Hallituksen työllistämistavoite on jo toteutettu - 100 000 työtöntä löysi kuluneen vuoden aikana työpaikan
Nyt pitää onnitella Orpoa ja hallitusta siitä että sen toimien ansiosta 100 000 työtöntä onnistui työllistmään ja siirtymään kortistosta takaisin työelämään.
Kommentit (17)
Viime vuonna konkursseja oli enemmän kuin 25 vuoteen ja tänä vuonna kasvua on edelleen ollut 17%, 90000 työpaikkaa hävinnyt ja Petteri kehuu miten elinkeinoministeri hoitaa tehtävänsä esimerkillisesti.
Työtön löysi työpaikan, mutta työpaikka ei löytänyt työtöntä!
Ja saamaan aikaan työttömien määrä on kasvanut 200 000. Miten meni niin kuin omasta mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvä uni sulla, oikeasti työttömiä tullut tuplasti lisää
Ap hieman vääristelee, todellisuudessa noin 101 000 aiemmin työttömönä ollutta on saatu työllistymään kukuneen vuoden aikana. Eli luku on paljon isompi. Tosin samaan aikaan on jäänyt aksinverroin enemmön aiemmin töissö olleita työttömiksi. Työttömyydessä kun on paljon vaihtelua eikö siellä ole aina samat naamat jatkuvasti työttöminä.

Entäs ne pitköaikaistyöttömöt, elämäntapatyöttömät, ammattityöttömät, lusmut, työtävieroksujat, työkyvyttömät ja muut joista on jatkuvasti puhuttu mediassa?
urppollaon lisäksi edessä konkurssiaalto.
Niin, noin 100 000 saanut työpaikan ja lähes 200 000 jäänyt työttömäksi.
En mene töihin. Olen opiskelija. Opiskelu on minun työtäni.
Ihan on puutaheinää ap juttu. Työttömiä tullut entisten lisäksi monin verroin enempi, pitkäaikaisten työttömien määrä kasvanut. Eläkkeelle osa siirtynyt joka hivenen silottaa tilastoja.
Lomautettu ei ole käytännössä työtön, vaikka heidät siihen laariin toki systeemissa laitetaan. Hänellä on kuitenkin työpaikka olemassa eikä työsuhde ole päättynyt, vaan ainoastaan tauolla.
Eikös nämä uudet työttömät ole hyvin pitkälti raksa-alan lomautuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puutaheinää ap juttu. Työttömiä tullut entisten lisäksi monin verroin enempi, pitkäaikaisten työttömien määrä kasvanut. Eläkkeelle osa siirtynyt joka hivenen silottaa tilastoja.
Ei ap puhu täysin höpöjä, kyllä niitä aiempia työttömiä on työllistynyt samalla kun tilalle on tullut uusia työttömiä. Ihan normaalia kiertoa.
Eniten työllisyyteen vaikuttaa globaali taloustilanne, ja sitä hallitus tuskin ohjaa. Jos Suomesta tehdään halvan työvoiman maa, eli jos palkkakehitystä jarrutetaan sekä yritysten verotusta ja työnantajamaksuja vähennetään reilusti, niin sitten ehkä isot firmat haluavat kasvattaa jo olemassa olevia yksiköitään Suomessa ja perustaa tänne myös uusia. Siinä ne hallituksen mahdollisuudet ovat työllisyyden parantamisessa, jos eivät sitten halua kasvattaa reilusti julkisen sektorin kokoa.
Noususuhdanteessa yleensä työllisyys paranee ja laskusuhdanteessa heikkenee, eikä hallituksella ole siinä juuri osaa tai arpaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja saamaan aikaan työttömien määrä on kasvanut 200 000. Miten meni niin kuin omasta mielestäsi?
Eli vähintään 200 000 on kadulla syksyllä. Tähän päälle opiskelijat joiden tukia on leikattu ja eläkeläiset. Taidetaan saada miljoona mielenosoittajaa kadulle.
Hip hei hurraa! Työttömyys poistuu Suomesta. Tämäkin työtön muuttaa kohta pois maasta, Hyvä Urpo ja saksikäsimonsteri! Suomi kuntoon, veronmaksajia ei tarvita enää!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puutaheinää ap juttu. Työttömiä tullut entisten lisäksi monin verroin enempi, pitkäaikaisten työttömien määrä kasvanut. Eläkkeelle osa siirtynyt joka hivenen silottaa tilastoja.
Ei ap puhu täysin höpöjä, kyllä niitä aiempia työttömiä on työllistynyt samalla kun tilalle on tullut uusia työttömiä. Ihan normaalia kiertoa.
Saisinko todisteet siitä että työttömiä on oikeasti työllistynyt? Linkki?
Aika hyvä uni sulla, oikeasti työttömiä tullut tuplasti lisää