Olen niin pettynyt rakkauselämääni etten tunne rakkautta enää

Olen aina pitänyt itseäni tunteellisena ihmisenä mutta nyt olen huomannut että minun on hyvin vaikea tuntea rakkautta ketään kohtaan. Minulla on mies ja lapsi ja epäilen 'rakkauttani' heitä kohtaan. Enimmäkseen se on velvollisuuden tuntoa ja välittämistä mutta mitään muuta en tunne. En kuitenkaan ole mikään sosiopaatti tai psykopaatti, tunteita kyllä on mutta ne eivät ilmene helpolla. Kaikista vähiten silloin kun minua on satutettu, ignoorattu, vähätelty jne. haluan eristäytyä ja sulkeutua omiin ajatuksiini ilman että joku on aina siinä häiritsemässä. 

Minusta tulee äärimmäisen etäinen ja vaikeasti lähestyttävä silloin kun siipi on maassa. Tiedän tarvitsevani apua mutta tuntuu että vaikka sanoisin mitä ei sillä ole enää mitään merkitystä. Olen mieluummin yksin kun toisten vihamielisyyttä ruokkivan ilmapiiriin sisällä. Aina minussa on jotain mistä toinen ei pidä tai pitää vastenmielisenä. Eniten ihmetyttää mieleni tyhjyys, siellä pitäisi olla jotain mutta se on tyhjä maa mitä sateetkaan eivät rehevöitä. Menipä runolliseksi.