Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei kihisytä palstan katkeroita kiukusta kuten Sanna Marinin onni. Hupaisaa.
Ei vaikuta onnelliselta, vaan huomion- ja näyttämisenhaluiselta. Ihan kuin haluaisi huutaa muille, että tämä on nyt minun mieheni, pitäkää muut näppinne erossa. Mieheen itseensä ei mitä ilmeisimmin ole luottamista.
Voi että. Ehkä teidän omiin suhteisiinne ei liity kovin suuria intohimoja, kun tämä niin järkyttää. Tuollaista se on, kun ei voi pitää näppejään erossa toisesta. Toivon teillekin rakkautta kesäänne :-).
Toivottavasti myöskään sä et näytä sitä keski-ikäistä rakkautta tuolla julkisesti. Sitä ei haluta nähdä, vaikka kuinka niin kuvittelet.
Sannan aiheuttama kateus on kyllä järkyttävää :D ja toki, onhan hän todella hyvännäköinen, menestyvä, laiha, urheilullinen ja rikas. Kyllä se kaihertaa, kun oma elämä on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen pariskunta nuoleskelee kadulla EI OLE HYVÄÄ KÄYTÖSTÄ.
Vituttaako vituttaako, kuuntelen...?
Ei, säälittää. Ei ole normaalia keski-ikäisen naisen ja miehen käytöstä. Ehkä syksyn saapuessa tuokin pari on eronnut kuin noin pitää "rakkautta" alleviivata. Pyrkyri on pyrkyri.
Vierailija kirjoitti:
Näistä kommenteista voisi vaikka loukkaantua, ellei tietäisi ketkä tänne kirjoittaa:
Lihavat trikoomekkoämmät, omassa tyhjässä elämässään ja voimattomassa kiukussaan. Kun ei se oma elämä mennytkään ihan niin kuin kuvitteli. Ainoana lohtuna siellä kuumassa kerrostalon vuokrakopperossa, ongelmalähiössä, purkaa raivoaan tissihiki valuen pisaroina.
Taitaa osua suoneen, kun näin henkilökohtaisesti otat.
Erikoinen tapaus tämä Sanna. Ei tuossa roolissa harrasteta tuollaista aivan Helsingin ydinkeskustassa, ellei huomiota ihan haluta. Ehkä tämä on sitten joku tarve hänellä osoittaa jotain, vaikka sitten vauvapalstan ketjun pituutta, mutta ei nyt vaan kannataisi..
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran ruma mies
Sopii rumalle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois Sanna saanut varmaan jonkun paremmankin, aika vähään tyytyi.
Vähään tyytyi, mutta nykymaineella oli tyytyminen 👍
Kuvitteleeko joku että Sannalla ja lökäpöksyllä on joku kuuma romanssi, ottavat vain rahat pois kun on tarjolla. Eihän nyt keski-ikäiset ihmiset muuten oikeesti noin toimi. Feikki juttu, siinäpä mallia Marin kohta teini-iässä olevalle lapsukaiselle.
Hän lähti taas tänään ulkomaille joten ehkä oli jo etukäteen vähän ikävä kumppaniaan. Ei varmaan mikään iso rikos.
Eikä päivääkään ole töitä kumpikaan ikinä tehnyt.
Teinimeininkiä. Ei nelikymppisenä tarvitse enää pussailla näyttävästi kadunkulmissa. Käsi kädessä voi kävellä, mutta intohimoiset suudelmat voi suudella ihan hyvin siellä, missä ei ole niin paljon silminnäkijöitä (eli kuvaajia). Huomionhakua tuo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäytyy kuin teinityttö vaikka ikää on kohta 40 vuotta ja mies jo yli 40.
Minä olen 42 v. ja seurustellut mieheni kanssa 20 v. ja ollut naimisissakin yli 10 v. ja edelleen saatan suudella häntä kadunkulmissa. Toivon ettei se koskaan lopukaan.
Kenelle esität?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo vähän höpsöä, mutta kaipa sitä rakastuneena haluaa kuuluttaa rakkauttaan kaikille.
No enpä tiedä. Taisi olla vaan keino saada huomiota ja pärstää näkyville, kun eihän siitä pitkään aikaan ole mitään juttua missään ollut.
Täytyy kyllä sanoa, että olen etenkin näin naisena pettynyt Sannaan. Hän on ollut pääministeri, hänellä olisi ollut mahdollisuuksia mihin vaan, mutta hän tuntuu vajonneen samaan kastiin Sofia Belorfin, Erna Huskon ja muiden näiden bimbojen kanssa. Tärkeintä on olla vaan näkyvillä. Ei mitään muuta... Missä se kunnianhimo ja halu olla mukana päätöksenteossa, mistä hän puhui siinä Veitola yökylässä ohjelmassa?
