Olen alkanut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, se on liikuttavaa. Ennen niin vaativa ja masentunut. En välitä enää.

Hyvä sinä!

Meille ihmisille on annettu paljon selviytymiskykyä, vaikka sitä ei aina tiedostaisikaan. Se on kätkettynä geeneissä. Läpi ihmiskunnan historian on ollut vaikka millaisia vaikeuksia ja toivottomia tilanteita, joista esiäidit ja isät ovat selviytyneet jollain tavalla. Kaikki me elossa olevat ollaan selvityjien jälkeläisiä.

Minusta jopa tuntuu, että nyt haluan pitää huolta itsestäni muutenkin. En halua tuhota itseäni riippuvuuksilla. Minä olen todella helposti addiktioituva ihminen ollut ja on tosi paljon kamppaillut itseni kanssa monessa suhteessa. 

Nyt haluan jättää tupakan pois. En halua polttaa yhtäkään enää. En pidä siitä kuinka se sitoo minua ja ylipäätään olen jo saanut siitä terveydellisiä haittoja, puhumatta siitä miten minua itseäni hävettää tuolla takaraivossa koko ajan se tupakointi, aina kun sytytän niin takaraivossa syttyy se, että miksi teen näin itselleni ja hävettää jos tupakoimaton huomaa. 

Tuota sisäistä ääntä haluan kuulla lisää joka jossain tuolla hiljaa kertoo miten pitäisi toimia mutten kuuntele läheskään aina. Ihanaa tutustua itseensä uudelleen. Ap

Elämässä tärkeää on olla itsensä puolella. Armollisesti, hyväksyen että aina tulee olemaan epätäydellinen ihminen kuten kaikki muutkin, mutta pyrkien tekemään hyviä valintoja itselleen.

Nämä on tärkeitä oivalluksia. 

Up

Ihana ap! Tuli hyvä olla postauksestasi. Minä olen käynyt tätä itseni hyvöksymisprosessia koko "pienen" ikäni. Ja nykyään en enää stressaa, tykkään itsestäni ja nautin elämästäni. Jos joskus tulee negat.ajatuksia sanon niille Ok saatte tulla ajatukset mutta totuus on että olen aika ok tyyppi. Armollisuus itseä kohtaan ja itsemyötätunto, ovat tärkeitä asioita omaksua.

Tsemppiä ap! 🤎

Tsemppiä ap. Niin minäkin. Olen myös jättänyt kaikki sukulaisten tapaamiset ja ystäväperheiden tapaamiset. Sain aina negatiivista kuulla itsestäni. Näin on hyvä.

Tuo sama ku hyväksyy että kuolee kohta johonkin,eikä edes yritä tehdä asialle mitään.

Hyvä Ap! Tämähän kuulostaa aika erinomaiselta! Varmaan olisi hyvä kun masentuneet näkisivät tämmösen. Ei ole helmiä sioille jos lukevat!

On tämä aika hyvä palsta kun täällä voi levittää kaikkea kivaa. Eri juttu sitten ne idiootit jotka suoltaa tänne jotain idioottia tekstitörkyä, mutta se on heidän häpeänsä. Kyllä täältä kunnon ketjut taitaa aika helpolla löytää mahdollisen töryn sijasta.

Kun eletään demokratiassa niin sehän on niin että kuljemme joka paikassa sikin sokin kaikkien niiden porukoiden kanssa jotka suoltaa ties mitä törkyä. Täällä palstalla pystyy kuitenkin seulomaan sellaiset pois. Muualla oikein ei...

Kuulostaa niin mahtavalta, ap. Hyvä, että olet päässyt elämässäsi tuohon pisteeseen, siihen minäkin tässä pyrin, mutta vaikeaa se on. Saan siitä vain muutaman minuutin hyvänolon tunteen, jos yllätän itseni kehumasta itseäni. Joskus toki sellainen tilanne tulee, ja fiilis on hetken aikaa positiivinen ja itsensä arvostus melko korkealla, mutta...,se ei kauaa kestä. Olen niin kovin onneton ja tyytymätön itseeni ja elämäntilanteeseeni. On niin mahdottoman vaikea löytää mitään iloa tai hyvää, vaikka olenkin periaatteessa huumorintajuinen ja hauskuudenhaluinen...Tiedän olevani masentunut tällä hetkellä, eikä lääkitys ole vielä päässyt tehoihinsa. 

Kun luin tekstisi, sain siitä taas hetkeksi lisää tsemppiä ja ehkä yritän olla itselleni hieman armollisempi. 

