Oman onnellisuuden hierominen onnettoman kaverin naamaan, onko tuttua?

Minua alkoi naurattaa kun kuulin miten kaverin isä oli kuollut. Se oli vaan niin vaivaannuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän siitä voi olettaa yhtään mitään jos toinen kertoo isänsä kuolemasta, jos ei tiedä taustoja.

Kyllä sitä ystävänsä asiat yleensä sen verran tietää että osaa päätellä onko tyyppi isänsä kuolemasta shokissa vai helpottunut. Ja ylipäänsä jos joku haluaa isänsä kuolemasta puhua, ei varmaan ole paikallaan alkaa puhumaan omista asioistaan asian päälle, tiesi taustoista sen enemmän tai ei.

Tietysti jos on joku ihan täysin kirjolla oleva v a j a k k i, se voi olla vaikeaa, mutta normaalille ihmisellä se ei ole.

Kaikkia ei välttämättä kiinnosta kuulla samaa kertomusta isän kuolemasta.

Kävikö mielessä että entä jos sen kaverin oma isä oli kuollut eikä siksi pystynyt puhumaan aiheesta? Tai jos ei ole vaikka koskaan ollutkaan isää.

Tuon ekan jotenkin ymmärrän. Mulla on hirveä lapsuus ja usein kun kerron siitä, juttukumppani saattaa sanoa jotain tuollaista, että hänellä itsellään on tosi hyvä lapsuus. Tyyliin että näin meillä on erilaiset kortit jaettu, en ole kokenut samaa enkä pysty edes kuvittelemaan sun kokemaasi kun itselläni on huippu-isi. Tai niin mä sen ainakin otan. 

Ainakin tiedät, miten kaverilla menee. Minun kaverini ei puhunut kuulumisistaan mitään. Oletin sen johtuvan juuri siitä, että hänellä menee niin hyvin ja minulla niin huonosti. Yhtäkkiä kaveri sitten lähti oman käden kautta.

Tuttua sukulaismulkkujen osalta. Ennen kuin saavat edes perseensä penkkiin, alkaa jollotus golf- yms hienoista harrastuksista, joita heidän pas kasukulaisillaan ei ole.

Ihan menee jakeluun, pellet, tää rivien välissä pompottaminen! Pitäkää tunkkinne, häänne, hautajaisenne, meikä ei tule!

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua sukulaismulkkujen osalta. Ennen kuin saavat edes perseensä penkkiin, alkaa jollotus golf- yms hienoista harrastuksista, joita heidän pas kasukulaisillaan ei ole.

Ihan menee jakeluun, pellet, tää rivien välissä pompottaminen! Pitäkää tunkkinne, häänne, hautajaisenne, meikä ei tule!

Pompottaminen??

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.

Eivät tietenkään. Mutta mitä varten ystävät sitten ovat jos eivät elämässä mukana iloissa ja suruissa? Millainen ystävä ei tue ystävää pahassa paikassa? Terapeutiksi ei tarvitse kenellekään ruveta, mutta ainakin minä kuuntelen ja tuen ystäviäni ja pidin sitä luonnollisena. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttua sukulaismulkkujen osalta. Ennen kuin saavat edes perseensä penkkiin, alkaa jollotus golf- yms hienoista harrastuksista, joita heidän pas kasukulaisillaan ei ole.

Ihan menee jakeluun, pellet, tää rivien välissä pompottaminen! Pitäkää tunkkinne, häänne, hautajaisenne, meikä ei tule!

Näinhän se menee, ja omakehu sen kun vaan haisee. Sitten jos itse olet onnistunut edes jossain pienessäkin asiassa, se mitätöidään. 

Mä tiedän tuollaisia ihmisiä, eivät halua ottaa koskaan kantaa muuten kuin "jaxuhalien" kautta kaverien vaikeisiin tilanteisiin, mielellään sekin vaikka viestinä. Heille ystävät ovat eri asia kuin kaverit saati sinulle kumpikaan, tämä pitää huomioida. Ja toki voi olla, että jos siitä lapsuudesta on jo paljon aikaa ja olet AP tasapainoisen oloinen ihminen, ei se kaveri ymmärrä, että tuo on sinulle edelleen todella arka aihe. Eli ymmärrä myös uuden kaverin, kaverin ja ystävän ero ja mieti, miten läheisiä olette oikeasti ja miten kauan tunteneet.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ekan jotenkin ymmärrän. Mulla on hirveä lapsuus ja usein kun kerron siitä, juttukumppani saattaa sanoa jotain tuollaista, että hänellä itsellään on tosi hyvä lapsuus. Tyyliin että näin meillä on erilaiset kortit jaettu, en ole kokenut samaa enkä pysty edes kuvittelemaan sun kokemaasi kun itselläni on huippu-isi. Tai niin mä sen ainakin otan. 

Tämä kokemus on minullakin. Alleviivaa sitä miten paska se oma lapsuus on ollut.

Vaikka huomaahan tämän aikuisenakin: ei ole takaajia asuntolainaan, eikä muutakaan tukea. Muilla on heti parikymppisenä ja ne alkaa kerryttää varallisuutta. Joskus ne perii satojen tuhansien omaisuuden ja minä en mitään.

Tekisin mieli sanoa, että katkeraksi vetää, mutta olen yrittänyt välttää sitä. Pienipalkkaisessa työssä kun on niin se ei ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.

Kyllä ystävälle nyt hyvänen aika saa ja pitää sanoa jos isä on kuollut. Se on ihan normaalia, eikä mitään hoitosuhteen etsimistä.

Trollaa edes paremmin.

Pane kaverin miestä. Loppuu se hehkutus

Kokenut saman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ekan jotenkin ymmärrän. Mulla on hirveä lapsuus ja usein kun kerron siitä, juttukumppani saattaa sanoa jotain tuollaista, että hänellä itsellään on tosi hyvä lapsuus. Tyyliin että näin meillä on erilaiset kortit jaettu, en ole kokenut samaa enkä pysty edes kuvittelemaan sun kokemaasi kun itselläni on huippu-isi. Tai niin mä sen ainakin otan. 

Tämä kokemus on minullakin. Alleviivaa sitä miten paska se oma lapsuus on ollut.

Vaikka huomaahan tämän aikuisenakin: ei ole takaajia asuntolainaan, eikä muutakaan tukea. Muilla on heti parikymppisenä ja ne alkaa kerryttää varallisuutta. Joskus ne perii satojen tuhansien omaisuuden ja minä en mitään.

Tekisin mieli sanoa, että katkeraksi vetää, mutta olen yrittänyt välttää sitä. Pienipalkkaisessa työssä kun on niin se ei ole helppoa.

Nuoko on sinusta hyvän taustan kriteerejä? Kovin on pintapuolista. Et voi tietää mitä muiden lapsuudessa on tapahtunut. Nuorena olemassa oleva varallisuus tai saatu perintö voi johtua vaikka vanhemman kuolemasta. Ja ei kai kukaan enää nykyään pyydä vanhempiaan tai ketään muutakaan asuntolainan takaajaksi?

Kyllä näitä löytyy viisikymppisistäkin. Tuttavani kanssa oli alustavasti suunniteltu reissua. Olin juuri irtisanoutunut ja suunnitelmani muuttuivat lähinnä rahatilanteen takia.

Tuttavani irtisanoutui samoihin aikoihin todella, todella hyväpalkkaisesta valtion elättivirasta. Hän tuli oikein erikseen kertomaan kuinka hyvät lomarahat oli siitä kuitannut ja käytännössä tökerästi pakotti minut sanomaan ääneen, ettei minulla ole varaa lähteä matkoille.