Eikös Sannasta pitänyt tulla joku puhuja, muita inspiroiva ihminen, mutta tuokin juttu on tainnut kuivua kasaan.
Viestistäsi päätellen seuraat lähinnä seiskaa. Kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seiskaan on päästävä. Kumma nainen ja vielä kummempaa että tuo on johtanut maatamme.
Elä unta näe että marin seiskan takia hellyyden osoituksia osoittaa. Seiska on roskalehti, stalkkaajia toimitus täynnä. Ensinnäkään ei kuulu sulle vaikka kulkisi sormi nenässä. Koeta jo pästä irti sanna maniasta. Ota myös lääkkeesi!
Sun kannattaisi päästää irti tuosta ykkösfanituksesta. Todella creepyä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä suhteissa leipääntyneet kadehtii oikein kunnolla. Kyllähän se kaivelee, kun oma mies ei edes katso.
Säkö haluaisit jonku kieltä nuoleskella niinku 15-vuotias?
Sitten mammat ihmettelee kun omaa miestä ei kiinnosta, kun mammoille kielisuudelmat on jo iso nounou ja hävettää. Voi miesparkoja.
Jep. Itsestä kuulostaa oudolta, että kielisuudelmat ovat vain lapsille? Nehän on ihan normaaleja hellyydenosoituksia ihan minkä tahansa ikäisille.
Ovat normaaleja kyllä, mutta Helsingin keskustassa esityksen järjestäminen ei ole normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäytyy kuin teinityttö vaikka ikää on kohta 40 vuotta ja mies jo yli 40.
Minä olen 42 v. ja seurustellut mieheni kanssa 20 v. ja ollut naimisissakin yli 10 v. ja edelleen saatan suudella häntä kadunkulmissa. Toivon ettei se koskaan lopukaan.
Kenelle esität?
Sinulle, katkeralle rumalle akalle, jota kukaan ei ole koskaan rakastanut. Meitä kauniita ja kivoja rakastetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen pariskunta nuoleskelee kadulla EI OLE HYVÄÄ KÄYTÖSTÄ.
Vituttaako vituttaako, kuuntelen...?
Ei, säälittää. Ei ole normaalia keski-ikäisen naisen ja miehen käytöstä. Ehkä syksyn saapuessa tuokin pari on eronnut kuin noin pitää "rakkautta" alleviivata. Pyrkyri on pyrkyri.
Ei sille kampaaja riitä. Aivan liian vaatimaton ammatti.
Sanna Marin on oikeasti ruma nainen. Moni huono-osainenkin nainen on kauniimpi. En ymmärrä miksi tuollaisen pitää yrittää esittää meille jotain julkkis kohu kaunotarta. Jättäisi sen homman niille, jotka paremmin osaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomiota on saatava.
Sannan kannataisi perustaa Only Fans olisi varmasti kannattava, vai onko rahaa jo tarpeeksi.
On siinä ex pääministeri, milloin makaa kallioilla kutemassa, milloin taas katujen kulmissa. Eikö heillä ole majapaikkaa, kannattaisi ottaa huone, vaikkapa tunnin huone.
Sinä olisit epäilemättä ensimmäinen tilaaja :-).
No en ehkä, Sannasta on jo kaikki nähty, enkä ole kiinnostunut naisista.
Nyt pukkaa avustajille taas hommia, kun Sanna on taas maisemissa. Onnittelen toivottavasti Sannan pöydästä tippuu murusia teillekin.
Vierailija kirjoitti:
Hän lähti taas tänään ulkomaille joten ehkä oli jo etukäteen vähän ikävä kumppaniaan. Ei varmaan mikään iso rikos.
Eikö sillä ole kotia ikävänsä osoittamiseen? Vai onko siirtynyt kadulle?
Ai tekeekö hän oikein työtä. Minusta hön on pienimunainen ja aivoinen surkimus, joka saa palkkansa kyttäämällä puskissa ihmisiä ja kuvaamalla heitä salaa. Miksi muuten lehdessä saa julkaista kuvia ihmisistä kun minä en saa julkaist, jos otan härpästä, vai mikä viŧun Hörkkö se on, kuvan? Säälittävä tuo härppä, oikein ihmissaastaa. Marinista en välitä, mutta vielä vähemmän välitän härpän kaltaisista puskissa roikkuvista vajaaälyisistä ääliöistä.