Lue keskustelun säännöt.
Mikä psykologinen prosessi on sellainen, että jossa ensin kannattaa jotakin asiaa, mutta sitten pettyy siihen ja alkaa inhoamaan sitä?
06.06.2024 |
Minulle on käynyt näin ja kaikki ne asiat, joihin uskoin nuorena ja joita kannatin, tuntuvat nykyään lapselliselta öyhötykseltä ja hyvin vastenmielisiltä. Inhoa syventää se, että tunnen nämä asiat varsin hyvin ja nyt inhoni vuoksi pystyn erittelemään niiden negatiivisia puolia, koska tosiaan tunnen homman läpikotaisesti.
En ole kokenut mitään erityistä pettymystä, jotenkin kaikki on tapahtunut iän mukana,
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kypsyminen, aikuistuminen, oppiminen, kehittyminen.
Vierailija kirjoitti:
Inceliys?
Ei ei.. päinvastoin. Minäpä kerron. Pyörin nuorena porukoissa, joissa oli ns. konservatiivinen meininki. Omaksuin sen itsekin identiteettini perusteeksi, vaikka joskus tuntui että teen sen vain miellyttämisenhaluani. No ehkä se on liioittelua. Tuolloin kuvittelin, että se on ok ja välttämätöntä. Asenteeseen kuului typerät käsitykset monista asioista ja varmaan naisistakin on tullut puhuttua huonosti. Tosin en koskaan päin naamaa.
Tämä muutosprosessi alkoi n. 30 vuotiaana, jolloin pienet asiat alkoi vähän ärsyttää. Ja sitten enemmän ja enemän. Ja nyt, 46-vuotiaana olen täysin muuttunut ja inhoan nuorta itseäni yhtä paljon kuin noita typeriä, jotka vaahtoaa noista asioista. Se tuntuu lapselliselle, typerälle, epä-älylliselle, ei rationaaliselle.
30 vuoden tienoilla tapahtuvana tuommoinen muutos on ihan kypsymistä, siinä paikkeilla osa railakkaammistakin nuorista miehistä rauhoittuu.
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Nuorena kun ei ole vielä tietoa asioista eikä kokemusta, voi kannattakaa sellaisia asioita, jotka silloin vetoavat tunteeseen tai mieleen. Kun kokemusta ja tietoa tulee lisää alkaa ymmärtää asioita laajemmassa mittasuhteessa ja silloin asia voi tuntua lapselliselta. Osa inhosta voi tulla siitä että asiaan sekoittuu itseinhoa, mielessään ajattelee miten on voinut toimia kuten toimi nuorempana, ja jotta voisi tulla toimeen itsensä kanssa kääntää itseinhonsa tuota aiemmin kannattamaansa asiaa kohtaan, jotta voi tulla toimeen nykyisen minänsä ja ajattelutapansa kanssa. Tästä seuraa paljon vääriä olettamuksia ja kuvittelee että pystyy erottamaan asiat toisistaan, vaikka mieli on kiinnittynyt ihan väärään asiaan, eikä pysty negatiivisuuden takia katsomaan asiaa lainkaan neutraalisti tai puolueettomasti. Tästä seura se että tekee todella pahoja vääriä päätelmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi tänään töissä yksi 50-vuotias mies muisteli innoissaan armeija-aikojaan. Jotakin alle vuoden palvelusta 30 vuotta sitten. Hän halusi minua mukaan muistelemaan. En halunnut, koska koko juttu tuntui taas sille typerälle höpöhöpölle. Mitä merkitystä jollakin ammoin suoritetulla armeijalla on mihinkään? Alle vuosi ei voi aikuiselle ihmiselle olla elämän avainkokemuksia. Sehän on täysin säälittävää. Samalla oksetti se, miten innoissaan itse armeijaan aikanaan menin ja sen suoritin. Ei minulla ole armeijaa vastaan mitään sinänsä, mutta tuo romantisointi oksettaa.
Toinen on se, että tämä sama heppu puhuu koko ajan jotakin paskaa homoista ja lesboista. Mitä se sitä liikuttaa? Ei yhtään mitään. Ja sitten se jatkuva talousoikeistolainen puhe, miksi ei pidä turpaansa kiinni työpaikalla.
