Mies tekee ruokia ihan tajuttomia määriä
Pakko avautua. Meillä on kolme pieniruokaista lasta. Esimerkiksi eilen mies oli grillannut lapsille kanaa ja keittänyt riisiä. Ruuasta söivät siis ainoastaan lapset, riisiä mies oli keittänyt viisi desilitraa. Siis puoli litraa riisiä kuivana mitattuna kolmelle pienelle lapselle yhdelle aterialle lisäkkeeksi. Eli todellisuudessa varmaan 8-10 hengelle.
Perjantaina olin poissa, oli tehnyt heille neljälle todella perus tortilloja. Oli käynyt pelkästään niitä varten kaupassa, rahaa oli mennyt yli 60 euroa. Sisältäen yhteensä mm 4 kymmenen tortillan pakettia tortillapohjia, 800 g kanaa ja 800 g jauhelihaa, kaksi isointa mahdollista 800 g purkkia santa marian salsaa ja neljä purkkia ranskankermaa. Näitä syötiin vielä eilenkin. Salsaa on tähän hetkeen mennessä kulunut yhteensä ehkä kolme ruokalusikallista, sillä valmissalsaa meillä ei edes syö kukaan muu kuin mies.
Jos sanon näistä asioista miehelle, "valitan kaikesta" ja "kyllähän ne säilyy/tulee syötyä". Eivät todellakaan tule. Inhoan ruokahävikkiä ja jää täysin minun vastuulleni tuunata ruuasta jotain uutta joka todella tulee syötyä. Kaikkea ei edes millään saa upotettua mihinkään, kuten nyt vaikka tuo jääkaapissamme lojottava yhteensä 1,5 kilon salsasatsi.
Mikä ihme vaivaa aikuista tohtorismiestä? Kyse ei ole siitä, etteikö olisi kokannut. Tekee ruokaa vähintään saman verran kuin minä. Joskin minun kokkailuni koostuu nykyisin lähinnä miehen jämien jalostamisesta. Miten voi jollain elämän osa-alueella noin paha hahmotusongelma? Vai onko kyse siitä, että oikeasti jotenkin pelkää ruuan loppuvan kesken?
No eihän se mies ole mitään tortilloja edes tehnyt, jos osti ne valmiina. Tortilla on se lätty.
Ihan tollo mies.