Miksi naapurilla olisi oikeus
Huomautella tupakoinnistani?
Asumme uudessa kerrostalossa ja taloyhtiön säännöt sanovat, että on savutontaloyhtiö.
En polta kotona enkä parvekkeella vaan menen ulos tuohon ulko-oven edustalle. Tietyt naapurit silti huomauttelee tupakoinnista. Pahin on se naapur joka väittää etten saisi tupakantuppeja laittaa maahan kummallisesti ne tupakantumpit ovat tuosta ulko-oven edestä aina kadonneet (huoltomies varmasti siivoaa ne)
Suomessa ei ole lakia joka kieltää tupakoinnin tai tumppien heittämisen maahan.
Kommentit (45)
Miksi ihmeessä muutit savuttomaan taloon?
Urpo. Roskatun tupakantumpin vaikutukset voivat ulottua ihmisten ruokalautasille asti. Usein kadulle nakattu tumppi kulkeutuu sade- ja sulamisvesien sekä tuulten mukana järviin, jokiin ja meriin, joissa siitä vapautuvat myrkyt voivat saastuttaa satoja litroja vettä ympäriltään. Tupakantumppi ei maadu, vaan hajoaa mikromuoviksi, joka voi päätyä kalojen ruoansulatuskanaviin ja edelleen ruokapöytiin. Toisekseen jos taloyhtiö kieltänyt tupakoinnin se yleensä koskee myös taloyhtiön piha-aluetta johon se tosin voikin kuuluu. Ei kaikkeen tarvitse erikseen olla lakia. Oma järkikin sen pitäisi sanoa etteivät tumpit kuulu maahan. Kerran olet niin addiktoitunut tupakkaan. Niin mikset saman tien syö niitä tumppejasi? Muutenkin myrkytät kehoasi tupakoimalla niin ei sen askillisen tumppeja syönti mitään aiheuta.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia et voi mennä kauemmas siitä ovelta sika? Ja onko se niin vaikeaa laittaa tumppi roskiin?
Lähin roskis on talon toisella puolella.
Ap
Tupakointiko tekee tyhmäksi ja vaikuttaa jopa kirjoitustaitoon...
Minä ottaisin yhteyden isännöitsijään ja tekisin valituksen
Vierailija kirjoitti:
Mahtanee olla provo🥸
Ei ole. Katselkaa kerrostalojen ulko-ovien edustoja, ne on täynnä tupakantuppeja.
Tupakoitsijat...
Kuulin kerran, kun eräs nainen valitti siitä että "kyllä alkaa valitus, kun käy tupakilla linja- auton pysähdystauolla niin alkaa valitus hajusta yms."
Itsehän ne useinkaan eivät huomioi muita ja sitten valittavat muiden valituksesta...
Minäminäminäminäää!!
Vierailija kirjoitti:
Urpo. Roskatun tupakantumpin vaikutukset voivat ulottua ihmisten ruokalautasille asti. Usein kadulle nakattu tumppi kulkeutuu sade- ja sulamisvesien sekä tuulten mukana järviin, jokiin ja meriin, joissa siitä vapautuvat myrkyt voivat saastuttaa satoja litroja vettä ympäriltään. Tupakantumppi ei maadu, vaan hajoaa mikromuoviksi, joka voi päätyä kalojen ruoansulatuskanaviin ja edelleen ruokapöytiin. Toisekseen jos taloyhtiö kieltänyt tupakoinnin se yleensä koskee myös taloyhtiön piha-aluetta johon se tosin voikin kuuluu. Ei kaikkeen tarvitse erikseen olla lakia. Oma järkikin sen pitäisi sanoa etteivät tumpit kuulu maahan. Kerran olet niin addiktoitunut tupakkaan. Niin mikset saman tien syö niitä tumppejasi? Muutenkin myrkytät kehoasi tupakoimalla niin ei sen askillisen tumppeja syönti mitään aiheuta.
Ja eläimet saattaa syödä niitä. Kyllä sen tumpin voi laittaa tuhkikseen(kannellinen purkki)
Vierailija
Ei ole. Katselkaa kerrostalojen ulko-ovien edustoja, ne on täynnä tupakantuppeja.
Ap:n kirjoitustyyli on erikoinen ja muutenkin...
Eikä todellakaan kaikissa paikoissa ole tumppeja.
Mikään laki ei kiellä tunkemasta jotain pahanhajuista oven luukustasi sisälle
Vierailija kirjoitti:
Minä ottaisin yhteyden isännöitsijään ja tekisin valituksen
Taloyhtiö on savuton ja piha on taloyhtiön... mitäpä veikkaat että isännöitsijä vastaa.
Eli taloyhtiön ulko- oven edusta ei kuulu taloyhtiöön...
Näinhän se🤦
Vierailija kirjoitti:
Lähin roskis on talon toisella puolella.
Ap
Etkä tietenkään kykene ja jaksa mennä sinne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia et voi mennä kauemmas siitä ovelta sika? Ja onko se niin vaikeaa laittaa tumppi roskiin?
Lähin roskis on talon toisella puolella.
Ap
No ota joku pieni purkki tai rasia mukaasi sille tumpille ja vie kotisi roskikseen. Kirpparilla näin kerran myynnissä "autotuhkiksia", eli pieni muovinen kannellinen kuppi, jossa metallisisus. Kansi oli sellainen kiinninapsautettava. Keinot on monet. Pilttipurkkikin ihan hyvä, ja mahtuu taskuun.
Jos niistät vaikka ulkona nenäsi, niin heitätkö nessunkin kadulle, jos ei roskista ole juuri silloin kohdallasi? Tosin fiksuhan ei tietenkään itseään tappaisikaan tervalla ja 200 muulla myrkyllä, mitä palava savuke sisältää. Joten eipä väliä. Kivat syövät vaan! :)
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia et voi mennä kauemmas siitä ovelta sika? Ja onko se niin vaikeaa laittaa tumppi roskiin?
AIVAN!
Koiranpaskatkin maatuvat nopeampaan kuin se tumppi!
Toisekseen, sinähän AP sen huoltomiehen palkan maksat! Mitä enenmmän sotket, sen enemmän se huoltoyhtiö velottaa.
Tasaseen tahtiin nousee.
Kysy vaikka!
(PS. vain moukat tupakoi enää)
Miksi ylipäätään tupakoit? Onhan se raskasta viedä roskat roskiit
Vierailija kirjoitti:
Tupakoitsijat...
Kuulin kerran, kun eräs nainen valitti siitä että "kyllä alkaa valitus, kun käy tupakilla linja- auton pysähdystauolla niin alkaa valitus hajusta yms."
Itsehän ne useinkaan eivät huomioi muita ja sitten valittavat muiden valituksesta...
Minäminäminäminäää!!
Ja entäs ne pysäkkiröökaajat, kun ei tarvita kuin se yksi, joka änkeää väen keskelle vetämään? Odota siinä sitten bussia kuvottavassa hajussa ja savun peitossa. Lisäksi se samainen idiootti hajustaa koko bussin, kun sitten vielä hönkäilee saastaansa koko matkan. Naurettavinta on joku pastilli vielä sen päälle.
Ja voi se niiden vaatteiden haju. Töissä pukukaapista tarttuu muidenkin vaatteisiin. Mutta minäminäminä!!!!!!
Minkä takia et voi mennä kauemmas siitä ovelta sika? Ja onko se niin vaikeaa laittaa tumppi roskiin?