Kertokaa toki vinkkejänne, miten tsempata ja oppia hyväksymään ja rakastamaan itseään, te ihanat ihmiset

Ai että kuinka hienon tekstin juuri luin, ap! Olet nyt löytänyt asian ytimen. Pienet asiat ilahduttavat tosi paljon, niille täytyy vaan antaa mahdollisuus. Rakkaus kaikkea ja kaikkia kohtaan on avain onneen! Se ei toki tarkoita, että olet suu ammollaan hihkumassa kaikesta ympärilläsi, vaan sitä, että etenet pienin askelin, näet asioissa hyvyyttä ja ehkä kauneuttakin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa niin mahtavalta, ap. Hyvä, että olet päässyt elämässäsi tuohon pisteeseen, siihen minäkin tässä pyrin, mutta vaikeaa se on. Saan siitä vain muutaman minuutin hyvänolon tunteen, jos yllätän itseni kehumasta itseäni. Joskus toki sellainen tilanne tulee, ja fiilis on hetken aikaa positiivinen ja itsensä arvostus melko korkealla, mutta...,se ei kauaa kestä. Olen niin kovin onneton ja tyytymätön itseeni ja elämäntilanteeseeni. On niin mahdottoman vaikea löytää mitään iloa tai hyvää, vaikka olenkin periaatteessa huumorintajuinen ja hauskuudenhaluinen...Tiedän olevani masentunut tällä hetkellä, eikä lääkitys ole vielä päässyt tehoihinsa. 

Kun luin tekstisi, sain siitä taas hetkeksi lisää tsemppiä ja ehkä yritän olla itselleni hieman armollisempi. 

Kertokaa toki vinkkejänne, miten tsempata ja oppia hyväksymään ja rakastamaan itseään, te ihanat ihmiset

Ymmärrän sinua hyvin, olenhan itsekin ollut maassa ja vaikka minkälaisissa vaikeuksissa itseni kanssa. Yksinkertaistettuna se miten itsensä kokee ja näkee, millaiselle ajatuksille antaa sijaa niin merkitsee hyvin paljon. Tiedän miten vaikeaa se on kun on tottunut tietynlaiseen kuvaan ja suhtautumiseen mutta onneksi sitä voi muuttaa ja lämpimästi suosittelen. 

Lähdin ihan pienestä liikkeelle. Aivan siis lapsen askelin. Kun oli vaikea masennus enkä noussut välillä päiviin sängystä, tilasin roskaruokaa, inhosin ja vihasin itseäni ja elämääni, kaikkea mennyttä ja huomista että nykyhetkeä. Aivan kaikki tuntui todella pahalta ja väärältä.

Sitten vain joinain päivänä kun kyllästyin itseni vihaamiseen enkä käsittänyt oikein yhtään mitä minulle oli tapahtunut niin päätin vain hyväksyä tilanteeni. Ei vertailua muihin, ei itsensä haukkumista, ei jossittelua, ei syyttelyä, ei mitään tarinointia ja kehää omassa päässä tai ei ainakaan siihen reagointia. Eihän se heti auttanut kuin hetkeksi mutta aloin myös kehumaan itseäni joka päivä, että "tänään nousin sängystä, hyvä!" Tai jos kävin suihkussa, kävin kaupassa, tein ruokaa niin kehuin ja taputin olkapäälle ja sanoin, että kyllä se tästä. Lopulta toiminta lisääntyi ja myös armollisuus itseäni kohtaan. Olen sellainen kuin olen. 

Rahaa ei ollut, kävin ruokajonossa, paastoa, oli kaikkea kuluttavaa elämässä mutta sekin oli tavallaan siunaus että nyt muistan arvostaa muutenkin esim ruokaa ja muiden apua/halu auttaa myös muita jne. 

Siis jotenkin kaikki vaan lähti ajatuksista ja siitä etten arviota itseäni ulkoisten asioiden ja materian tähden (vaikka niistä pidänkin) vaan tässä elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita koettavana ja se on jotain sisäistä tai kenties universaalista, jotain mitä en osaa selittää. Tiedän vain että on tärkeää kuunnella sitä mikä tuntuu hyvältä ja tietää itselleen oikeaksi. Kaikki ei tapahdu hetkessä mutta joka päivä kun muistaa itseään kiittää ihan pieniltäkin tuntuvista asioista niin minulla se vaikutti suuresti ja myös monella tapaa lisäsi toimintaa ja hyvää oloa pidemmällä aikavälillä.

Paljon tsemppiä kaikille. :) 

Ap

Varmaan meni ristiriitaisesti tuo aikaisempi kirjoitus että ensin tilasin roskaruokaa ja sitten olinkin paastolla ja ruokajonossa. 

Joo siis lopulta minulla meni maksukykykin kun en välittänyt masennuksessa yhtään elämästäni. En yhtään, en rahasta, en terveydestä, en mistään. Halusin vain kuolla ja rukoilin jopa että pääsisin pois. 

