähemmistö ryhmät eivät päästä lapsia uima halleihin opettelemaan uimista uskonnollisista tai kulttuuri poliittisista syistä. Sitä saa mitä tilaa.
On se kumma miksi uimataidottomat menevät veteen. Eivätkö he tajua että sinne hukkuu.
Jos eivät selviä niin saadaan ainakin elimet kierrätettäväksi
Tuolla muutama vuosi sitten hukkui perheenäiti. Onneksi miehellä on niitä useampi.
Olikohan taas vieraskansaa? Niitä siellä paljon käy ilman vanhempiaan