Ehkä eniten ärsyttää, että tiedän tismalleen tuon ihmistyypin, olin nuorena menossa samaan suuntaan. Sitten kasvoin siitä ulos ja nyt inhoan sitä. Pystyn lukemaan noita tyyppejä kuin avointa kirjaa ja kaiken sen alla heillä on käsitys siitä, että he ovat parempia kaikessa. Siis ego on pullea. Usealla ei myös ole elämästä kovinkaan paljon kokemuksia, he ovat eläneet aika helppoa elämää, mutta eivät kuitenkaan halua oppia mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Nuorena kun ei ole vielä tietoa asioista eikä kokemusta, voi kannattakaa sellaisia asioita, jotka silloin vetoavat tunteeseen tai mieleen. Kun kokemusta ja tietoa tulee lisää alkaa ymmärtää asioita laajemmassa mittasuhteessa ja silloin asia voi tuntua lapselliselta. Osa inhosta voi tulla siitä että asiaan sekoittuu itseinhoa, mielessään ajattelee miten on voinut toimia kuten toimi nuorempana, ja jotta voisi tulla toimeen itsensä kanssa kääntää itseinhonsa tuota aiemmin kannattamaansa asiaa kohtaan, jotta voi tulla toimeen nykyisen minänsä ja ajattelutapansa kanssa. Tästä seuraa paljon vääriä olettamuksia ja kuvittelee että pystyy erottamaan asiat toisistaan, vaikka mieli on kiinnittynyt ihan väärään asiaan, eikä pysty negatiivisuuden takia katsomaan asiaa lainkaan neutraalisti tai puolueettomasti. Tästä seura se että tekee todella pahoja vääriä päätelmiä.
Varmaan totta. Hyvä viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse flirttasin nuorena äärioikeiston suuntaan. Syynä oli huono lapsuus, tarve kuulua porukkaan ja viha joka oli lapsena kertynyt. Tämä ajattelusuunta löysi viholliset minulle valmiiksi ja sitä oli sitten helppo sympata.
Tämä ajattelumaailma muuttui erinäisten sattumien kautta pois. Oikeat opiskelu- ja muut kaverit, internet-kulttuurin puuttuminen (olen hieman vanhempi), rauhallinen ja tasainen tyttöystävä. Aloin myös tajuta, että lapsuuteni kokemuksiin syyllisiä ei ollutkaan mitkään kuvitellut yhteiskunnalliset tahot, vaan syyllisiä sai etsiä lähipiiristä.
Nämä on vaikeita asioita. Pahimpia on ne, jotka ei halua muuttua, vaikka totuus tarjottaisiin lautasella eteen. Osa on ihan vaan tyhmiä, mutta osalla ego on niin pullistunut, että se kieltää totuuden mieluummin ja uskoo valheeseen. Koska itsetunto ei kestä muutosta. Ja joskus aivopesu on vaan mennyt liian pitkälle eikä paluuta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuistuminen
Miksi sitten osa ainakin minun kavereistani ei ole muuttunut juuri ollenkaan? Samat jutut kuin 20 vuotta sitten.
Mä en tajuu mitään, mistä te puhutte. Kertokaa näitä juttuja vähän konkreettisemmin, ihan esimerkein.
Noh, mä olenkin erakko, olen aina vihannut politiikkaa enkä siihen ikinä puutu millään tavoin, en edes puheissani enkä ole mihinkään massaöyhötyksiin lampaana lähtenyt, olen aina ollut yksinäinen vastarannankiiski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykkäät ihmiset usein muuttuu. Varsinkin jos oikeasti saavat elämänkokemusta. Kaikkihan ei sitä saa, aika ei ole elämänkokemusta, vaan kokemukset. Sellaiset, jotka pistää miettimään. Ja monella ei niitä ole. Se tekee heistä yhden tempun poneja, mustavalkoisia öyhöttäjiä, jotka ovat varmoja mielipiteissään, mutta hädissään kun perheeseen syntyy kehitysvammainen lapsi tai joutuvat itse työttömiksi tai heidän ihailemansa järjestelmä pettää heidät.
Vierailija kirjoitti:
Itse flirttasin nuorena äärioikeiston suuntaan. Syynä oli huono lapsuus, tarve kuulua porukkaan ja viha joka oli lapsena kertynyt. Tämä ajattelusuunta löysi viholliset minulle valmiiksi ja sitä oli sitten helppo sympata.
Tämä ajattelumaailma muuttui erinäisten sattumien kautta pois. Oikeat opiskelu- ja muut kaverit, internet-kulttuurin puuttuminen (olen hieman vanhempi), rauhallinen ja tasainen tyttöystävä. Aloin myös tajuta, että lapsuuteni kokemuksiin syyllisiä ei ollutkaan mitkään kuvitellut yhteiskunnalliset tahot, vaan syyllisiä sai etsiä lähipiiristä.
Nämä on vaikeita asioita. Pahimpia on ne, jotka ei halua muuttua, vaikka totuus tarjottaisiin lautasella eteen. Osa on ihan vaan tyhmiä, mutta osalla ego on niin pullistunut, että se kieltää totuuden mieluummin ja uskoo valheeseen. Koska itsetunto ei kestä muutosta. Ja joskus aivopesu on vaan mennyt liian pitkälle eikä paluuta ole.
