Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte te monen lapsen äidit ja isät?
02.02.2007 |
Meillä on yksi vajaa kolmevuotias lapsi ja tällä hetkellä aika rankkaa kun joka asiasta tulee huuto ja mekastus, ja nukkumaanmeno ja ylösnousu ovat yhtä taistoa...
Meille saattaa, mikäli se minusta on kiinni, tulla vielä ainakin yksi lapsi, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa. Välillä tuntuu, todella harvoin, että tämä yksikin saa riittää. Onhan tämä perintö niin surkea, minkä jälkeeni jätän, että onko mitään järkeä edes hankkia lisää lapsia tähän paskamaailmaan. Perinnöllä tarkoitan tätä koko saastunutta, sotaisaa, ylikansoitettua maapalloamme....
Tänä aamuna miehen lähtiessä tarpomaan lapsen kanssa kohti tarhaa ja töitä, hän sanoi, että tämä nykyinen tilanteemme lapsen kanssa on ihan kamala, ei mitään positiivista koko jutussa jne...tuli taas paha mieli, vaikka olen toisaalta samaa mieltä...
Kuinka jaksan vielä joskus toisen lapsen? En halua vain yhtä ainokaista...
Miten mieheni jaksaa?
Kommentit (3)
Lapsi tuo elämään kyllä niin paljon hyvää!
Mieheni on työhönsä ja koko alaansa tyytymätön ja kyllästynyt. Ollut jo jonkin aikaa. Se painaa häntä. Toinen seikka on meidän taloudellinen tilanteemme, missä ei suinkaan ole mitään huonoa. Minä vaan satun vielä opiskella, joten rahaa ei virtaa pussiin ihan hirveästi....vielä...
Jos jotain miehelleni näistä pikku pikku kommenteista sanon vastaan, niin ei se asia siitä miksikään muutu.
Hän on vähän itsekeskeinen eikä osaa ottaa minun tunteita aina huomioon. Perusjässikkä, suomalainen...Mutta silti tosi hyvä isä!
Turhauttaa....!!!!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en haluais yhtään sinua painaa, mutta... onko se vauvansaaminen sinustakin kiinni?minä ainakin äitinä haluaisin että saisin sanoa mitä mieltä olen ja todella, olen onnellinen nytkin siitä että olen saanut nämä kuusi ihanaa lasta, ja ettei mieheni ole siitä pahastunut, vaan päinvastoin ilahtunut myös. kannustaisin kyllä teitä heittäytymään rohkeasti elämän vietäväksi, koska maailmaa ja elämää te ette itse kovinkaan paljon pysty muuttamaan ja hallitsemaan. elämä antaa jos ottaakin. niin myös ne lapset, mutta ne antaa paljon enemmän kuin ottaa.
onko se aika itsekästä kuitenkin ajatella niin kovasti sitä ettei elämä olis helppoa sitten... onkos sen välttämättä tarkoitus ollakaan helppoa? onko miehesi negatiiivisuuden taustalla kenties masennusta tai muuta väsymystä, töissä rankkaa tms. vai tekeekö juuri se pieni kolmevuotias elämän rankaksi? ja hei, maailmassa on kyllä paljon pahaa, mutta sentään vielä paljon hyvääkin. positiivisempi asenne lienee molemmille ensin kehiin, ja sitten uudestaan ajattelemaan... itse olen kuuden lapsen äiti, ja aivan takuulla se kaikki mukava ja iloinen, mitä elämästä löytyy, menee kaiken pahan edelle.