4v mukaan hautajaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen lapsi on varmasti osallistujista aidoin. Osallistuu omalla tavallaan, ei voi odottaa " käyttäytymistä". Voihan hänelle ottaa mukaan muutaman kirjan, lempi lelun tai rasian rusinoita, jotta jaksaa olla paikallaan. Tai jos vaeltaa kirkossa, niin antaa vaeltaa.

Juu, oma tuon ikäinen lapseni rallatteli iloisesti kulkuset joululaulua, ei tosin kirkossa vaan kahvitilaisuudessa ja se oli lesken mielestä hauskin hetki. Ja hautajaiset olivat muistaakseni heinäkuussa.

Enpä tiedä muista mutta aika vähän muistan elämästäni mitään ennenkuin olin jo 5 vuotias ja niiltäkin ajoilta vain jokin yksittäinen hämärä muistikuva. Tuskin tuokaan lapsi muistaa isästään juurikaan mitään, joten onko tuo hautajaistilaisuus sitten se muistikuva joka hänen mieleensä halutaan isästään jättää? Jos ymmärrätte mitä tarkoitan..

Varmasti voi osallistua hautajaisiin, etenkin jos kerran oli paikalla isän kuollessa. Kumpi on traumaattisempaa, vanhemman kuolemisen näkeminen vai hautajaiset? Todennäköisesti lapselle on erityisen hyväksi nähdä myös hautajaiset eikä vain kuoleminen. Hän voisi laskea arkulle vaikka söpön auringonkukan. 

Minä en neljävuotiaana päässyt pappani hautajaisiin. Jouduin yksin pitopalvelun naisen hoitoon, eli siis yksin täysin ventovieraiden ihmisten joukkoon. Piilottelin suurimman osan aikaa pannuhuoneessa. Jotenkin vaikea on ollut antaa anteeksi vanhemmilleni ja eritoten isälleni. Siihen aikaan, v. 1970 ei lapset olleet oikeen minkään arvoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Enpä tiedä muista mutta aika vähän muistan elämästäni mitään ennenkuin olin jo 5 vuotias ja niiltäkin ajoilta vain jokin yksittäinen hämärä muistikuva. Tuskin tuokaan lapsi muistaa isästään juurikaan mitään, joten onko tuo hautajaistilaisuus sitten se muistikuva joka hänen mieleensä halutaan isästään jättää? Jos ymmärrätte mitä tarkoitan..

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta itse olin ensimmäistä kertaa hautajaisissa (setäni) suunnilleen tuon ikäisenä, ja uskon etten muistaisi häntä ollenkaan ilman hautajaisia. Hautajaisten ansiosta minulla on hänestä tarkka muistikuva myös elävänä, koska hautajaisten takia viimeinen tapaaminen jäi paremmin mieleen. Muuten muistaisin vain hänen koiransa pennut. 

Tietenkin jokainen lapsi kokee läheisen hautajaiset eri tavalla, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin on kokenut sen tilanteen. Kaksoseni olivat juuri täyttäneet neljä, kun heidän rakas isomummo haudattiin. Molemmat muistavat tapahtuman vuotta myöhemmin ja puhuvat siitä usein. Heille jäi hyvät muistot hautajaisista, he ovat kertoneet kuinka oli kiva kuunnella tarinoita isomummon ystäviltä muistotilaisuudessa. He laskivat ruusut arkulle ja ne oli ainoat kukat jotka jätettiin arkulle, loput kukat vietiin tulevalle hautapaikalle. Olemme käyneet lasten pyynnöstä haudalla usein tämän vuoden aikana, he ovat vieneet isomummolle kortteja ja kukkia. Talvella sytytimme kynttilöitä. Toinen kaksosista joskus juttelee isomummon kanssa, kuin mielikuvitusystävälle ja kertoo isomummon olevan paikalla. Toinen ei tätä tee, mutta haluaa usein katsoa kansiota mihin keräsimme kuvia isomummosta. Kuolema ei tuntunut häiritsevän heitä kun keskustelimme asiasta rauhassa ja totuudenmukaisesti, isomummo ei ole enää elossa, koska häneen sydän lakkasi lyömästä. Isomummo on silti aina sydämessämme mukana.

Vierailija kirjoitti:

Ootko ap trolli vai vajaa?

Saman tyyppistä fantasiaa puskee melkein joka päivä..

Tunnet lapsesi, onko vilkas vai rauhallinen. Muiden kannalta lapsi saa tietysti olla isänsä hautajaisissa.