Omituisen järkevä viesti tälle palstalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuistuminen
Miksi sitten osa ainakin minun kavereistani ei ole muuttunut juuri ollenkaan? Samat jutut kuin 20 vuotta sitten.
Ovat luultavasti vähemmän älykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse flirttasin nuorena äärioikeiston suuntaan. Syynä oli huono lapsuus, tarve kuulua porukkaan ja viha joka oli lapsena kertynyt. Tämä ajattelusuunta löysi viholliset minulle valmiiksi ja sitä oli sitten helppo sympata.
Tämä ajattelumaailma muuttui erinäisten sattumien kautta pois. Oikeat opiskelu- ja muut kaverit, internet-kulttuurin puuttuminen (olen hieman vanhempi), rauhallinen ja tasainen tyttöystävä. Aloin myös tajuta, että lapsuuteni kokemuksiin syyllisiä ei ollutkaan mitkään kuvitellut yhteiskunnalliset tahot, vaan syyllisiä sai etsiä lähipiiristä.
Nämä on vaikeita asioita. Pahimpia on ne, jotka ei halua muuttua, vaikka totuus tarjottaisiin lautasella eteen. Osa on ihan vaan tyhmiä, mutta osalla ego on niin pullistunut, että se kieltää totuuden mieluummin ja uskoo valheeseen. Koska itsetunto ei kestä muutosta. Ja joskus aivopesu on vaan mennyt liian pitkälle eikä paluuta ole.
Riippumatta puoluekannasta tai muista identiteettimarkkereista rasittavammat ovat ne, joiden näkemykset ovat joustamattomia ja välttelevät selvästi oman henkilökohtaisen tarinansa (back story) purkamista. Siis sen miettimistä, millaiset eväät sai elämään, mikä omassa lapsuudenkodissa (arvot, kommunikointi, tunneilmaisu, ymmärrys omasta suvusta..) oli hyvää/huonoa, Arvostus hetää kaikesta pinnistelystä jonkinlaista nöyryyttä kohtaan: sain nämä eväät ja kortit ja koetan tehdä näistä sellaisen elämän, joka ei kuormita aivan järjettömästi ympäristöä. Ympäristöä voi kohtuullisesti kuormittaa, kunhan suunta on oikea eli suostuu tekemään ikävää työtä omien sokeiden pisteidensä kanssa (joista usein ystäviksi nimitetyt saattavat huomautella).
Aika harvassa ne, jotka eivät yhtään kehity iän karttuessa mutta nämä ovat sitten sitäkin myrkyllisempiä ja syyttävät loputtomasti ympäristöään niin, etteivät edes yritä itse korjata noita mahdollisesti ympäristön tuottamia vammoja psyykkisen työn, siis itsekasvatuksen kautta. Nämä jotka edes pyrkivät siihen ansaitsevat arvostusta. Lähtökohdathan voivat olla todella karuja, siinä ei ole mitään uutta mutta sitten elämäntavoite on pyrkiä kohti sellaista elämää jossa voi sanoa olevansa jostakin kirouksesta vapaa. Tuo onkin ihan riittävä elämän tarkoitus, mutta kaikille se ei vain kelpaa, liian nöyryyttävää kai kulkea se kivinen tie kun voi joutua apuakin pyytämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuistuminen
Miksi sitten osa ainakin minun kavereistani ei ole muuttunut juuri ollenkaan? Samat jutut kuin 20 vuotta sitten.
Ovat luultavasti vähemmän älykkäitä.
Tuo on ihan todellinen syy. Sitten myös ympäristö joka ei kannusta kehittymään, mutta sekin on myös valinta olla poistumatta uusiin maisemiin. Uteliaat luonteet toisaalta eivät ole nitä pahiten rikottuja, joiden voimat voivat mennä ihan vain selviytymiseen. Tai ainakin suuresti vaikuttaa eteenpäinpyrkimiseen. Silti jokin syvempi asenne lopulta ratkaisee elämänsuunnan.
Tavallaan ymmärrän miksi äärioikeisto tai joskus ihan vaan äärimmäinen konservatismi viehättää kaoottisen ja rikkinäisen lapsuuden kokeneita. Sehän tarjoaa järjestystä kaaokseen ja luo illuusion että kaaos oli mädäntyneen yhteiskunnan mahdollistama. Että korjaamalla se kaikki muukin korjaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän miksi äärioikeisto tai joskus ihan vaan äärimmäinen konservatismi viehättää kaoottisen ja rikkinäisen lapsuuden kokeneita. Sehän tarjoaa järjestystä kaaokseen ja luo illuusion että kaaos oli mädäntyneen yhteiskunnan mahdollistama. Että korjaamalla se kaikki muukin korjaantuu.
Jos et ole vasemmistolainen nuorena sinulla ei ole sydäntä.
Jos et ole oikeistolainen aikuisena sinulla ei ole aivoja.
Inceliys?