YLE tehnyt paljastusjutun Tamperen Kissakahvilasta. Ei hyvältä näytä
- Kissakahvilassa on työntekijöiden mukaan harjoitettu pentutehtailua eli kissojen säännöllistä pennuttamista myyntiä varten. Omistajat ovat puhuneet osalle työntekijöistä avoimesti kissojen pennuttamisesta ja myymisestä.
- Kissat ovat vaihtuneet kahvilassa tiheään tahtiin ja niiden alkuperää tai käyttäytymistä on pitänyt kaunistella asiakkaille.
- Valtaosa kahvilan kissoista on voinut huonosti. Ne ovat olleet stressaantuneita, sairaita ja niiden hoitoa on laiminlyöty. Useilla kissoilla on ollut mm. veristä ripulia, silmäongelmia, oksentelua ja yskää.
- Työntekijät ovat kertoneet huolensa omistajille ja tehneet ilmoituksia eri viranomaisille, mutta eivät koe saaneensa apua.
- Kahvilassa on ollut vakavia hygieniaongelmia. Kissat ovat päässeet keittiöön ja ruokiin on tippunut karvoja, hiekkaa ja ulostetta verkkokaton läpi.
Kahvilan omistajat kiistävät suurimman osan työntekijöiden väitteistä. He kertovat kasvattavansa kissoja ja pitävänsä niistä hyvää huolta.
Kommentit (119)
Kahvilan pitäjillä on varmaan rastat ja nenärenkaat, tatskoja ja juuttiputiikkivaatteet.
Kunpa vaan ihmiset tietäisivät miten paljon puutteita löytyy eläinten oloista kun pyörittäjinä ovat "hyväntekijät"...
Eläinten pito on oikeasti työtä, joka vaatii rahaa. Mikäli eläimille ei ole osoitettu selkeää vastuuhenkilöä ja vakaata tulonlähdettä niiden kuluihin, voit olla varma että puutteita löytyy. Olkoon kyse kissoista, koirista, hevosista tai muista lemmikeistä. Tätä kannattaa miettiä ennen kuin lahjoittaa tai testamenttaa varoja tällaisiin toimintoihin.
Jep. Tuollaisia "eläinrakkaat" juuri ovat. Mut ku ne kissat näyttää niin sulosilta
Jotkut eläinsuojeluyhdistyksen kissa-aktiivit on oikeasti pipipäitä. Esim. järjettömiä kriteereitä sen suhteen kenelle kissoja annetaan.
Vierailija kirjoitti:
Kahvilan pitäjillä on varmaan rastat ja nenärenkaat, tatskoja ja juuttiputiikkivaatteet.
Ei ole.
Väittävät artikkelissa kasvattavansa kissoja vaikka tuo on aivan selvää pentutehtailua
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eläinsuojeluyhdistyksen kissa-aktiivit on oikeasti pipipäitä. Esim. järjettömiä kriteereitä sen suhteen kenelle kissoja annetaan.
Tämä. Yhden länsisuomalaisen elsuyhdistyksen perustajajäsen on täyskaheli, joka myös häiriköi yhdistyksen puhelinta käyttämällä viranomaisia (poliiseja, pelastajia ja eläinlääkäreitä). Käyttää tuntikaupalla puhuakseen jonninjoutavaa jaskaa virkamiehille, joilla on parempaa tekemistä päivystysaikoina kuin miettiä avautumista kissoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvilan pitäjillä on varmaan rastat ja nenärenkaat, tatskoja ja juuttiputiikkivaatteet.
Ei ole.
Linkki kuviin?
Maatiaiskissoja on löytökissalat pullollaan ja lisää tulee. Siinä mielessä on tosi vaikea ymmärtää, miksi kahvilan omistaja pennuttaa maatiaiskissoja. Bisnesnäkökulman toki ymmärrän, saahan pentujen myynnistä rahaa. Mutta ei se ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvilan pitäjillä on varmaan rastat ja nenärenkaat, tatskoja ja juuttiputiikkivaatteet.
Ei ole.
Linkki kuviin?
KVG.
Kahvilan molemmat keittiöt oli rakennettu siten, ettei niissä ollut umpinaista kattoa. Toisessa välikaton virkaa toimitti parin vuoden ajan pala muovia ja kanaverkko, jonka päällä kissat kiipeilevät. Sen tilalle rakennettiin umpinainen katto tämän jutun tekemisen aikana.
Verkkokaton läpi ruokiin pääsi tippumaan karvoja, kissanhiekkaa ja ulostetta, yksi työntekijöistä kertoo.
Yön aikana kissat olivat ripuloineet, mutta kahvila piti silti avata vartin päästä. Jouduttiin vain siivoamaan ja avaamaan kahvila. Mielestäni siinä on ollut riski tautien tarttumisessa, kertoo yksi työntekijöistä.
Työntekijät kertovat tehneensä ilmoituksia ja lähettäneensä kuvia kahvilasta elintarvikevalvontaan.
https://yle.fi/a/74-20089844