Miten ihmiset uskaltaneet ennen kulkea yksin metsissä kun kaikkialla uskottu olevan tonttuja, maahiaisia ja pahempaakin
Ennen vakaasti uskottiin peikkoihin, maahisiin, metsänpeittoon, toki myös keijuihin ja haltioihin, miltä tuon ajan ihmisestä tuntunut kulkea vaikka kauas Turun linnaan omalta asuinseudultaan?
Kirkkoja harvassa, piruja joka puskassa- maahiaisia, peikkoja; Näkki kaivossa ja vesilähteessä. Miten on uskallettu astua ovesta ulos?
Nykyaikana jo saunatonttuakin moni pelkäisi, nuo entisaikojen sankarit joka kerta ulos mennessään uhmanneet sakeaa ja elävistä henkimaailmaa, se ollut heille todellisuutta!
Tarinat paikoista eläneet jo kivikaudelta kun oli vielä muitakin ihmislajeja, nearthendaalisia ja muita Hobitti- ihmisiä, onko sitten aiemmin ollut keijuja ja muuttolinnuille ja henkimaailmalle Lintukoto, tätähän emme toki tiedä. Varmasti ennen kummitukset, peikot, erilaiset aaveet ja vampyyrit pelottaneet kulkijaa ja matkalaista
Kommentit (26)
Ihmiset eivät olleet vieraantuneita luonnostaa niin kuin ap ja moni muut nykyihminen. Luonto oli luonnollinen osa ihmisten elämää eikä siinä ollut mitään pelättävää. Tontut, haltijat jne. nähtiin enemmän suojelijoina kuin pelottavina olentoina.
Ehkä se oli sen aikainen tapa pitää ihmisiä nuhteessa ja kurissa, kuten muut uskonnot keli sen myöhemmin. Mielestäni kuitenkin tontut oli ystävällisiä, katsoivat ihmisten perään ja pitivät heistä huolta jos ei heitä itseään ei häiritty.
Siitäkö se sohvalla löhöäminen johtuukin.
Lapsia peloteltiin sitten tuolloin tarinoilla etteivät karanneet sitten metsiin ominpäin ja näkki oli tärkeä etteivät sitten kurotelleet veteen sitten uteliaina ja pudonneet.
Jaa, nykyään on sitten raiska+++a, nar****eita ja kotihoidossa olevia hulluja.
Liekö tontut niitä pahempia?
Maahisten jne. avulla opetettiin ihmisiä kunnioittamaan luonto ja pitämään siitä huolta. Ei niitä pelätty, vaan niitä kunnioitettiin ja siksi ei tuhottu niiden asuinsijoja.
Sanoisin etten pelkää luonnossa omassa maakunnassa (siistissä paikassa), paitsi kaatuvia puita, punkkeja, autoja ja muita fyysisiä asioita. Siis teoriassa ainakin näin. Paitsi paikat joissa on selvästi jotain ikävää. Kaupungissakin on niitä paikoin. Mutta jos menisin eri maakuntaan, en ehkä suoraan vetelisi missä tahansa paikassa, siitä mitään tietämättä. Lisäksi pitää varoa kuoppia ja vanhoja kaivoja. En ole maastossa tarpoja muutenkaan saati yksin. Pitää myös muistaa että jos kuka tahansa ihminen kaatuu ja vuotaa, joku petoeläinalue ei ole ehkä paras paikka. Varmasti osa ihmisistä kanavoi eri paikkoja. Jos olisin alkoholia juova, en voisi mennä mihin tahansa, aistisi vaikka ja mitä kummaa. Suojaus päälle ja kunnioittaa luontoa.
Minä en pelkää maisemassa muuta kuin vihervassun lemmikkejä.
Ulkomailla taitaa olla vielä hurjempia paikkoja. Toki Suomessa riippuu paikasta. Ellei kanavoi sisäisiä dimensioita (hyviä vai muita) tai jotain matkapuhelimen matalaa taajuutta, alkoholia tms.
Ei niihin oikeesti uskottu. Lapsille vaan kerrottiin tarinoita ja satuja silloinkin. Kuka nyt näkkiin uskoisi. Hullut vaan uskoo.
Usko tonttuihin hiipui siinä vaiheessa, kun pirttiin tuli valot
Pakko. Siitä pirtistä on ollut pakko mennä välillä uloskin.
1900-luvulle asti metsissä eli peikkojen ja menninkäisten sijaan rikoksiin syyllistyneitä lainsuojattomia. Oli syytäkin pelätä metsää, mutta ei maahisten tai vastaavien vuoksi.
Tuli hauska juttu mieleen tästä. Lapsena (isompi) menin kesällä kaverin luona maalla puuceen taakse jossa oli romuja, kun en uskaltanut mennä siihen puukoppiin tai halunnut. Yhtäkkiä tuli voimakas tunne ufoista ja ihmissusista. Siis ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja palleajännitystä. Ajattelin että apua mitä nyt tapahtuu. Katsoin kopin kulmaa, näkyi suden pää, se oli kaverin isän saksanpaimenkoira joka oli salaa seurannut ja ihmetteli mitä puuhaan. Ei uskaltanut tulla sieltä, ennen kuin sille puhui. Onneksi ei ollut kuitenkaan ihmissusi. :D Ufoista alueella en tiedä, oli järven vieressä Pirkanmaalla.
Ja kristinuskovaiset taas pelkäävät Saatanan vaanivan jokaisen nurkan takana.
Luontoon on liitetty myös hyviä henkiä. Oli vennamoita veen seljillä yms. Tietysti pelokkaimmat saattoivat aina pelätä kohtaavansa pahimman.
Tuskinpa niihin useimmat uskoi, hörhöt vain, niin kuin nykyäänkin. Aika pieni osa meistä uskoo enkeleihin ja kristalleihin ja tonttuihin ja jumaliin, mutta niinpä vain nämäkin uskomukset ovat silti osa nykyajan kulttuuria. Suurin osa nauraa näille asioille, mutta jotkut ottavat tosissaan.
Niinpä. Ja jotkut vihaavat kristinuskoa joka vapautti näistä peloista.