Lue keskustelun säännöt.
Ymmärsin, että koko elämäni pahin vastustaja olen minä itse. Ei ulkoapäin tulevat ongelmat vaan oma asenteeni. En kuitenkaan osaa muuttua.
04.06.2024 |
Minusta kun ei pitänyt tulla samanlaista kuin katkerasta äidistäni, joka syyttää elämänsä tapahtumia vuodesta toiseen ja siksi on nykyäänkin huono tilanne. Aina samat ihmiset ja samat tapahtumat siellä kaivavat mieltä ja aina samat ongelmat toistuvat jatkossakin.
Minä olen oikeastaan vielä pahempi ja olen masentunut niin pahasti, että olen alkanut vihaamaan itseäni ja oikeasti haluaisin vain kuolla. Inhoan menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Tai oikeastaan pelkään ja on todella raskas olo.
Sitten kelaan mitä pitäisi tehdä jotta olisi ehkä hetken kivempaa. Niin aina on jokin tekosyy, esim. Rahat ei riitä, olen liian lihava, ei onnistu, ei minusta ole siihen kuitenkaan jne.
Samaan aikaan ihmiset, joilla on samoja ongelmia mutta eri asenne niin tuolla vaan paistattavat menemään vaikka jännittäisi tai eivät välitä muiden mielipiteistä.
Minä taas uskon ihan aidosti siihen, että olen liian surkea tai minusta on jotain haittaa, että parempi pysyä vain kotona. Ajattelen aidosti, että aiheuttaisin lähinnä vain paheksuntaa ja kokisin itseni kuitenkin vain ulkopuoliseksi.
Tämä on ihan helvetin kuluttavaa elää tällaisen pään kanssa ja vielä tietää, että tämä oikeasti tapahtuu oman pääni sisällä eikä ole todellisuutta! Ei tarvisi kuin saada asenteenmuutosta niin johan olisi eri meininki.
Kommentit (22)
Ja se naaman kirein kohta löytyy aina kulmakarvojen välistä nenäharjanteen päältä. Se nyrpistys. Aina kun havahdun että jotain on pielessä, havahdun että asiat eivät ole hyvin, aina sen kumppanina on nyrpistynyt naama enkä muista milloin se oli asettunut siihen asentoon. Olen voinut miettiä kipeitä asioita monta tuntia -päivää- viikkoa - enkä ole ollut läsnä. Nämä ovat niitä hetkiä kun havahtuu mutalätäköstä. Tismalleen samalla hetkellä olen hevosen päällä. Ei ole nousijaa vaan tietoisuus itse nosti havaitsijan ratsaille ja taas koitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Supervinkkejä. Haluan lisätä jotain omiani:
Askeleen ottaminen taaksepäin, tarkkailijan rooli. Asioiden kelaaminen ja työstäminen jauheeksi toimii, mutta jauheestakin pitäisi luopua. Emme koskaan halua luopua jauheistamme.
Supertehokas keino jos jauheen säilyttäminen ei kiinnosta tai tuntuu että jauhe alkaa haista mutta ei tiedä miten päästä haisusta eroon: haju johtuu siitä että joku on tehnyt sinulle jotain. On kauna päällä mutta jokin sisällä ei pysty antamaan anteeksi. Mieti rikosta jonka joku on tehnyt snulle. Sitten mieti samaa rikosta jonka olet tehnyt jollekin muulle mutta et ole halukas myöntämään sitä. Etsi vastaavin ilkeä kohta elämästä jolloin olet tehnyt jollekin toiselle samaa mistä nyt itse koet kaunaa jollekin ja kauna menettää energian tai voiman. Jos et löydä muistista sopivaa tilannetta juuri nyt mutta tilanne vaatii? Käytä magiaa: kuvittele että olet tehnyt toiselle saman mitä joku on tehnyt sinulle. Efekti on sama, mutta viimeistään unessa muistat että olet tehnyt saman joskus jollekin toiselle.
Haluatko pysäyttää sisäisen puheen? Haluatko pysäyttää itsekriitikon? Tunne naamasi. Ota ote kasvojen lihaksiin. Aina kun yhytän itseni sisäisestä puheesta, havahdun että en ole tiedostanut naamaani. Naamani on vääntäytynyt tuskaan vaikka olisin puutarhassa katselemassa perhosia (joita en siis nähnyt oikeasti koska olin painajaisunessa)
diskursiivinen ajattelu on mielelle mahdoton tehtävä jos tunnet naaman. On mahdotonta uppoutua sinä minä hän me te he mitä jos ja niin edespäin-mietteisiin jos tiedostaa kasvot. Mieli puhuu mutta mieli hiljenee jos naama on vahtimassa. Olen alkanut miettimään asiaa ja voin turvallisesti jo nyt todeta että diskursiivinen ajattelu on 95% paskaa eikä siitä ole hyötyä. Paskan kierrätytstä paskapumpun avulla paskasuihkulähteeseen. Kaikki se saastuttaa mieltä. Haaskausta. Kakkahana sulkeutuu kun tiedostaa kasvot. Uskomaton taikatemppu.