Aikuinen nuori laittoi välit poikki
Suru, huoli ja ikävä on suuri, kun nuori aikuinen lapseni laittoi välit kokonaan poikki kanssani. Ymmärrän ja tunnustan virheeni vanhempana, olen pyytänyt anteeksi ja kunnioitan lapseni päätöstä.
Haluaisin kuitenkin, että lapseni välit muuhun perheeseen ja sukuun säilyisivät.
Miten olette hoitaneet yhteydenpitoa perheen ja suvun kanssa vastaavassa tilanteessa viikonloppuina, lomilla ja juhlapyhinä? Mietin, että pitäisikö minun "syyllisenä äitinä" jättäytyä pois perheen ja suvun tapahtumista, jotta lapseni ei tarvitsisi tavata minua vai voiko joskus olla mahdollista istua saman pöydän ääressä ilman suurempaa tunteilua?
Olisiko jollakin antaa fiksuja neuvoja? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ilman terapiaa juhlapyhinä tapaaminen nostaisi liikaa surun tunteita pintaan.
Kommentit (12)
Älä jättäydy pois, jos sinut on kutsuttu. Tervehdi ja käyttäydy kohteliaasti ja poistu, jos menee hankalaksi.
Itselläni ei tuollaisesta tilanteesta ole kokemusta, hakeutuisin psykoterapiaan.
Olen katkaissut välit yhteen sukulaiseen, mutta emme juuri ole kohdanneet juhlissa, vain yhdet hautajaiset, joissa tervehdimme nyökkäämällä
Mene paikalle. En usko, että lapsesi tulee sinne, jos sinä olet siellä.
Tilanne saattaa vuosien mittaan parantua tai sitten ei. Yritä hoitaa itseäsi ja keskittyä rakentamaan omaa elämääsi ja omia ihmissuhteita, mielellään perheen ja suvun ulkopuolelta.
Kuka sen terapian tarpeessa on? Ap?
Sinä jäät pois, kun kerran olet munannut lapsesi kanssa. Ihan selvä asia, ei tarvitse edes kysellä.
Totta kai sinä menet sukujuhliin jos sinä itse haluat ja elät elämääsi kuten tähänkin asti. Lapsesi tekee omat ratkaisunsa. Voitte puhua jos lapsesi tekee aloitteen siihen, muuten ei kannata itseään tyrkyttää hänelle koko aikaa --> se voi vaan pahentaa tilannetta.
Anna aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka sen terapian tarpeessa on? Ap?
Molemmat
Mä annan oman vinkin, mut tän vinkin kanssa ei tarvi olla samaa mieltä, mä vaan itse koen tämän parhaimmaksi tavaksi pitää välejä yllä vanhempien ja aikuisien lapsien välillä, tää on siis vanhemmille
Kohdelkaa aikuisia lapsianne kuin omia ystäviänne, älkää puuttuko ja päsmäröikö niiden asioihin, vaan puhukaa ja olkaa niiden kanssa kuin he olisivat teidän ystäviä. Sulla ei oo vanhempana enää oikeutta puuttua tän aikuisen lapsen elämään tai kontroloida sitä tai puhua ylipäätään siitä mitään. Se lapsi on aikuinen.
Mut sä voit olla aina tukena silti. Sun pitää vaa tajuta oikea lähestymistapa asioihin.
<3
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sinä menet sukujuhliin jos sinä itse haluat ja elät elämääsi kuten tähänkin asti. Lapsesi tekee omat ratkaisunsa. Voitte puhua jos lapsesi tekee aloitteen siihen, muuten ei kannata itseään tyrkyttää hänelle koko aikaa --> se voi vaan pahentaa tilannetta.
Anna aikaa.
Se vielä lisättäköön että jokainen itse olemme vastuussa omista tunteistamme. Jos joku on loukannut/ möhlinyt suhteessa sitä toimintaa ei tarvitse hyväksyä vaikka antaisi anteeksi. Kaikki lähtee itsestämme.
