Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan alkanut antamaan lisäopetusta lapselleen?
07.05.2024 |
Pohdin tätä asiaa, kun opetuksen laatu tuntuu aina vaan heikkenevän. Minulla ei vielä ole lapsia, mutta olen miettinyt, että kun mahdollinen tuleva lapseni menee aikanaan kouluun, voisin pitää tälle jotain vapaaehtoista lisäopetusta itse, jolla voisi vähän kuin paikkailla osaamisvaatimusten laskua kouluissa. Esim. viikottain katsotaan yhdessä, mitä aihepiirejä koulussa on käyty ja antaisin sitten joitakin lisätehtäviä tai lisälukemista vaikka omista vanhoista oppikirjoista. (Tämä tuli nyt erityisesti mieleen, kun Hesarissa tuotiin esille oppimateriaalien vertailu nykyiseen ja vanhaan, ja toisaalta digitaalisten materiaalien pakotus koulussa, niin voisi edes kotona hyödyntää fyysisiä kirjoja)
Onko kukaan ryhtynyt jo tekemään noin? Ja onko toiminut käytännössä, vai onko oma ajanpuute tai lapsen mielenkiinnon ylläpitäminen osoittautunut käytännön haasteeksi tuon ideaalin toteuttamiselle? Kuulisin mielelläni ajatuksia :)
Kommentit (41)
Hieno aloitus, pohdin samoja mahdollisuuksia kun ensimmäinen lapseni syntyi. En kyennyt tuohon sillä lapsi on ollut hyvin haastava eikä koulu tai opiskelu ole hänelle kuin pakollinen paha. Häntä ei siis kiinnostanut lisätehtävät tai vapaa-ajalla opiskelu kuten minua.
Teimme yhdessä kaikkea muuta kivaa ja opettavaista sekä olemme kulkiessanme tutkineet maailmaa. Se sopi hyvin meidän yhteiseksi tekemiseksi!
Ajatuksesi on siis erinomaisen hyvä mutta tulevaisuudessa tee kuten sopivalta tuntuu kaikki asiat huomioon ottaen. Voi olla että opetuksen laatukin ehtii jo taas kohentua huomattavasti kuten koko yhteiskunnan hyvinvoinkin.
Tsemppiä sinulle elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Vanhemmat sisarukset olivat tunnollisia koululaisia, minä en. Vanhempien käsitys oli kyllä se joskus oppii.
Olen alusta asti ollut koulunkäynnissä mukana. Lapset lukee huomattavasti enemmän mm sanoja, kun tietää kyselen niitä tullessani kotiin.
Mun lapsella on oppimisvaikeuksia, joka päivä saa antaa lisäopetusta. Opettaja ei todellakaan ehdi riittävästi panostaa yhden lapsen oppimiseen.
Ja varsinkin kun ne asiat mitä tunnilla puhutaan ei jää mieleen, niin kotona sitten käydään läpi asioita.
Lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkien sanojen merkitystä tai hahmota mitä eroa on ympyrällä ja pallolla, jos ne ovat vaan kuvina matematiikan kirjassa, mutta kun havainnollistaa käytännössä, leikkaa pahvista ympyrän ja laittaa viereen tennispallon niin lapsi oppi heti asian.
Jep, mietin myös että olisi kiva laittaa esim. lastenhuoneen/keittiön seinälle sellaiset vanhanaikaiset kertotaulut :D Muistan itse oppineeni niistä hyvin ulkoa kertolaskut ja olen todellakin tarvinnut tätä ulkoa osaamista jos nyt ei päivittäin niin ainakin viikottain. Pidin itse matematiikasta ja pärjäsin hyvin, joten odotan rehellisesti innolla myös tätä opettamista.
Lukemisen osalta taas luotan enemmän miesystävääni, joka lukee aika poikkeuksellisenkin paljon kirjoja. Itse luin nuorena kyllä liian vähän - oikeastaan pakolliset kirjat mitä koulussa piti lukea, ja olen nyt alkanut lukemaan enemmän mieheni innoittamana. Toivottavasti lapselle tarttuisi jotain lukuintoa sitten kotoa esimerkin kautta :)
- Ap
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.
Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorin joutui ekaluokan tekemään tunnit väritystehtäviä kun oppi vanhemmilta sisaruksiltaan muuten. Ei hyvä sekään.
Vierailija kirjoitti:
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Hei, hienoa! Varmasti syttyy pieni ylpeys tällaisista hetkistä :) Jatka samaan malliin!
