Oletko koskaan haaveillut olevasi ainoa nainen kirkkaanpunaiseen iltapukuun pukeutuneena komeiden tummapukuisten miesten keskellä?
Kommentit (40)
Kyllä, monesti.
Ja siitä sit pari lasia samppanjaa ja hotellin sviittiin tekemään herrasmiehille hyvää nautintoa... Ihanaa 😍
T. PenttiTV58
En. Mulle ei ensinnäkään sovi kirkkaanpunainen ja toisekseen haluaisin viettää aikaani yhden tietyn miehen kanssa, mutta hän ei mua huoli.
En, miksi olisin ? En jaksa mitään iltapukuja
Olen monesti kokenut tuon. Tosin työvaatteissa koko porukka ja työasut eivät tosiaan ole iltapukuja eikä tummia pukuja. Mutta ihan kivaa se noinkin on ollut!
En todellakaan. Nykyään ikä jo suojaa lipevimmiltäkin lääppijöiltä ja kähmijöiltä. Sai sitä kestääkin teinistä asti. Niitä tuntui ryömivän esiin joka paikassa. Pakkien ja/tai palautteen jälkeen haluttiin ostaa isolla rahalla. Puistattavaa. Hyi helv...ti! "Sivistynyt tapa" ilmeisesti huoritella.
No ei ole käynyt mielessäkään.
Hyvin usein sen sijaan haaveilen lauantai-illasta verkkareissa sohvalla mieheni kainalossa leffaa katsomassa.
Ahdistava ajatus näin naisena. Varsinkin jos puku olisi paljastava. En todellakaan haluaisi. Vartaloni kyllä kestää paljastelun, mutta en kestä vieraiden miesten katseita.
Miksi ihmeessä? En edes käytä mitään punaisia vaatteita, saati että ylipäänsä iltapukua tarvitsisin.
No en todellakaan laita päälleni punaista pukua, enkä muutenkaan usko kyseisen tuntemuksen olevan sen kummempi kuin tavanomainen tilanne jossa olen ainoa nainen vihreänkeltaisessa huomioasussa samoin pukeutuneiden komeiden lihaksikkaiden miesten keskellä.
Toki. Tosin mulla on aika huono värisilmä että en tiedä sopisko mulle punainen. Mutta toivon että sopis. ;)
Ap, voit olla varma, etten ikänäni ole moista kuvitellut.
Sillä parasta on se, että suuresta naisjoukosta, joku mies valitsee juuri minut !
Näin ennen 1950-1960 ja vielä 1970 luvullakin, tutustuttiin vastakkaiseen sukupuolueen.
Järjestettiin läpi vuoden tansseja, joissa oli hyvä orkesteri ja laulaja. Usein tunnettu iskelmä / tangolaulaja. Tansseja oli sekä kaupungeissa että maaseudulla, isoissa tiloissa kuten: Työväentaloilla, Maamies seuran talolla, Järjestötaloilla, ja kesäin noiden tahojen rakentamilla tanssilavoilla.
Näin minäkin tapasin nykyisen aviomieheni, aikoinaan.Hän haki minua tanssimaan. Tanssi välillä muidenkin kanssa, ja taas pyysi minua tanssiin. Lopulta eka iltana kysyi, maistuisiko Jaffa pullo puoliksi, tanssipaikan kanttiinissa. Juteltiin. Lopulta nuori mies kysyi, tulenko myös srvana la-iltana, samaan tanssipaikkaan. Totesin, että luultavasti tulen. Ne olivat epäviralliset tteffit. Ja siitä se lähti.
Elämän mittainen matka yhdessä. Neljä lasta syntyi, nyt on jo lapsenlapsia jo neljännessä polvessa. Molemmat olimme ansiotyössä aina. Lukuunottamatta äitiyslomia, jotka silloin eivät olleet niin hulppean pitkiä, kuin nykysin.
Nyt olemme jo eläkeläisiä. Kiitollisuudella katselen meidän yhteiselämän historiaa. Tavallaan olimme se vakka ja kansi, jotka sopivat, jotka sopivat jetsulleen yhteen.
Ainahan näin hyvin, ikävä kyllä, kaikille ei käy.
En