Hänen kannaltaan en suosittelisi mutta en ole lapsipsykologi. Muut täällä kannattavat.  Tuon ikäinen ei kai tajua vanhemmanmenehtymisten lopullisuutta  kehitysvaiheesta johtuen ja työstäminenkin on kai vähitellen, myöhemmin. Voisiko ottaa videon tms. hänelle myöhemmin katsottavaksi?

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin jokainen lapsi kokee läheisen hautajaiset eri tavalla, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin on kokenut sen tilanteen. Kaksoseni olivat juuri täyttäneet neljä, kun heidän rakas isomummo haudattiin. Molemmat muistavat tapahtuman vuotta myöhemmin ja puhuvat siitä usein. Heille jäi hyvät muistot hautajaisista, he ovat kertoneet kuinka oli kiva kuunnella tarinoita isomummon ystäviltä muistotilaisuudessa. He laskivat ruusut arkulle ja ne oli ainoat kukat jotka jätettiin arkulle, loput kukat vietiin tulevalle hautapaikalle. Olemme käyneet lasten pyynnöstä haudalla usein tämän vuoden aikana, he ovat vieneet isomummolle kortteja ja kukkia. Talvella sytytimme kynttilöitä. Toinen kaksosista joskus juttelee isomummon kanssa, kuin mielikuvitusystävälle ja kertoo isomummon olevan paikalla. Toinen ei tätä tee, mutta haluaa usein katsoa kansiota mihin keräsimme kuvia isomummosta. Kuolema ei tuntunut häiritsevän heitä kun keskustelimme asiasta rauhassa ja totuu

Kaunis kuvaus. Isä on lapselle kuitenkin eri asia kuin isomummo. Mutta voimia perheelle!

Vierailija kirjoitti:

Minä en neljävuotiaana päässyt pappani hautajaisiin. Jouduin yksin pitopalvelun naisen hoitoon, eli siis yksin täysin ventovieraiden ihmisten joukkoon. Piilottelin suurimman osan aikaa pannuhuoneessa. Jotenkin vaikea on ollut antaa anteeksi vanhemmilleni ja eritoten isälleni. Siihen aikaan, v. 1970 ei lapset olleet oikeen minkään arvoisia. 

Kyllä meillä 2-vuotias oli isoisoäitinsä hautajaisissa 1971, ei  mitään traumaa tullut.

Ystäväni kuoli äkillisesti. Hänen neljävuotias tyttärensä oli (tietenkin) mukana hautajaisissa.

Ei !

Liian pieni. Saa trauman, kun ei ymmärrä.

Meillä otettiin auto mukaan ja kun kyllästyi, leikki eturivin edessä lattialla. Päinvastoin näytti siltä että ihmiset pitivät, ei patsastelua tarvinnut kenenkään esittää. 

Minua ei haittaa, vaikka joku lapsi vähän juoksentelisikin hautajaisissa. Se on surullisessa tilanteessa jotenkin lohtua tuova asia katsella eläväisten lasten touhuja. Elämä jatkuu. 

Vierailija kirjoitti:

Voiko lapsi saada jotain traumoja hautajaisiin osallistumisesta?

Minulle jäi trauma siitä, kun en päässyt vaarin hautajaisiin. Olin 7 vuotias silloin.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei haittaa, vaikka joku lapsi vähän juoksentelisikin hautajaisissa. Se on surullisessa tilanteessa jotenkin lohtua tuova asia katsella eläväisten lasten touhuja. Elämä jatkuu. 

Niinpä 4v siskoni hyppi ruutua kun odoteltiin hautajaisten alkamista.

Hautajaiset ovat osa normaalia elämän kiertokulkua. Ei lapsi traumoja saa, kun vain vanhempi on tukena ja valmistautuu vastaamaan lasta askarruttaviin kysymyksiin. Ja ne kysymykset voi olla ihan mitä vaan. Oma vajaa 4-vuotiaani huolestui, ettei arkkuun mahdu läheisen pyörätuoli mukaan. 

Totta kai lapsi mukaan hautajaisiin. Älkää tehkö lapsillenne karhunpalvelusta kasvattamalla heitä pumpulissa. Ette voi loputtomiin suojella heitä elämältä ja kuolemalta.

SurulLisesta tapahtumasta teet alotuksen Trollina! Hautajaisissa  ei koskaan ole IKÄRAJAA!