Perintö, suku, moraali jne. Mitä tässä voi tehdä?
Tarvitsen neuvoja ja kysyn jo ennen kun tilanne räjähtää päälle.
Perin iisovanhemilta kiinteistön jo vuosia sitten. Siihen jätettiin hallintaoikeus vanhemmille. Veljeni jätettiin perinnöstä ulos, koska hänellä on isot ulosotto velat ja elämää hallitsee päihteet ja rikollisuus. Silloin kun päihteistä ja muusta ei vielä tiedetty, on aina puhuttu että vaikka toinen perisikin, voimme silti käyttää kiinteistöä yhdessä ja "omistaa" sen yhdessä. Tähän ajatukseen olen kasvanut.
Tässä vuosien saatossa, kun jäljellä oleva vanhempi uhkaavasti näyttää menettävän pian henkensä alkoholin käytön seurauksena (käyttö vaan yltyy vaikka on ollut jo hengenlähtö lähellä ja sairaalassakin) on veljeni muistuttanut olemassa olostaan tuon kiinteistön suhteen ja väittää testamenttia jopa väärennetyksi. Väärennökseen ei tule löytymään mitään perusteita, joten en luultavasti tarvitse lakiapua tms.
Kaipaan lähinnä näkemyksiä mitä minun kannattaa tulevaisuudessa tehdä.
Joskus ajattelin vain myyväni koko kohteen ja antaisin puolet rahasta veljelleni tai hänen aikuisille lapsilleen (joilla ei valitettavasti mene sen paremmin)
Jotta ei tarvitsisi sitten joutua katkeran vihan kohteeksi. Hänhän joutuisi tietysti maksamaan lahjaveron ja ulosotto olisi varmuudella myös kiinnostunut rahasta, mutta tämä ei ole minun murheeni.
Kun viimeksi näytti vanhempani terveyden osalta siltä, että nyt on käsillä todella se hetki kun tämä koko pakka leviää käsiini, mietin todella tuon kiinteistön kohtaloa. Tuli mieleen sen vuokraus mahdollisuus loma-asuntona. Kohteessa on sijainnin ym. vuoksi kyllä erityäin suuri potentiaalia siihen. Vuokra-rahoilla voisin kattaa juoksevia kuluja sekä ja pikkuhiljaa remontoida ja nostaa kohteen tasoakin.
Kenties kohdetta voisi hyödyntää joskus lainan takuuna jos hankkisin haaveilemani sijoitusasunnon joskus. Voisin siis saada taloudellista varmuutta tämän kädestä suuhun kituuttamisen tilalle.
Mutta sitten on veli... ihanne tapauksessa hänkin saisi käyttää kohdetta ja auttaa sen ylläpidossa. Valitettavasti pelkään kuitenkin että siitä tulee huumeluola joka hajotetaan bileissä.
Jos kiellän käytön häneltä, pelkään vihaa ja kostoa joka kohdistuu joko minuun tai kiinteistöön.
Auttaisin häntä niin mielelläni jos voisin, enkä tahdo olla itsekäs paskiainen, joka vei koko perinnön. Jos kohde vuokraustoiminnalla tuottaisi yli sen kulujen, voisinko osan tuotosta käyttää jotenkin myös veljen hyväksi? Rahoittamatta kuitenkaan vaan huumeiden käyttöä? Sillä sitä en tahdo tukea, vaan kannustaa pärjäämään elämässä.
Toisaalta pahoin pelkään, ettei meidän yhteinen kiinteistön hoito ja omistus tule toimimaan.
Mitä te tekisitte?
Terveisin
Pelokas ja epätietoinen
Kommentit (35)
Jos isovanhemmat on jättäneet päihdeongelmaisen veljen perinnön ulkopuolelle, miksi sinä sitä veljeä tässä murehdit? Varsinkin, kun veli ei ole vuosien saatossa päässyt päihdeongelmastaan eroon, ja on myös ulosotossa.
Minun neuvoni on, ettei missään tapauksessa veljelle mitään käyttöoikeutta kiinteistöön, eikä myöskään mahdollisia myynti- tai vuokratuloja hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Veljelle kuuluu vähintään lakiosa.
Ei kuulu jos ollut perusteet tehdä kokonaan perinnöttömäksi. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä että vanhemmat ovat hoitaneet sen asian jo kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat on jättäneet päihdeongelmaisen veljen perinnön ulkopuolelle, miksi sinä sitä veljeä tässä murehdit? Varsinkin, kun veli ei ole vuosien saatossa päässyt päihdeongelmastaan eroon, ja on myös ulosotossa.
Minun neuvoni on, ettei missään tapauksessa veljelle mitään käyttöoikeutta kiinteistöön, eikä myöskään mahdollisia myynti- tai vuokratuloja hänelle.
Näin. AP voi joutua muuten vaikeuksiin veljen toilailuista loppuiäkseen.
Koska en ole mikään juristi, mutta istunut käräjillä ahneiden sukulaisten takia kolme vuotta varaisin tapaamisajan juristin kanssa varmistaen itseni vuoksi mikä kannattaa veljen suhteen ja mikä ei.
JOs kiinteistö olisi varmasti nimissäni, eikä mikään lakipykälä mahdollistaisi veljen vaatimaan lisää, antaisin veljen elää ihan vaan omaa elämäänsä ja minä omaani. Hyvyys ei ole mikään paras asia perintöjen kohdalla, vaan raha on se joka saa toisen hiljaiseksi tai rähisemään lisää.
Se, että vuokraatko kiinteistöäsi ei mielestäni oikein kuulu enää asiaan. Voit tehdä omaisuudellasi mitä tahdot, mutta jos tavoite on vuokratuloilla ja sinun raadannallasi hyvitellä veljeäsi se on kuolleena syntynyt ajatus.Pitäähän sinunkin saada työstäsi palkkaa, jota kiinteistön vuokraaminen vaatisi.