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Jatkan tuohon, että aloimme harjoitella yhdessä englantia kun poika oli 4-vuotias. Ensin sanoja, sitten lyhyitä virkkeitä, sitten pidempää ja pidempää tekstiä. Elokuvat katsotaan aina alkukielellä, yleensä siis englanniksi tai japaniksi. Nyt voimme käydä pitkiäkin keskusteluja ilman yhtään suomenkielistä tukisanaa. Vastaavasti luemme kirjallisuutta suomeksi ettei kotikieli jää lapsipuolen asemaan.
Opetiimme kotona äidinkieltä ja matikkaa. Niiden opetus oli jostain syystä useammassa koulussa huonoa.
Meillä asui englanninkielinen vaihtari ja se lisäsi kielitaitoa rutkasti. Ruotsin kieltä ja muita aineita autoimme satunnaisesti. Ysin valtakunnallisiin kokeisiin preppasimme kaikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Hei, hienoa! Varmasti syttyy pieni ylpeys tällaisista hetkistä :) Jatka samaan malliin!
- Ap
Ja tässä siis ideana, että emme varsinaisesti tee mitään annettuja tehtäviä, vaan yksinkertaisesti jäsennämme maailmaa matematiikan kautta. Lapsi ei edes huomaa tekevänsä "työtä", vaan siinä on mukana oppimisen ja oivaltamisen ilo, ihan niin kuin pitäisikin. Jo ihan pienestä asti esimerkiksi laitoin aina tuttuunkin paikkaan ajettaessa kohteen navigaattoriin, jolloin jo ihan pikkunassikkana opeteltiin, mistä riviltä näkee jäljellä olevan matkan ja matka-ajan. Etuja on useita:
- Lapsi oppii kilometrit
- Lapsi oppii tunnit ja minuutit, ja miten ne suhtautuvat matkaan ja ajonopeuteen
- Joko ollaan kohta perillä -kysymyksiä ei ole, koska lapsi tietää koko ajan, missä mennään ja paljonko matkaa ja matka-aikaa on jäljellä
Laoseni ovat jo lukiossa,mutta peruskoulussa tuota joutii tekemään, oli niin paljon epäpäteviä sijaisia, lapsilla oli ihan hukassa moni aine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas
Ehkä nyt on käytetty vähän värikynää tai sitten on harvinaisen paljon oppimisvaikeuksia omaavien vanhempia liikkeellä. Ehkä ekalla tai tokalla ollessaan lapsi saattoi pyytää katsomaan, että läksyt on oikein tehty. Pidettiin matikasta myös laskukolpailu eli kumpi laskee tehtävät nopeammin oikein. Lukukilpailu oli kumpi ehtii lukea jonkun kirjan tai esimerkiksi Aku Ankan tarinan nopeammin.
Lapsi pääsi peruskoulusta keskiarvolla 10.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Jatkan tuohon, että aloimme harjoitella yhdessä englantia kun poika oli 4-vuotias. Ensin sanoja, sitten lyhyit
Kielten oppiminen on kyllä kehittävää. Omat siskontytöt on kyllä myös aika hyvin omaksuneet englannin ihan jostain ympäristöstä ilman erillistä opettamista. Muistan että itsekin opin lähinnä tietokonepeleistä ääntämään englantia (toki merkityksen ymmärtäminen jäi sitten aika vajavaiseksi, paitsi tiesi että peli alkaa "start" napista ja joku perus "attack", "jump" jne :'D ). Itse haluan kyllä panostaa juurikin myös tuohon suomen kielen sanojen opetteluun myös ettei mene ihan finglishiksi, esim. vanhat akuankat voisi olla tässä hyviä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se menee. En käsitä miksi niin moni vanhempi jättää lapset oman onnensa nojaan. Sille on syynsä miksi korkeakoulutus periytyy usein myös Suomessa. Kyllä, poikkeuksia on, itsekin olen sellainen, ja siksi tiedän että siitä vanhempien perehtyneisyydestä olisi ollut apua
Vierailija kirjoitti:
Jaahas
Ehkä nyt on käytetty vähän värikynää tai sitten on harvinaisen paljon oppimisvaikeuksia omaavien vanhempia liikkeellä. Ehkä ekalla tai tokalla ollessaan lapsi saattoi pyytää katsomaan, että läksyt on oikein tehty. Pidettiin matikasta myös laskukolpailu eli kumpi laskee tehtävät nopeammin oikein. Lukukilpailu oli kumpi ehtii lukea jonkun kirjan tai esimerkiksi Aku Ankan tarinan nopeammin.
Lapsi pääsi peruskoulusta keskiarvolla 10.
Älykkyydellä pääsee pitkälle, tässä lapsissa on eroa. En itsekään kovin usein pyytänyt läksyissä apua eikä niiden perään kotona kyselty, ja kympin oppilas olin. Omana haasteena oli sitten myöhemmillä opintoasteilla ahkeruuden opettelu, kun olin oppinut että se fiksuus riittää ja sellainen ponnistelu opintojen eteen oli vierasta.
