Ahdistaa olla kiintymyksen kohteena

Onko muita, jotka kokevat muilta ihmisiltä tulevat  kiintymyksen osoitukset ahdistavina? Nimeen omaa teihin itseenne kohdistuvat. Jos on, niin mitä uskotte olevan taustalla? 

Itse olen tällä hetkellä töissä varhaiskasvatusalalla. Niin kuin kaikki tietävät, pienillä lapsilla on taipumusta ripustautua johonkin turvalliseksi kokemaansa aikuiseen. Useimmat hoitajat kokevat tämän suloisena luottamuksen osoituksena, mutta itse koen asian aivan päinvastoin. Minusta on nimittäin erittäin, siis äärimmäisen ahdistavaa joutua tällaisen kiintymyksen kohteeksi. Tekisi mieli vain paeta tilanteesta, mutta ymmärrettävästikään tämä ei ole vaihtoehto. Toki kohtaan lapset kunnioittavasti, mutta sisimmässäni kärvistelen. Olen ollut alalla vuosia, ja olen kokenut näin alusta asti, vaikka olisin toivonut jollain tapaa "turtuvani", ehkä oppivani nauttimaan näistä kiintymyksen osoituksista. Alan vaihto on kyllä suunnitteilla. 



Muualtakin tulevat kiintymyksen osoitukset koen ahdistavina. Esim. jos töissä työkaveri hakeutuu toistuvasti vain tai etenkin minun seuraani, tekisi taas mieli pinkoa karkuun ja tulee tarve vältellä tätä ihmistä (teen tämän toki hienovaraisesti). Mutta jotenkin se, että joku lapsi kiintyy minuun, on pahinta. Ajatuskin äitiydestä hirvittää. Se, että olisin jollekin ehdoton keskipiste. 

 

Uskon, että taustalla on jonkinlainen trauma. Miten lähtisin tutkimaan asiaa?