Etene askel kerrallaan. Nyt paukuttelet niin paljon suunnitelmia, että se vie uskottavuuden sinun järjenkäytöstäsi.
Siis miten meinasit ihan käytännössä auttaa veljeä rahoilla ilman, että tukisit samalla sen huumeiden käyttöä? Miten tuo muka realistisesti on mahdollista? Ja jos ulosotossa on paljon, niin eipä sitä veljeä yhtään lämmitä se myynnistä saatukaan osuus, koska sinne ulosottoonhan ne kaikki menee. Ei siitä sua tule koskaan kiittämään, päinvastoin vaan.
Kaksi asiaa:
1. Mökki myyntiin perimisen jälkeen mahdollisimman nopeasti. Pidä ne itse tai lahjoita veljellesi, aivan sama.
2. Älä ryhdy mihinkään yhteishommaan hänen kanssaan. Mikäli pidät kiinteistön ja et päästä veljeäsi sinne, sille voi sattua yllättävä tulipalo joku kerta, voivoi. Luultavasti joku nimetön ilmianto tulee, että näki sinut bensakannun kanssa nurkilla. Koeta siinä todistaa itsesi syyttömäksi, vakuutusyhtiö varmasti kieltäytyy maksamasta mitään.
Mikä tahansa asia, johon otat mukaan huume/alkoholiriippuvaisen henkilön, muuttuu paskaksi. Se on väistämätöntä. Säästä itsesi siltä.
Vinkki. Jos olet Veronmaksajat.fi järjestön jäsen, saat verojuristin käyttöösi ilmaiseksi. https://www.veronmaksajat.fi/
Toki sellaisen voi muutoinkin vuokrata, mutta tuollaisen käyttö perintötilanteessa ei liene huono idea, erityisesti jos osakkaana on kateellinen perinnöttömäksi jäävä henkilö.
Aloitus on yhtä totta kuin Salatut elämät.
Vierailija kirjoitti:
Veljelle kuuluu vähintään lakiosa.
Tämä siis siinä tapauksessa, että ilman testamenttia veli olisi perinyt. Jos taas testamentti on tehty vaikkapa ap:n elossa olevan vanhemman "ohi" suoraan ap:lle, veli ei voisi vaatia lakiosaa.
Perinnönjättäjä on jo päätöksen tehnyt. Sitä sinun tulee kunnioittaa.
Mietin tuota vuokrausta... Siinä on melkoinen riski, että päissään tai huumeissa oleva veli saapuu tilalle häiritsemään ja uhkaamaan vuokralaisia, koska olette sopineet hänellä olevan oikeus käyttää kiinteistöä. 😬 Noista kun ei koskaan tiedä mitä tekevät. Sinuna myisin sen vaan pois, ja unohdat nyt sen veljesi lapsineen kokonaan tästä kuviosta. Sen tietää, että jos yhtään rahaa niille annat, niin se menee rellestämiseen tai ulosottoon.
Just, veljellä on jo alkoholisoituneita lapsiakin ja sulla ei ole vielä edes ensiasuntoa.
Veljesi ja hänen lapsensa ovat valinneet päihteet. Sinä, et heitä voi auttaa tai pelastaa eikä se ole sinun tehtäväsi. Joten niin ilkeältä, kuin tämä kuulostaakin - unohda heidät. Heidän täytyy itse auttaa itseään.
Myy kiinteistö ja pidä kaikki rahat itselläsi. Keskityt omaan elämääsi etkä anna luusereiden pilata elämääsi.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Veljelle kuuluu vähintään lakiosa.
Millä perusteella,?
Lakiosa koskee vain vainajan rintaperillisiä, ei muita.
Anna jotain edes veljen lapsille, syyttömiä he ovat isäänsä.
Ainoa järkevä tapa toimia tässä on myydä kiinteistö mahdollisimman nopeasti, pitää rahat itse ja blokata sekoilevat sukulaiset omasta elämästä. Niin pitkään kuin mahdollistat perheesi päihteidenkäyttöä, he tulevat sitä sinulta myös vaatimaan. Usko pois, elämäsi paranee huomattavasti, kun et ole alkoholistien ja narkkarien kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Just, veljellä on jo alkoholisoituneita lapsiakin ja sulla ei ole vielä edes ensiasuntoa.
Eihän tuossa sanottu, ettei aapeellä olisi ensiasuntoa (tai jotain omaa asuntoa). Aapeehän haaveili sijoitusasunnon hankkimisesta.
Alkoholistien kanssa ei pidä olla missään tekemisissä.
Huomaathan että sinä joudut maksamaan lahjaveron mikäli lahjoitat veljelle myyntituottoa, ei hän. Tosin, pahimmillaan ison rahan saaminen johtaa sellaiseen huumehuuruun että veli menettää henkensä kun kerrankin on varaa rällätä. Viisainta on tässä tilanteessa pitää kaikki itsellä, sehän oli perinnön jättäjän tahto myös.
Vierailija kirjoitti:
Huomaathan että sinä joudut maksamaan lahjaveron mikäli lahjoitat veljelle myyntituottoa, ei hän. Tosin, pahimmillaan ison rahan saaminen johtaa sellaiseen huumehuuruun että veli menettää henkensä kun kerrankin on varaa rällätä. Viisainta on tässä tilanteessa pitää kaikki itsellä, sehän oli perinnön jättäjän tahto myös.
Lahjan saaja maksaa lahjaveron, ei lahjan antaja.
Veljelle kuuluu vähintään lakiosa.