Itse haluaisin toimia toisin, ja varmistaa että lapsi oppisi näkemään vaivaa ja toisaalta pyrin tällä ketjulla herättelemään siihen, miten mahdollistetaan niiden keskivertojen tai ei-niin-motivoituneiden lasten pärjääminen, jos koulussa ei siihen ole riittävästi apuja.
Mietin myös jos lapsesi on jo käynyt peruskoulun (milloin?), niin ehkä hän on päässyt myös kasvamaan vielä hieman paremmassa opetusympäristössä, en tiedä :)
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luen poikieni kanssa paljon, ja käytännön matematiikkaa harjoittelemme aina, kun tilaisuus tulee. Niinpä nuoremp, 7-vuotias, heitti esimerkiksi eilen seuraavan keskustelun:
- Isä, kuinka kovaa formula-auto menee kovimmillaan?
- Aika-ajossa voi mennä pääsuoralla jopa 360 km/h.
- Montako metriä se on sekunnissa?
- Itse asiassa tasan sata.
- Ahaa... (parin sekunnin tauko, keskittynyt ilme) Eli kilometri kymmenessä sekunnissa?!
- Kyllä.
- Ja kuusi kilometriä minuutissa?!
- Juuri niin.Tuollaisilla jutuilla oppii näppärästi päässälaskua ja alkaa jo nuorella iällä tajuta asioiden kokoluokkia. Lukuja on siis pyöritelty niin kauan, kun puhetaitoa on yleensäkään ollut.
T: Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Jatkan tuohon, että aloimme harjoitella yhdessä englantia
Kielten oppiminen on kyllä kehittävää. Omat siskontytöt on kyllä myös aika hyvin omaksuneet englannin ihan jostain ympäristöstä ilman erillistä opettamista. Muistan että itsekin opin lähinnä tietokonepeleistä ääntämään englantia (toki merkityksen ymmärtäminen jäi sitten aika vajavaiseksi, paitsi tiesi että peli alkaa "start" napista ja joku perus "attack", "jump" jne :'D ). Itse haluan kyllä panostaa juurikin myös tuohon suomen kielen sanojen opetteluun myös ettei mene ihan finglishiksi, esim. vanhat akuankat voisi olla tässä hyviä :)
Olen edellinen.
Meillä kuluu myös Aku Ankkoja. Mutta myös ihan "oikeita" kirjoja. Yksin Marsissa on luettu jo kolmasti, kun se on 7-vuotiaasta juuri sopivan jännittävä. Eikä siinä kirjassa ole pahista, jota pitäisi tappaa, vaan se on genreltään enemmänkin nokkela ja humoristinenkin selviytymistarina. Sellaisista jutuistä poika pitää.
Leikimme myös paljon kielellä, riimittelemme ja vääntelemme sanoja ja lauserakenteita. Tämä kehittää ymmärrystä siitä, miten kieli toimii. Poika on sellaisella koululuokalla, jossa on tosi paljon S2-lapsia, joten on erityisen tärkeää harjoitella hyvää kieltä. Ekaluokan koulutunneilla opettajan energia kun menee käsittääkseni enimmäkseen siihen, että raahaa perässä lapsia, joilla ei ole sen paremmin aika- kuin sijamuotojakaan. Sääliksi käy niitä lapsia, joita ei kotona auteta yhtään vaan jätetään kouluajan ulkopuolella mustan suorakaiteen varaan.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi ei ole vielä kouluiässä, mutta entisenä opettajana, aion aivan varmasti tehdä näin. Lapset tarvitsevat tukea oppimiseen.
Entisenä opettajana ja lapset ei kouluiässä vielä. Et sit kauaa viihtynyt urallasi.
Luin paljon lapselleni, kun hän oli pieni. Tästä oli paljon hyötyä, sillä lukeminen jäi kiinnostavaksi asiaksi.
Muuten hän ei juurikaan läksyissä apuani kaivannut, eikä halunnut. Ihan alaluokilla kertasimme yhdessä kokeisiin muutaman kerran ja kuvasimme kasveja "kasvioon"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi ei ole vielä kouluiässä, mutta entisenä opettajana, aion aivan varmasti tehdä näin. Lapset tarvitsevat tukea oppimiseen.
Entisenä opettajana ja lapset ei kouluiässä vielä. Et sit kauaa viihtynyt urallasi.
Työuralla moni vaihtaa töypaikkaa. Et sit taida työelämässä koskaan ollutkaan.
Oma lapsi ei ole vielä kouluiässä, mutta entisenä opettajana, aion aivan varmasti tehdä näin. Lapset tarvitsevat tukea oppimiseen.