Kissa pöydällä
Toivoisin tutkimustietoa siitä miksi kissa ei saisi oleskella pöydillä.
Seurustelukumppanini ei pidä siitä, että kotonani kissa on pöydillä.
Haluaisin tietää, onko sille tutkitusti perustelua. Eli miksi kissa ei saisi olla ruoka- tai muilla pöydillä?
Kommentit (11)
Varmaan ehkä se kun ne käy asioillaan hiekkiksellä ja eivät pese tassujaan. Itsellä saa tallustaa ihan miten haluaa sisällä kunhan ei ruoka lautaselle/hellalle mene.
Miksi kissa pitää nostaa pöydälle?
Jotkut on niin bakteerikauhuisia, minua ei haittaa vaikka en ole kissaihminen. Ja yleensähän pöytä pyyhitään silloin tällöin. Kerran kävin asuntonäytössä ja asunnossa oli kaksi kissaa, kummatkin maata lähöttivät pöydillä, minusta siitä tuli mukava kodikas tunnelma.
Eipä tuo nyt korkeampaa luonnontiedettä tuekseen vaadi. Kuten todettu, vaikka kissa on huippusiisti eläin, se ei käytä housuja ja se käyttää hiekkalaatikkoa. Kaipa kumppanisi ajatukset liittyvät tähän puhtauspuoleen ja sen hänessä herättämiin tuntemuksiin. Olen itse varsin vapaamielinen kissani touhujen suhteen. Kun vieraita tulee, on kuitenkin heidän kannaltaan kaiken varalta ihan kiva jopa ihan heidän nähtensä pyyhkiä pöytä, jolle panee jotain tarjottavaa ja estää kissalta sille pöydälle pääsy visiitin aikana.
Pidä vaan ap kissas missä tykkäät, oma kotisi se on.
Mutta älä odota, että kaikki sen hyväksyy.
Jos haluat, että myös muut viihtyvät niin opettele ottamaan heidätkin huomioon.
Ainakin silloin, kun ovat paikalla.
Itse olen allerginen ja tutullani on kissa.
Kissa on ihan kiva, mutta en halua sitä liian lähelle koska lääkkeestäkin huolimatta silmät voivat alkaa kutiamaan ja vuotamaan.
Tätä voi kestää monta tuntia.
Väsyttää ihan he*** ja käy kropan lisäksi melkein mielellekin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden tapauksen, jossa vieras kissa oli möyhynnyt puutarhassa ja surullisesti kävi...
Pitäkää kissat poissa muiden pihoilta!!
Miten joku edes kehtaa alapeukuttaa tätä?!?
Ja tiedän kokemuksesta, että kissojen ystävissä (*kuten minkä tahansa eläimen) on tosi ihania ja mukavia ihmisiä.
Mutta sitten on täysiä sekopäitäkin.
Niitä, joilla ei pitäisi olla mitään eläintä...
Vierailija kirjoitti:
Itse olen allerginen ja tutullani on kissa.
Kissa on ihan kiva, mutta en halua sitä liian lähelle koska lääkkeestäkin huolimatta silmät voivat alkaa kutiamaan ja vuotamaan.
Tätä voi kestää monta tuntia.
Väsyttää ihan he*** ja käy kropan lisäksi melkein mielellekin.
Älä mene tutun luo kylään. Kutsu hänet luoksesi.
Nosta kissa pöydälle kumppanisi kanssa ja selvitä miksei ok hänelle.
Tämä keskustelu kiinnostaa!