Kuuntelin netistä yhden Trumpin puheen ja kyllä oli pakko myöntää vastentahtoisesti että hän oli monessa asiassa oikeassa
Niin paljon kuin haluaisinkin vain inhota tuota oranssia hyypiötä niin kummalliseen kognitiiviseen dissonanssiin ajauduin kun hän puhui monesta asiasta ihan järkeäkin.
Esimerkiksi nyt mainittakoon natomaitten puolustusmenot 3%:iin, rajat kiinni meksikolaisilta murhaajaraiskaajilta, tuet pois laittomilta maahantunkeilijoilta, kiinalaiset sähköautot vi ttuun tuhoamasta autoteollisuutta.
En siis ihmettele varsinaisesti, että hänelle sitä kannatuspohjaa Amerikassa niinkin paljon löytyy. Hänen esiintymistapansa on toki usein kaikkea muuta kuin asiallinen, mutta jos keskittyy ihan sisältöön, niin hän on monissa asioissa ihan oikeassakin.
No en asu Amerikassa, eikä minulla ole siellä äänioikeutta.