Miten usein ja helposti itkette ja millaisille asioille? Miten reagoitte muiden itkemiseen?
Mua on alkanut jo ihan harmittaa että itken niin helposti. Tai liikutun kyyneliin asti. Haluaisin pystyä puhumaan koskettavista asioista itkemättäkin, etenkin kun kaikki heti hyssyttelemään, että ei tää nyt noin vakava asia ole. No samaa voisin sanoa itkemisestä, että ei sekään ihan kuolemanpaikka ole, nou hätä...
Kommentit (9)
Lapsenikin oli ihmeissään kun en isäni hautajaisissa itkenyt, kysyi että etkö sä äiti rakastanut ukkia lainkaan... sanoin vain että totta kai rakastin, mutta suren ihan omalla tavallani omissa oloissani.
joten ainakaan minua ei kenenkään itku häiritse. Sinänsä se ei merkitse tunteen erityistä syvyyttä tms., vaan erilaista tunnereagointitapaa.
kun mun hyvän ystävän rakas koira kuoli! näin kuinka ikävä olo ystävälläni oli...
Työni puolesta tulee joskus tirautettua kyyneleet kun ollaan vanhainkodin asukasta saattamassa viimeiselle matkalle.
Enää en itke surusta kuten vielä joitakin vuosia sitten päivittäin.
tulee koko tunteiden kirjo ja kaikkien mahdollisten ajatusten vyöry mieleen. Monesti tuntuu että muut näkee tilanteessa sen mikä on näkyvää, mutta mulla mieleen tulvahtaa esim tilanteen nostattamia muistoja, joten en itke vain sille mitä on sattunut vaan sille koko kokonaisuudelle, joka mieleeni pelmahtaa.
ap
Xandris:
joten ainakaan minua ei kenenkään itku häiritse. Sinänsä se ei merkitse tunteen erityistä syvyyttä tms., vaan erilaista tunnereagointitapaa.
Lapsuudenkodissani itku oli aina lapsellista tai murtumista tai häviölle jäämistä tai huomion kerjäämistä. Mieheni on vähän ymmärtäväisempi, mutta silti olen niin oppinut häpeämään itkua, että välillä pelkään joitain tilanteita, ettei vaan alkais itkettää. Esim kun on pakko kertoa jollekin isolle (eli enemmän kuin 2 hlöä) porukalle joku ei edes kovin kummoinen juttu. Esim että kolhaisi autoon pienen naarmun, tai epäonnistui tentissä jne.
ap
herkkä ja tunteellinen, joten ei suhtaudu asiaan negatiivisesti :) Enkä mä koskaan ole osannut edes hävetä sitä että olen itkuherkkä, koska sitä ei ole opetettu häpeilemään. Enkä osaa olla coolisti itkemättä jos itkettää oikeesti,
Ja virrenlaulutilaisuuksia tulee aika ajoin eteen. Mutta kaikki vähänkin tutummat varmaan tietää, miksi ne mua itkettää, joten eipä siihen kukaan oo mitenkään reagoinut. Ja itsekin oon oppinut hyväksymään sen, että kaikkia tunteita ei voi eikä pidä piilottaa.
Tänään meitä itkijöitä oli koolla koko kirkollinen - hautajaisissa. Nyt on tosi väsynyt olo mutta rauhallinen.