Te jotka olette parisuhteessa ja todella ihastuneita toiseen

Vaikea sanoa. Tunne itse on mukavaa ja ihastuksen seura on elämän iso piristys harmaassa arjessa. Vähän kyllä hävettää ja syyllistyttää vaikka siis mitään en ole tehnyt. Puolison kanssa tuntuu falskilta monet asiat.

Sekä että. Tunteet menevät vähän laidasta laitaan.

Sekä että. On kiva viettää aikaa ihastuksen kanssa (työkaveri), mutta tuskallista kun ei voi viedä juttua eteenpäin.

Kyllä se tunne on semmoinen kuin tuntisi elävänsä ensimmäistä kertaa vuosiin. Asiakkaana on nainen, joka on äärimmäisen miellyttävä, huumorintajuinen, erittäin kaunis ja vieläpä kiinnostunut asioistani. Ajattelen häntä enemmän kuin mikä olisi itselleni hyväksi. Kohta 30 vuotta kestäneen avioliittoni aikana en ole pettänyt vaimoani kertaakaan, vaikka elellään enää kämppiksinä. Noh, unelmoida aina saa. 

M

Vierailija kirjoitti:

Sekä että. On kiva viettää aikaa ihastuksen kanssa (työkaveri), mutta tuskallista kun ei voi viedä juttua eteenpäin.

Sama täällä. Ihastus on molemminpuolista ja kummatkin ollaan varattuja.

Mitään ei kuitenkaan olla oikeasti tehty, eikä varmaan tehdäkään. Auttaa kummasti jaksamaan vaikeita päiviä ja kohottaa itsetuntoa, kun joku piristää jutuillaan ja kehuu. Oma tilanne on vaikea ja vaatisi omalta puolisoltani nyt toimia suhteemme pelastamiseksi. Itse olen jo yli vuoden ajan hakenut meille kaiken avun perheneuvolasta terapeutteihin ja keskustellut, puhunut ja selittänyt. Mieheni tietää, että olen hiuskarvan varassa lähteä ja että olen yrittänyt kaikkeni. Hän on henkisesti väkivaltainen ja itsekäs.

Ihastuksen myötä olen tajunnut, että minun on ajateltava myös itseäni, ennen kuin menetän mielenterveyteni tässä suhteessa. Ehkä tarvitsimme molemmat pientä itsetuntobuustia tähän väliin, että voisimme nähdä mikä on itselle tärkeää. Ollaan puhuttu, että omat sotkut pitää siivota ja selvittää ensin ennen kuin voimme edes miettiä, että tekisimme keskenämme jotain. Uskon ettei meistä koskaan mitään tule, lämmin ja arvokas muisto kuitenkin tästä ajasta, toisen tuesta ja läsnäolosta jää.

Ihanaa ja ihan kamalaa minusta, tunteet menee todella laidasta laitaan.

Mutta minun on vaikea luottaa ihmisiin kovinkaan pian.

Tavattiin työihastukseni kanssa juuri joku aika sitten pikaisesti, vaikka ollaan kummatkin kesälomalla. Juotiin yhdet oluet, juteltiin ja naurettiin. Välillä viestitellään ja töissä vietetään paljon taukoja yhdessä ja käydään joskus lounaalla. Ihanaa, kutkuttavaa, mutta kuitenkin järjellä ajateltuna ei tule etenemään mihinkään. Kummatkin ollaan samalla sivulla sen asian kanssa.

Sekä että niinkuin tuntuu olevan muillakin. Hän on todella tärkeä ihminen minulle. Olen saanut häneltä paljon tukea ja ymmärrystä. Kukaan ei ole koskaan ollut niin ystävällinen ja kannustava kuin hän. Odotan aina hänen tapaamistaan kuin teini. Toivon että voisin pitää hänet ystävänä.

Samaan aikaan pelkään että teen väärin häntä kohtaan. Hän on sinkku ja tunteet taitavat olla molemminpuolisia. Pelkään että hän jää odottamaan minua ja pilaa sillä elämänsä. Toisaalta ajattelen että aikuinen ihminen tekee omat ratkaisunsa, enkä ole kertonut romanttisista tunteistani. Luulen että me molemmat vain aistimme ne toisistamme.

Omalta kohdalta tuntuu tuskalliselta, kun en voi nähdä häntä niin paljon kuin haluaisin. Suhde ei etene. Olemme jumissa friend zonella. Ei ole yhteistä tulevaisuutta, vaikka sydämeni sitä toivoisi. Toisaalta mietin että lasten lisäksi hän on parasta mitä minulle on tapahtunut ja että olen onnellinen jos saan pitää hänet edes ystävänä.

Mulla oli tuo tilanne, erosin ja vaihdoin.

Kyllä mä taidan enemmän kärsiä tilanteesta. Kamalaa, kun tunteet ja järki ovat ristiriidassa. Toisaalta ruokin ihastusta, vaikka se on tyhmintä mitä tilanteessa voi tehdä. En vaan voi olla haaveilematta..ja tätä jatkunut ihan liian kauan (molemmat varattuja, tunteet molemminpuolisia, mutta tulisi liikaa draamaa jos karkaisimme auringonlaskuun).

Hyviä valintoja olette tehneet kautta aikain.

Ei ihastuminen ole valinta

Itse miettisin sitä parisuhteen tilaa, enkä sitä ihastusta.

Vierailija kirjoitti:

Itse miettisin sitä parisuhteen tilaa, enkä sitä ihastusta.

Ei siinä ole mitään erityistä miettimistä. Tällaista se on ollut jo vuosia. Arki sujuu eikä riidellä. Ollaan hyvissä väleissä ja pystytään puhumaan asioista. Voin luottaa häneen kaikissa asioissa. Hän on myös hyvä vanhempi lapsille. Seksiä on silloin tällöin, mutta intohimo puuttuu.

Sehän olisi ainakin hienoa olla ihastunut siihen jonka kanssa on parisuhteessa.

Ehkä mä kärsin enemmän. En kuitenkaan haluaisi tästä tunteesta eroon.

Suurimman osan ajasta kärsin, kun voidaan nähdä niin harvoin. Kaipaan koko ajan hänen lähelleen. Silloin kun voidaan nähdä, odotan sitä innolla jo päiviä etukäteen ja olen pää pilvissä pari päivää tapaamisen jälkeen. Eikä me tehdä muuta kuin puhutaan. Kun häneltä kilahtaa puhelimeen joku kiva viesti, suu vääntyy väkisinkin hymyyn.

Nuo lyhyet hetket korvaavat sen tasaisen harmaan kärsimyksen. Huiput on korkeampia, vaikka laaksot ovat laajempia. Kokonaisuutena tuntuu, että elämä kokonaan ilman häntä olisi kurjempaa.