Saisitko nykyisen työtehtäväsi, jos joutuisit sitä hakemaan uudelleen?
Kommentit (49)
En tiedä. En ole koskaan hakenut kuin harjoittelupaikkoja. Työpaikkoihin on pyydetty.
Kyllä, ainoa laatuaan oleva työpaikka Suomessa.
Periaatteessa olen yksi harvoista alan osaajista, mutta todennäköisesti en tulisi valituksi, koska en sopisi joukkoon ts. en ole samalla aaltopituudella kuin nykyinen esimies.
En sais, meiän firma ei enää palkkaa ketään, se on kuulemma valtion vastuu nykyään huolehtia palkanmaksusta pomon mukaan.
"Miksi me maksettais palkkaa työstä jonka saa tehdyks ilmaiseksikin?"
Minua henk koht vähän jännittäis asua näissä ilmaseks rakennetuissa taloissa mut kai se on teille muille ihan se ja sama jos välillä tippuu parvekkeet.
Saisin. Yritin jo kerran lähteä, mutta jäin kun siitä tuli niin iso parku. Pomot kusessa, kun porukkaa lähtee, mutta uusia ei halua tilalle. Pääsin pykälää korkeampaan palkkaluokkaan kun suostuin jäämään.
Sairaanhoitajan töitä luultavasti saisin. En osaa sanoa saisinko nykyisestä yksikötä. Toisaalta en kyllä tiedä edes hakisinko nykyisiä tehtäviä vaikka se olisi mahdollista.
En saisi. Paikka menisi toiseen maahan.
Aivan varmasti. Olisin luultavasti edelleen ainoa hakija.
Varmaankin.
Mutta itseäni lykästi yli 10 vuotta sitten paikan suhteen, josta ihan vilpittömästi toivon, että en olisi tullut valituksi enkä olisi koskaan saanut tietää, miten kipeää porukkaa joillakin työpaikoilla on. Elämäntilanteen vuoksi en pystynyt edes vaihtamaan paikkaa saman tien vaan kiduin siellä puolisentoista vuotta.
Epäilen. Nyky nuoret on niin vaikka mitä, korkekoulutettu olen.
En saisi. Työnantaja on koittanut jo vuoden olla niin ilkeä, että ottaisin itse loparit. Ja niin meinaankin ottaa, kunhan sopiva aika minulle tulee.
En edes hakisi tai opiskelisi!!!!😱
Möisin aarrearkkua.
Vierailija kirjoitti:
Saisin. Yritin jo kerran lähteä, mutta jäin kun siitä tuli niin iso parku. Pomot kusessa, kun porukkaa lähtee, mutta uusia ei halua tilalle. Pääsin pykälää korkeampaan palkkaluokkaan kun suostuin jäämään.
Höp höpö. Toiveunta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ainoa laatuaan oleva työpaikka Suomessa.
Varmaan presidentti, ainoa laatuaan, mutta pääsisitkö uudelleen?
Ei ole varsinaisesti "nykyisiä" työtehtäviä, mutta ne, mitä viimeksi tein. Todennäköisesti minun pitää vielä joksikin aikaa palata niihin tehtäviin ennen kuin saan siirtyä niihin hommiin, joihin olen ensisijaisesti hakenut. Kyseessä on siis iso firma, missä osaaminen pitää ensin näyttää "helpoissa hommissa", ja sitten pääsee etenemään "vaativampiin tehtäviin". Pystyn kyllä suoriutumaan niistä "helpoista tehtävistä", mutta olen parempi niissä "vaativammissa" tehtävissä.
Kai, nythän on pidempi kokemuskin.
Hoitoapulaisena saisin, pomo sanoi jos vielä tulee työkkäriltä mahdollisuutta palkkatukityöhön, olen tervetullut. Mutta jään eläkkeelle vuoden lopulla.