Niin tosiaan ensin tuhlailin kuukausia ihan suotta turhiin juttuihin. Sitten ei ollutkaan enää rahaa, laskuja jäi maksamatta, olin aivan välinpitämätön valitettavasti. Niin lopulta tietenkin tilanne kärjistyi jne. 

Oli kaiken kaikkiaan vaikea ajanjakso mutta opettavainen nyt ainakin. Selvennystä siis vähän edelliseen kommenttiin. Ap 

Hyvä teksti ap:lla. Todennäköisesti tätä et näe, mutta kirjoitan silti.

Itsellä on myös vaikeuksia hyväksyä itseäni. Vikalistaa voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta rehellisiä vahvuuksia saa etsiä todenteolla. Jonkun mielestä minulla olisi aihetta iloon kun pudotin yli 30kg painoa, mutta itse koen sen " eihän siinä ollut mitään vaikeaa"- asiana. Painonpudotuksen positiiviset puolet ovat ilmiselviä, mutta silti haluasin hyväksynnän muilta.

Itseä on hyvin vaikea kehua, kun aina joku tekee paremmin. Jos en vertaa muihin, niin pitäisi olla näyttöä hirveästi, että riittäisi itselle "todisteeksi".

En tiedä miten tällaista ajattelua voisi muuttaa.

Ap, minulla sama kokemus, vasta tämän vuoden alussa olen oppinut hyväksymään itseni, ilman ajatuksia, ettei minua hyväksytä mihinkään.

Olin 11 kuukautta parhaimmassa työpaikassa elämäni aikana. Koin hyväksyntää heti alusta asti, mutta vasta viimeisen kolmen kuukauden aikana ymmärsin sen ajatuksen tasolla. Kuitenkin olin vain määräaikainen, ja työkavereilleni vain määräaikainen työkaveri.

Olipa hauska nähdä kuusi entistä työkaveria tliden loppumisen jälkeen paikallisessa ostoskeskuksessa ja kaikki moikkasivat takaisin.

T: En taidakaan olla paska äijä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä teksti ap:lla. Todennäköisesti tätä et näe, mutta kirjoitan silti.

Itsellä on myös vaikeuksia hyväksyä itseäni. Vikalistaa voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta rehellisiä vahvuuksia saa etsiä todenteolla. Jonkun mielestä minulla olisi aihetta iloon kun pudotin yli 30kg painoa, mutta itse koen sen " eihän siinä ollut mitään vaikeaa"- asiana. Painonpudotuksen positiiviset puolet ovat ilmiselviä, mutta silti haluasin hyväksynnän muilta.

Itseä on hyvin vaikea kehua, kun aina joku tekee paremmin. Jos en vertaa muihin, niin pitäisi olla näyttöä hirveästi, että riittäisi itselle "todisteeksi".

 

En tiedä miten tällaista ajattelua voisi muuttaa.

 

Hyvä ihminen. Olet aivan liian vaativa itseäsi kohtaan. Sinun hyvinvointisi tähden, jospa oppisit olemaan armollisempi.

Eikä nämä oikeasti hetkessä tapahdu välttämättä mutta kannattaa vain jatkaa vaikka välillä tuntuu ettei jaksa enää. 

Itsellänikin on tässä vaikeuksia ollut ihan viime aikoinakin ja meni taas ajatukset hetkellisesti tosi synkiksi, sain jopa paniikkikohtauksen mitä en ole vuosiin kokenut. Niin sitten vaan itkin, selitin asiaa ja sain apua että sitten myös taas meni onneksi ohi. Olisin voinut jäädä yksin rypemään ja heittää hanskat tiskiin mutta sitten vain ihan avoimesti näytin tunteeni ja selitin asian, sain ratkaisun ja taas menen eteenpäin. Ensi kuukaudesta tulee ehkä vaikea mutta sitä mietitään sitten. Nyt vaan päivä kerrallaan ja toimintaa päivään (itsellä työt ja pientä puuhastelua) ja mitään spessumpaa ei tarvitse nyt olla. 

Eli siis kyllähän tässä edelleen hankalia hetkiä on mutta niin sitä ihmisillä on mutta ei jaksa niin sitten sitäkään murehtia päivää kauempaa ja sitten taas vaan jotenkin hyväksyy ja menee eteenpäin. Tavallaan jos ei aina jaksakaan niin senkin voi hyväksyä, ihan kaiken. Se masennuskin on jopa parempi vain hyväksyä ja antaa itsensä olla kuin haukkua mielessään ja tehdä siitä suurempi mörkö. Antaa sen olla ja sitten keskittyy siihen mitä on tekemässä.

Näin tämä on ihan mukavaa ja yritän tosiaan pitää ajatukseni enemmän neutraalina ja läsnä kuin maalailla tarinoita, sekin on sellainen itselle rauhoittava asia suuresti ollut. Ap 

Up

:)