Yle ja vanhempien uupuminen: Joskus Veeran, 39, mielessä käy oman lapsen puukottaminen

Pitäisi hakea apua tuollaiseen uupumukseen, ettei vahingoita lastaan. Eri asia saako Suomessa apua

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi hakea apua tuollaiseen uupumukseen, ettei vahingoita lastaan. Eri asia saako Suomessa apua

Ei saa. Mitäs läksit. Itse teit, itse hoidat. Väsyä ei saa.

Saanen epäillä.

Ei tuossa ole kyse mistään normaalista uupumuksesta ja normaalista äitiydestä, tuossa on kyse muodikkaasta tunteiden sanoittamisesta ja eletyn elämän syyttelystä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään muusta kuin kertojan omista kokemuksista ja tunteista, ei siis mitattavista faktoista tai asioista, joihin kukaan muu voisi tai olisi voinut vaikuttaa.

Hän haluaa selkeästi koko elämän kestävän päivähoidon, jossa joku muu kantaa vastuun kaikista tekemisistä ja itselle riittää, että syyllistää elämää omista tunteistaan.

Onpa raju.

Apua kannattaa hakea.

Meillä jää niin yksin, ja avun tarve tulkitaan helposti heikkoutena ja tuo suomalainen asennoituminen apua tarvitsevan on kyllä kylmä tuossahan joku jo sen kommentissaan ilmaisi.

Ittehän läksit -tai jotenkin silleen.

En oikein ymmärrä miksi tässä pienessä kansassa ei löydy empatiaa ja yhteisöllisyyttä, että miksi ollaan niin kovia.

Enää ei tarvi pärjätä kylmässä pirtissä eikä kulkea paljain jaloin kouluun. On apuja on, ja on vaikka mitä.

Surullista. Ollaanko me kaikki liian kovilla? Empatia vähenee, kun ei jaksa.

Nykyajan pennut on kyllä semmoisia että joskus tulee ulkopuolisenakin samanlaisia ajatuksia. Mutta mitäpä sitä lapsi paskoille geeneilleen mahtaa.

Mikä on saanut vanhemmat tähän tilanteeseen? Kaikki väsyy, onko ne nykyajan vaatimukset?

Kaikki on muuttunut 50 vuodessa. Meitä oli viisi lasta, ajoittaista köyhyyttä, muutama lehmänkanttura, kanoja, sikoja. Äiti veti koko porukan, sodan käynyt isä oli mitä oli.

Oikeastaan 80-luvulla alkoi helpottamaan, kun isä kuoli. Siis äidillä, me lapset olimme jo pois, mutta lähellä.

Mikähän on tuollaisten todellinen yleisyys? Media on viime vuosina ohjaillut isolla kädellä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa ole kyse mistään normaalista uupumuksesta ja normaalista äitiydestä, tuossa on kyse muodikkaasta tunteiden sanoittamisesta ja eletyn elämän syyttelystä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään muusta kuin kertojan omista kokemuksista ja tunteista, ei siis mitattavista faktoista tai asioista, joihin kukaan muu voisi tai olisi voinut vaikuttaa.

Hän haluaa selkeästi koko elämän kestävän päivähoidon, jossa joku muu kantaa vastuun kaikista tekemisistä ja itselle riittää, että syyllistää elämää omista tunteistaan.

Helpolla päässeet, lapsena pumpuloidut ihmiset ei kestä juuri mitään. Kaikki pitää olla viihdyttävää ja tyydyttävää.  Eihän sille näin jälkikäteen mitään voi. 

Miksi tällaisia hyökkäyksiä vanhemmuutta ja lapsia vastaan?

Apuhan on siis sitä, että sossutanttara tulee sohvalle istumaan ja katsellaan siinä tunnekortteja, että jaa, jaa, tältä nyt tuntuu. Sitten tanttara tsekkaa, ettei ole jäänyt yhtään astiaa tiskipöydälle, koska se on virhe! Sen luokan virhe, että aletaan pohtia huostaanottoa. Mutta lieventäväksi asianhaaraksi karmtsotaan se, jos käytät huumeita. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on saanut vanhemmat tähän tilanteeseen? Kaikki väsyy, onko ne nykyajan vaatimukset?

Kaikki on muuttunut 50 vuodessa. Meitä oli viisi lasta, ajoittaista köyhyyttä, muutama lehmänkanttura, kanoja, sikoja. Äiti veti koko porukan, sodan käynyt isä oli mitä oli.

Oikeastaan 80-luvulla alkoi helpottamaan, kun isä kuoli. Siis äidillä, me lapset olimme jo pois, mutta lähellä.

 

50 vuotta sitten oli vuosi 1974 ja sodan päättymisestä melkein 20 vuotta! Harvassa maalaistalossakaan oli enää tuollaista, väki oli lähtenyt Ruotsiin. Ja jos isä oli käynyt sodan, hän oli melkein 50v itsekin. Outoja muistoja.

Tässä näkyy taas tasa-arvo. Nainen saa tukea haaveiluun lapsen vahingoittamisesta. Jos mies haaveilisi lapsen vahingoittamisesta viranomaiset aktivoituisivat.

Jostain syystä nykyäidit ei kestä yhtäkään vastoinkäymistä ja heillä on vastustamaton halu uhrautua. Jos kukaan ei huomaa hienovaraisia vihjeitä, otetaan järemmät aseet käyttöön ja uhkaillaan.

Vanhaan hyvään aikaan napattiin lapsi pois, ei mitään viikonloppulomia tms., vaan lapselle uusi perhe ja äiti jatkoi helpotettua elämäänsä.

Tuossa nyt on kyse jo OCD:sta, jossa voi olla vaikka  minkälaisia pakkoajatuksia. Mulla oli väkivaltaisia ajatuksia koiraani kohtaan ollessani raskaana. Varmaan hormonit sekotti päätäni. Tiedostin mistä on kyse ja ajatukset menivät sitten ohi. Ihmisille pitäisi olla saatavilla paremmin apua elämän ongelmissa.

Veera voisi jaksaa paremmin jos ei olisi sairaaaalloisen ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä näkyy taas tasa-arvo. Nainen saa tukea haaveiluun lapsen vahingoittamisesta. Jos mies haaveilisi lapsen vahingoittamisesta viranomaiset aktivoituisivat.

Johtuukohan ihan vaikka siitä, että kun mies haaveilee lapse vahingoittamisesta, kyseessä ei yleensä ole uupuneen vanhemman avunhuuto, vaan miehen halu r*iskata lapsi tai surmata se kostoksi eksälle joka kehtasi erota.

Kuka sitä apua uskaltaa pyytää kun täälläkin haukutaan. 

Toiset jaksaa paimentaa 10 lasta ja arkea ilman väsymyksiä ja toisilla on yhden kanssa seinä vastassa. Ihmiset ovat erilaisia. Ikinä ei myöskää  tiedä miten ihmiset oikeasti jaksavat. Naapurin 5 lapsen superäiti paljastui alkoholistiksi vaikka antoi kuvan urheilullisesta jaksavaisesta äidistä jota kaikki aina kehui.

Ocd ja pakkoajatukset. Se, joka luulee pakkoajatusten tarkoittavan vain lukitsemattomien ovien tarkistamista tai jatkuvaa siivoamista, ei ymmärrä aihetta. 

Entisajan vitutus on nykyajan masennus.