Vierailija kirjoitti:
Mä annan oman vinkin, mut tän vinkin kanssa ei tarvi olla samaa mieltä, mä vaan itse koen tämän parhaimmaksi tavaksi pitää välejä yllä vanhempien ja aikuisien lapsien välillä, tää on siis vanhemmille
Kohdelkaa aikuisia lapsianne kuin omia ystäviänne, älkää puuttuko ja päsmäröikö niiden asioihin, vaan puhukaa ja olkaa niiden kanssa kuin he olisivat teidän ystäviä. Sulla ei oo vanhempana enää oikeutta puuttua tän aikuisen lapsen elämään tai kontroloida sitä tai puhua ylipäätään siitä mitään. Se lapsi on aikuinen.
Mut sä voit olla aina tukena silti. Sun pitää vaa tajuta oikea lähestymistapa asioihin.
<3
Tässä tilanteessa kyse ei ole pelkästää toisen elämään puuttumisesta. Tilanne on aika monimutkainen soppa, johon liittyy mm. erilaiset luonteet ja arvot, arvostuksen puutteesta kärsiminen, ylisukupolviset traumat, kommunikaatiohaasteet jne.
Vierailija kirjoitti:
Mä annan oman vinkin, mut tän vinkin kanssa ei tarvi olla samaa mieltä, mä vaan itse koen tämän parhaimmaksi tavaksi pitää välejä yllä vanhempien ja aikuisien lapsien välillä, tää on siis vanhemmille
Kohdelkaa aikuisia lapsianne kuin omia ystäviänne, älkää puuttuko ja päsmäröikö niiden asioihin, vaan puhukaa ja olkaa niiden kanssa kuin he olisivat teidän ystäviä. Sulla ei oo vanhempana enää oikeutta puuttua tän aikuisen lapsen elämään tai kontroloida sitä tai puhua ylipäätään siitä mitään. Se lapsi on aikuinen.
Mut sä voit olla aina tukena silti. Sun pitää vaa tajuta oikea lähestymistapa asioihin.
<3
Älkää kohdella myöskään ystävinä. Äitini ei millään ymmärtä, että en halua kuunnella hänen parisuhdeongelmiaan. Eivät kuulu minulle yhtään.
Vastaan tässä nykyään keski-ikäisenä naisena, joka myös laitoin nuorena välit poikki vanhempiini muutamaksi vuodeksi, koska muuten puuttuminen asioihini ei loppunut.
Ei sun toki tarvi jättäytyä pois mistään. Erittäin todennäköistä, ettei se nuori pitäisi niihin muihinkaan yhteyttä, vaikka sinä jäisitkin pois.
Ja aika usein nuo välien katkaisemiset on lopulta tilapäisiä. Minusta oma äitini teki fiksusti, kun antoi minun olla, mutta laittoi aina jouluna, synttäreinä tms. onnitteluviestejä, muistuttaen että heitä vielä kiinnostaa. En minä silloin alkuvuosina edes vastannut, koska olin varma etten halua ikinä olla missään tekemisissä niiden kanssa. Siis vanhempien tai koko suvun. Mutta jossain vaiheessa sitten olin kypsä siihen, että voisin antaa heille vielä mahdollisuuden, tehden selväksi, että jos elämääni puuttuminen jatkuu, välit katkeaa uudestaan.
Oli se kaikkeen puuttuva äitikin oppinsa oppinut, eikä enää arvostellut minua jatkuvasti. Pari kertaa muistutin jostain pikkuasioista, että oletan että minua kohdellaan kuten kohtelisit muutakin tasavertaista aikuista, enkä siedä huonoa käytöstä. Esim. jos äiti alkoi arvostella vaatteitani ja ulkonäköäni, kysyin, että puhuisitko näin ystävättärelle tai työkaverille? Jos et, niin et puhu minullekaan, peruskohteliaisuus täytyy muistaa. Että ollaan joko väleissä tasavertaisina aikuisina, tai ei ollenkaan. Kyllä se siitä aika äkkiä oppi.