Välinpitämätön mies...
Siinäpä se ongelmani lyhyesti. Mies, joka ei osoita juurikaan kiinostusta minua kohtaan. Ja kiinnostuksella tarkoitan erityisesti ihan tavallista juttelua ja keskustelua. Fyysinen puoli toimii vielä toistaiseksi paremmin, mutta sekään ei tunnu enää itsestäni niin hyvältä, kun muuten tunnen olevani hänelle, jos en nyt ihan ilmaa, niin ainakin jotain paljon vähemmän kuin ennen.
Päivät olen lasten kanssa kotona. Tapailen muita toki muita äitejä, mutta kaipaan mieheni seuraan ja odotan aina innokkaasti miestä kotiin. Ja tarkoitan ihan tavallista kaipaamista, en roiku hänessä tms. Olemme ainakin tähän asti viihtyneet hyvin yhdessä.
Ja mitä tapahtuu, kun mies tulee. Eipä juuri mitään. Puhumme lähinnä lapsista. Jos yritän avata keskustelua muista aiheista, hän on poissa oleva ja hajamielinen. Kuuntelee, mutta ei kuuntele. Usein on niin, että jos minä en puhuisi, olisimme kai kumpikin hiljaa. Varmasti hän on väsynyt, niin minäkin olen. Kukapa pientenlasten vanhempi ei olisi.
Illat, lasten mentyä nukkumaan, katsomme lähinnä tv:tä. Silloinkaan ei tarvitse juuri puhua.
Olen aivan onneton. Onko hän kalunnut minut loppuun, ja pitää nyt vain liian tuttuna ja tylsänä? Myönnän, että oma elämäni pyörii aika pienissä ympyröissä, ja siksi varsinkin kaipaan entisiä keskustelujamme. Olen yrittänyt puhua tästäkin aiheesta hänelle, mutta turhaan.
Onkohan tässä enää toivoa paremmasta? Pitäisikö minun painua iltaisin ovesta ulos, elää omaa elämääni kodin ulkopuolella ja muuttua siten taas kiinnostavammaksi hänen silmissään?
Vastaavasta kokemuksia?
Kommentit (2)
meillä on ihan samanlaista, paitsi et nyt se välinpitämättömyys on iskenyt minuunkin. olen siis ihan samanlainen miehelle kuin hän minulle. muakaan ei juuri huvita enää avata keskusteluja tms. kun ei niistä koskaan tuu mitään. aina pitää samalla kattoo telkkaria vähintään. mua ei kauheesti kiinnosta mies enää. toivottavasti joskus niin teillä kuin meillä tilanne vielä muuttuu. sellaista syvempää henkistä yhteyttä kaipaisin meidän välille.
Ensin se klisee, että onko teillä vanhemmilla mahdollisuus tehdä yhdessä vapaa-ajalla jotain, käydä ulkona jne. edes joskus. Ja löytää taas sitä vanhaa, kivaa yhdessä oloa. Ja nähdä toisensa muunakin kuin äitinä ja isänä.
Välinpitämättömyyden ja jaksamattomuuden takana voi olla vaikka työpaineet, mutta vaikeahan niitä on toisen arvailla, jos ei puhuta. Ja se puhuminen on meille monesti niin vaikeeta. Tsemppiä teille!