Perheellisille kysymys.
Kuinka usein käytte baareissa? Mihin viette lapset hoitoon?
Kommentit (6)
Ryypätään tietysti. Lapset voi aina viedä hoitoon!
En käy baarissa. Olen kotona silloin, jos vaimo käy. Esimerkiksi leikkijunarataa kokoamassa tai iltasatua lukemassa
Meistä ei kumpikaan käy baareissa. Asumme pienellä paikkakunnalla, täällä ei ole mitään kivoja baareja. Ei nyt erityisesti huvita mennä baariin muuallekaan. Ei ole moneen vuoteen tullut käytyä.
Edellisen kerran käytiin joskus 2016.
Keski Eurooppalaisena tietty käydään paljonkin bistroissa yms. iltaa istumassa, mutta lapset saa olla mukana.
Omat lapset ovat jo teini-ikäisiä, mutta heidän ollessaan pieni, saatoin käydä jossain baarissa, illanvietossa, tapahtumassa tms ehkä keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Lapset olivat silloin isänsä kanssa kotona. Itse menin ystävien kanssa - tai kollegoiden, jos oli kyse oman alan tilaisuudesta. Nykyisin menoja lienee suunnilleen yhtä usein, mutta enää ei toki ole samanlaista lastenhoitosäätöä kuin heidän ollessaan pieni.
Joka viikonloppu. Kiva käydä bilettämässä.