mitä mieltä olette anopin

Kannattais miettiä asiaa miehesi ja anopin yhteis elon kannaltakin!!!

Mulle kävi ihan samoin. Ja kuulostat muuten ihan multa. Mietin, että missäs välissä mä tollaisen aloituksen tein... Nyt onkin mulla sitten muutto muualle edessä, tosin ei anopin takia, vaan muista syistä. Tänne jääminen olisi mahdollista (siis muutto ei ole ihan pakollinen), mutta anopin takia en edes harkitse...

ja miten joku voi olla riesa 300km päästä?



Vai onko ap vaan esennevammainen? Joka ei osaa suhtautua miehensä äitiin?

Ei varmaan jaksa 300 km matkustaa usein kun vanha ja raihnainen, joten tosiaan haluaa nähdä useammin teitä kaikkia. Onko tämä niin kamalaa?

Katsoin joku aika sitten 45min ohjelman tms jossa oli HelsinkiMissio juttua, oliko että joka toinen päivä joku vahus tekee itsemurhan?!



Ja yhdelle mummolle oli todella tärkeää saada viettää aikaa lastenlapsien kanssa, kyynelsilmin iloitsi siitä.



Joskus täytyy elämässä joustaa eikä ajatella vain omasta parasta.



Jos hän on AP iäkäs, todennäköisesti hänellä on elämässä vähemmän aikaa kuin sinulla ja lapsillasi. Miksei voi antaa mahdollisuutta? Sopikaa vcaikka jotkut yhteiset pelisäännöt miten toimitte ja niiden ehdoilla menette.

Anoppi on innoissaan tulevasta lapsenlapsestaan ja haluaa asua lähellä.

En minäkään haluaisi asua satojen kilometrien päässä lapsistani ja heidän perheistään (sitten joskus kun lapseni ovat aikuisia).

Eihän samassa kaupugissa asuminen tarkoita viereistä taloa, vaan välimatkaa voi silti olla.



Ehkä olet ap nyt hieman ylireagoinut?

Oma anoppi ei siis ole vanha ja olisi innokas hoitamaan lasta, mutta minä taas en mielelläni jätä lasta hänen kanssaan, koska en luota häneen. Ei kunniota pätkääkään minun kasvatusperiaatteitani ja mm. sitä että 1-vuotiaamme ei syö karkkia eikä juo limua... Antaa niitä sitten salaa ja minunkin ollessa paikalla antaa " vähän maistaa" . Muutenkin joka kerta kun muksu vähän vinkaisee, niin annetaan jotain syötävää, keksi, pulla tms.

Ja miljoona muuta asiaa. Ja kaiken lisäksi, jos haluaisin mennä täällä töihin, hän haluaisi ehdottomasti hoitaa lasta kokopäiväisesti!! Ja voin vaan kuvitella, mikä sota syttyisi, jos emme siihen suostuisi, vaan lapsi menisi tarhaan tms.

Mieheni ei ole äitinsä kanssa edes puheväleissä, mutta minä olen ajatellut kestää nämä pari kuukautta vielä. En jaksa sen kanssa tapellakaan.

että samassa kaupungissa asuminen todellakin tarkoitta sitä, että mielellään joka päivä pitäisi nähdä ja tuleekin ilmoittamatta lähes joka päivä käymään jne.

Eli ymmärrän kyllä ap:n ahdistuksen.

Minun pitää lähteä pois kotoani saadakseni yksityisyyttä.

t.3

mutta sitten ajattelin että se lapsi ei niihin mummon helittelyihin kuole varsinkin kun tapaamisia oli vain n. 2 kertaa kuussa, kun muutoin homma toimi kotona järkipohjalla. joten päätin siloin että helitelköön ja pasatkoon pilaale mummolassahan ollaan. Ja mummoilla on tapana passata pilalle lapsenlapset, ja toisaalta onhan niillä jonkun asteinen oikeuskin siihen.



Ja niistä jää kivat muistot itselle. Ite muistan että äiti oli tosi tiukka kaissta syömisitä ja herkuista niin mummolaan oli kiva mennä, kun mummolla oli aina namijemma kaappiinupotetun jääkaapin päälle jääneeseen tyhjään tilaan :) siitä ei edes paappa tiennyt mitään ;)

Sieltä sitten mummo jakoi lapsenlaspille pieniä herkkupaloja.



Ihania muistoja :) Antakaa teidänkin lasten saada mummo muistoja jotka kuuluu vain heille! Ne on ainutlaatuisia niin lapsille kuin isovanhemmille.

miehenäiti onkin pakkopullaa.

Melkein toivon että teillä on poikia ja saatte yhtä itsekkäitä miniöitä kuin itse olette.

haluankin välimatkaa. Tiedän että jossain vaiheessa minun mittani täyttyy ja pelkään että välit menevät kokonaan poikki. Totta kai kyläilyt jatkuvat välimatkankin takaa ja omat vanhempani asuvat taas vastaavasti lähempänä meitä. Heidän kanssaan ei ole ongelmaa.

Anoppini on OIKEASTI hankala ihminen, harvat sietävät häntä. Mielestäni myös rajatilapersoonallisuus. Saa hulluja raivareita ja huutaa lapsenkin edessä. Ja tätä juttua voisi jatkaa vaikka miten pitkään, mutta poika heräsi.

Tsemppiä ap!!

t. 3

olen aivan samaa mieltä kolmosen kanssa. Minunkin anoppini on todella hankala persoona ja on jo kuusivuotisen tuttavuutemme aikana saanut paljon ikävää aikaan, joka on vaikuttanut elämäämme. Hän puuttuu joka asiaan lainkaan kuuntelematta meidän mielipiteitä. Olemme miettineet, että hänellä täytyy olla pahoja mielenterveydellisiä ongelmia ja kehoittaneet häntä menemään terapiaan, mutta ei hän voi ylpeyttään mennä terapiaan, koska hänen miehensä on ollut kuuluisa psykologi, terapiaan menohan olisi häpeästä, vaikka hänelle ehdottomasti tarpeellinen.



Ja joo, me olemme tämän (siis anopin käyttäytymisen) vuoksi itse käyneet terapiassa yhdessä, mutta eipä se anopin käyttäytymistä mihinkään muuta vaikka me olemme yrittäneet vaikka millä tavalla suhtautua.



Olen kyllä sitä mieltä, että on vanhemmillakin oikeus lapsiinsa ja omaan rauhaan ja elämään. Ei lapsia tehdä pelkästään isovanhempia varten!!!!!