Jokaisen meistä pitäisi katsoa peiliin...

Eläinlajeista ihminen on kaikkein vastenmielisin. Hän olettaa saavansa hallita koko maapalloa. Hän ei ajattele tekojensa seurauksia, vaan tuhoaa muiden eläinlajien elinympäristöt ja rakentaa tehtaita, peltoja, kauppakeskuksia ja ties mitä turhuutta. Nämä eläimet joutuvat pakenemaan ihmisen toiminnan seurauksena, he joutuvat etsimään uusia elinalueita. Paitsi että tila loppuu kesken, ja ihmiset alkavat vainoamaan näitä eläimiä. Eläinhän astuu "heidän" reviirilleen, ja näin ihminen alkaa nimeämään joitakin eläimiä tuhoeläimeksi. Ihminen päättää myrkyttää, loukuttaa ja tappaa jokaisen tuhoeläimeksi nimetyn. Samalla ihminen unohtaa, että juuri hänen toimestaan eläimillä ei ole muuta paikkaa. Supikoira, jonka ihminen päätti tänne tuoda, nimetään haittaeläimeksi. Näin ihminen oikeuttaa sen vainon, tappamisen ja murhaamisen tätä lajia kohtaan. Kun metsästäjä oikeuttaa supikoiran "hävittämisen" luonnonsuojelutekona, hän oikeasti tavoittelee omaa etuansa. Vaikka supikoira satunnaisesti söisikin linnunmunia tai -poikasia, on tieteellisesti todistettu että metsästäjä on suurempi uhka linnuille. Metsästäjä yrittää siirtää oman vastuunsa eläimen hartioille. Petoeläinten metsästystä perustellaan myös sillä, että ne ovat uhka ihmisille. Kumpi on oikea uhka, ihminen joka tappaa jopa 100 biljoonaa eläintä vuodessa, vai petoeläin, josta vaarallisin (krokotiili) tappaa ehkä tuhat ihmistä vuodessa. Ihminen, joka tunteettomasti kasvattaa eläimiä ahtaassa olossa. Sivuuttaa heidän kärsimyksensä, vain jotta ihminen saa lihaa. Lehmän vasikka erotetaan heti hänen synnyttyä emostaan, vain jotta sinä ihminen, saat maitosi. Tai oikeastaan vasikan maidon. 

Elät kiinni tolpassa. Kaulaasi on solmittu köysi, jonka takia voit ainoastaan käydä makuulle ja seisoa, mutta et katsoa taaksesi tai liikkua. Ainoat asiat mitä sinulla on mahdollisuus tehdä, on nukkuminen ja syöminen. Yhtenä päivänä tunnet, kun joku työntää jotain emättimeesi. Sinut keinohedelmöidään, ja alat odottaa vasikkaa. Olet onnellinen, sillä tiedät että joku on sisälläsi. Tiedät että rakastat tätä olentoa eniten kuin mitään muuta. Vaikka kärsit joka ikinen hetki, olento sinun mahasi sisällä lohduttaa sinua. Vihdoin tulee se päivä, kun tämä ihana olento tulee sinusta ulos. Tunnet, kun joku yrittää päästä sinusta ulos. Samalla ahdistut, kun et pysty katsomaan taaksesi. Kuka sinä olet, jota minä niin paljon rakastan? Vihdoin vasikka astelee luoksesi, ja alat puhdistamaan vasikkaa. Olet maailman onnellisin. Tämä oli kaiken sen odottamisen arvoista, unohdat kaiken kärsimyksen, jota olet parsinavetassa kokenut. On vain tämä hetki, ja toivot sen jatkuvan ikuisesti. Se on ikävä kyllä vain harhainen haave. Hetken päästä saapuu ihminen, joka riuhtaisee vasikan sinulta pois. Olet hätääntynyt, minne hän vasikkani vie? Haluaisit katsoa taaksesi, mutta et voi. Askeleet vaimenevat, ja alat hätääntyneenä kutsua vasikkaasi. Vasikka vastaa takaisin, ja te molemmat kutsutte toisianne paniikissa. Yrität riuhtaista itseäsi ulos, mutta turhaan. Et enään tule koskaan sen jälkeen löytämään vasikkaasi. Elämäsi on taas nukkumista, ja syömistä...

Eläimellä on tunteet, tahto elää, mieli ja persoona kuten meilläkin. Kanat, siat ja lehmät ovat kaikki sosiaalisia ja älykkäitä, ja he solmivat elinikäisiä ystävyyssuhteita. He kaikki ovat yhtä arvokkaita kuin ihminen, eikä ihmisellä ole oikeutta aiheuttaa heille kärsimystä. Ihmisen pitää tajuta, että me olemme eläimiä muiden joukossa. Eläimet ja luonto eivät ole osa meitä, vaan me olemme osa niitä.