Onko sulla joku salainen ihastus, jolle et aio tehdä mitään?
Minä aloitan. Olen ihastunut aamumetrossa välillä samaan aikaan kulkevaan mieheen. Lienee omanikäiseni, hyvännäköinen ja jonkunlaista silmäpeliä hänen kanssaan pelaillaan. Kuvittelen ainakin ihastuksen olevan molemminpuolista. Joka aamu yritän ehtiä tuohon samaan metroon ja petyn aina, jos mies ei ole siellä. Ja kun se on siellä, niin jaksan koko päivän hymyillä. En usko, että tulen kuitenkaan koskaan viemään tätä millään lailla eteenpäin. Jos mies tulisikin juttelemaan, niin sitten toki miettisin uudestaan.
Kommentit (28)
On, eräs mies. En tule tekemään asialle mitään. Ihailen häntä kaukaa ja toivon, että hän jatkossakin pysyy kaveripiirissä. Olen varattu.
Stalkkaan miestä, jonka kanssa minulla oli ulkomailla parikymppisenä säätöä, mutta emme olleet yhtään match ja molemmat meni tahoillaan naimisiin. Stalkkaus on helppoa, koska hän on työn puolesta esillä. Hän asuu edelleen maassa, jossa tapasimme ja olen pian menossa lomalla käväisemään (isohkossa) kaupungissa, jonka alueella hän asuu. En aio siellä etsiä häntä käsiini vaivihkaa, mutta olisipa hienoa nähdä hänet vaikka kaupassa. Viimeksi nähnyt hänet vilaukselta 10 vuotta sitten, ihastumisesta on melkein 20 vuotta.
En nyt oikein voi sanoa että ihastus, mutta eräässä liikuntaharrastuspaikassa on aina kanssani samaan aikaan eräs mies. Käyn siellä aina tiettynä kellonaikana ja niin näköjään hänkin. En kokisi luontevaksi tuossa tilanteessa lähestymistä kun en edes tiedä onko hän sinkku vai varattu.
Joo, mies on eronnut, mutta en ole uskaltanut tehdä aloitetta jos ei tykkääkään minusta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Aina olen ihastuksiani lähestynyt ja kertonut tunteistani mutta koskaan eivät ole tunteneet samoin. Sen takia ikisinkkuna tässä mennään, luultavasti hautaan. Nykyään en enää edes ihastu, viimeksi ihastuin 2015. N35
Miksi ihmeessä olet lähestynyt ihastuksiasi ja kertonut heille tunteistasi? Oletko kertonut tunteistasi vieläpä heti alkuun. Sanoisin, että näin ei pitäisi toimia. Tuollaisissa tilanteissa on hyvä löytyä herkkyyttä ja kykyä odottaa.
Olen, uuden työpaikan pomooni. Jo ensimmäisenä päivänä kun hän esitteli mulle paikkoja ja katselin kun hän käveli edelläni ja puhui, niin tajusin et hei hetkinen, hän onkin aikas kuuma... Olen pitkä nainen, mutta pomo on niin pitkä ja jäntevä, että tunnen itseni pieneksi hänen vierellään. Voisin kuunnella pomon ääntä vaikka koko päivän, ja aina piristää päivää kun nään hänet edes vilaukselta.
Aina kun jutellaan katson silmiin ja hymyilen leveästi. En ole huomannut pomon puolelta pitkiä katseita tms, hymyilevä ja ystävällinen hän aina on. En aio kertoa ihastuksesta, vaikka oon niin ihastunut että välillä sattuu ja fantasioin usein pomosta, että meillä olis salasuhde ja harrasteltaisiin työpaikalla siivouskomerossa... Pomo on todella asiallinen mies ja tuskin tuntee samoin, potkut varmaan saisin jos kertoisin 😂
Töissä yksi nuorempi nainen. En osaa sanoa flirttaileeko juuri minulle, vai onko muuten vain sellainen. Olen kyllä tottunut että naiset flirttailee minulle avoimesti muutenkin. En aio tehdä asialle mitään, ellei hän itse tee aloitetta. Työpaikka on turvapaikka, enkä halua töissä mitään säätöä, mutta jos tuo nainen kysyisi, niin en osaa sanoa mitä tapahtuisi...
Mulla on käytännössä aina salainen ihastus johonkin suuntaan menossa, vaikka olen onnellisesti naimisissa. Olen ollut aina ihastuja, mutta en ole koskaan tehnyt näille ihastuksilleni mitään.